Meijerillä käsiteltiin taannoin ansiokkaasti tämän aikakauslehden pääkirjoitusta. Kuntosalilla vanhoja aikakauslehtiä selatessani törmäsin pariin muuhun downshiftingiä käsittelevään pääkirjoitukseen tältä syksyltä. Jokaisen kirjoittajan asenne oli samalla tavalla kohtuullistamista vieroksuva: kaikenlaisia laiskottelutrendejä sitä keksitäänkin, mutta muistakaa ihmiset, että jonkun ne työt pitää kuitenkin edelleen tehdä!
Vähän aikaa sitten kuulin myös ponnekkaan mielipiteen siitä, että koko kohtuullistamisjuttu taitaa olla jo ohi.
Ohi?
Miksiköhän niin moni tuntuu provosoituvan downshiftingistä? Ei kai yksittäisten ihmisten halu hillitä turhimpien tavaroiden ostelua, kiipiä työpaikoillaan vähemmän tai elää rauhallisemmalla tahdilla ole keneltäkään pois. Toinen asia, mikä minua kiinnostaa on se, onko degrowth-jutuista hernettä nenään vetävillä mielessään joku parempi planeetan pelastussuunnitelma? Uskovatko he ihan oikean todellisesti vielä siihen, että maapallo kestää rajattoman taloudellisen kasvun? Karut faktat kertovat, että ehkä jo meidän sukupolvemme näkee sen ajan kun kaikki kohtuullistavat, tahtoivat tai eivät. Lapsenlapsemme näkevät sen varmasti.
WWF:n tämän vuoden Living Planet-raportissa, eräässä tärkeimmistä maapallon tilaa analysoivista katsauksista, todetaan, että nykyiset kulutustapamme johtavat umpikujaan. Tarvittaisiin 4,5 maapallon luonnonvarat jos koko maailman väestö eläisi kuin keskimääräinen amerikkalainen. Näitä ylimääräisiä planeettoja ei valitettavasti ole tarjolla.
WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder toteaa, että luonnonvarojen ylikulutuksesta riippuvaiset valtiot vaarantavat taloutensa, koska maapallon luonnonvarat loppuvat nykyisellä menolla joka tapauksessa.
- Ne maat, jotka pystyvät kääntämään tuotantorakenteensa ensimmäisten joukossa vähähiiliselle raiteelle, ovat voittajia. Tämän lisäksi teollisuusmaiden asukkaiden tulee tyytyä nykyistä pienempään materiaaliseen kulutukseen.
Ei kohtuullistamisessa ole kyse työn vieroksuntabuumista, vaan heräämisestä tiedostetumpiin, vastuullisempiin elämänvalintoihin. Kohtuullistaminen ei ole täydellistä kulutusyhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymistä, vaan omien kulutustottumusten uudelleenarviointia. Se on vähempään tyytymisen harjoittelua.
Oma kohtuullistamismotiivini ei ole koskaan ollut vain oma onnellisempi tai helpompi elämä vaan eettisyys. Sen pohjana on toive siitä, että maapallolla voisivat elää mukavasti myös lapseni ja lapsenlapseni. Pienempi kulutus on yksi tärkeä keino hillitä ympäristön liikaa kuormittumista.
Kohtuullistamisen leimaamista ”vain” trendiksi en ole koskaan tajunnut. Kuten täällä aiemmin kirjoitin, tiedostavissa piireissä kohtuullinen, luonnon rajoja kunnioittava elo on ollut elämäntapana aina ja niin se tulee vastakin olemaan.
Vaikka trendi ehkä jo tuli ja meni, minä aion kohtuullistaa ensikin vuonna. En aio edelleenkään muuttaa mummonmökkiin. Päinvastoin: palaan helmikuussa työhöni suureen pörssiyhtiöön. Kohtuullistamisvalintoja aion silti tehdä omassa arjessani joka päivä.
Kohtuullista ja leppoisaa eloa myös vuodelle 2011!
ps. On ihan pakko vinkata tätä blogia. Kerrankin vaateblogi, josta minäkin innostuin! Näitä aidosti persoonallisia asukokonaisuuksia katsellessa voikin sitten miettiä onko pieni elämä statussymboli, trendin takaa ajamista, ajan hermolla olemista vai mitä?
Jääkukkia kylmällä kuistilla |