Kaappien tyhjennysviikot

Uuden elämäntavan harjoittelu on alkanut minullakin Liisan tapaan kaapeista. Ruokakaapeista.

Säästän teidät kuvilta ja kuvauksiltakin. Sanottakoon vain, että on surullista nähdä, millaiseen ruoan tuhlaukseen kiireinen elämäntapa + arjen väsymys johtaa. Meillä tuntuu ikuisesti olevan se tilanne, että "ei ole mitään ruokaa", vaikka kaapit pullistelivat täysinä.

Mitä kaapeista löytyi? Kiireessä tehtyjä, harkitsemattomia ostoksia. Paljon hyvää ruokaa, mutta myös ihan outoja juttuja.

Weledan vanhentuneita vauvatuotteita (kuopus täyttää kohta neljä). Pilalle menneitä maissijauhoja (aina italiansiskoni käydessä Suomessa päätän alkaa tekemään polentaa yhtä mestarillisesti kuin hän, sitten se aina unohtuu, kun ruokalaji on mukamas niin "vaivalloinen"). Suuri valikoima pilaantuneita speltjauhoja ja -ryynejä siltä vuodelta, kun ostin spelt-keittokirjan ja luovutin heti ekaan vastoinkäymiseen.

Nyt alkoi uusi aika. Vanhentuneet ruokatarvikkeet menevät kompostiin ja lopuista tehdään ruokaa. Samantien eikä sitten joskus. Tavoitteena on, etten pariin viikkoon joutuisi juurikaan käymään kaupassa ruokaostoksilla. Kaapit ja pakaste tyhjäksi! Kun tästä raivausoperaatiosta on selvitty, aletaan ruokataloutta tässä talossa hoitaa toivottavasti vähän suunnitelmallisemmin. Ja hitaammin.

Senkin olen jo huomannut, että näin keskitalvella ne tietyt kasvikset, joihin satokautena kyllästyy kokonaan (kesäkurpitsa, sokeriherneet, mangoldi) ovat aivan uusia ja eksoottisia pienen tauon jälkeen pakastimesta otettuna. Ensi kesänä niitä kannattaa pakastaa huomattavasti enemmän kuin viime kesänä tein. Ne ovat todella arvokasta syötävää juuri nyt.

Hävettää tunnustaa, mutta useana vuonna minulle on käynyt niin, että olen kyllä kasvattanut vihanneksia ja pakastanutkin niitä - ja huomannut sitten kesäkuussa, aloittaessani uuden sadon pakastusta, että pakastin on täynnä. Olin kokonaan unohtanut käyttää edellisvuotiset.

Samaten haastetta on piisannut elo-syyskuussa, kun töissä ja pakastamis-säilömisrintamalla on ollut yhtä aikaa kiire. Siinä on joskus käynyt niinkin, että hyviä tuotteita on jäänyt kasvimaalle pilantumaan, kun ei vain ehdi ja jaksa säilöä.

Tässä tulee mieleen se sama hulluus, mistä Sanna puhui Inhimillisen tekijän haastattelussamme. Se, että sitä käy töissä mukamas saadakseen leipää pöytään. Mutta juuri työssäkäyminen ja kiire aikaansaavat sen,  ettei sitä ole lopulta voimia perehtyä edes niiden ihka ilmaisten ruokien käyttöön ja valmistukseen.

Säästin: Halvalla ollaan tosiaan syöty, mutta hyvin. "Tylsistä" aineksista kokkaamisessa on sekin hyvä puoli, että silloin tulee useammin leivottua. Eihän ihminen aivan ilman herkkuja kuitenkaan voi eikä etenkään halua olla.

Talvilepoon

"Länsimaissa elämme tällä hetkellä "terveysterrorin" aikaa. Meidän pitää olla koko-ajan kunnossa, kauniina, huipulla, valmiina. Tämä ihanne on melkein sodanjulistus luonnolle, sillä luonto määrää meille myös aallonpohjat ja tekisimme viisaasti, jos ystävystyisimme niiden kanssa. Nykypäivänä vaatii rohkeutta kohdata aallonpohjat tyynen rauhallisena, hyväksyä ne puolustautumatta, kapinoimatta tai turruttamatta itseään. Se, joka on oppinut kuuntelemaan tervettä järkeään tietää, että "ei ole olemassa vuoria ilman laaksoja".
Ihmiselämään ei mahdu peräjälkeen tuhatta hyvää päivää, niin kuin ei kukkakaan kuki yhteen menoon sataa päivää. (Tseng-Kuang)"


kirjasta: Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa (Johanna Paungger & Thomas Poppe, Yläkuu kustannus 2011)

Aion ensi kesänä viljellä kuukalenterin mukaan. Sitä ennen olen huvikseni tarkaillut kuun vaikutuksia itseeni edellämainitun kirjan avulla. Kyllä moni asia ihmeellisesti pitää paikkansa: esimerkiksi halu ja tarve rehkiä vähenevän kuun aikana tai tarve rauhoittaa elämä kasvavan kuun aikaan.

Tiistaina kuu alkaa taas kasvaa. Se vaikuttaa kirjan mukaan ihmiseen seuraavasti:

Kasvava kuu vahvistaa, suunnittelee, ottaa sisään, rakentaa, imeyttää, hengittää sisään, varastoi energiaa, kerää voimia, kehoittaa rauhoittumaan ja toipumaan.

Hieno hetki talvilevolle.

Välähdys hyvästä tulevaisuudesta

Kun on vuosi 2066, miten muistelemme kulunutta viittäkymmentäneljää vuotta? Suomen ihmeen, Pekka Haaviston, toisen kierroksen kunniaksi tässä yksi mahdollinen visio: Totnesin siirtymäkaupunkiliikkeen tekemä toiveikas video siitä, mihin suuntaan asiat voivat kehittyä jos tarpeeksi moni alkaa uskoo muutoksen mahdollisuuteen.

 Olisipa kiva istua sitten mummona kiikkustuolissa ja huokaista, tämän filmin vanhuksen tapaan: "Että sitä sainkin elää juuri nämä historialliset vuodet! Että juuri minä sainkin olla osa muutosta!"

Kylävoimaa

Mistä koostuu asumisviihtyvyys, tunne siitä, että kuuluu jonnekin? Minulle riittää pitkälti  kaunis luonto ympärilläni. Heti seuraavaksi tärkein asia on ihmiset, yhteisö.

Ehkä jopa sellainen yhteisö, joka voi yhdessä toteuttaa itseänsä isompia asioita, tähän malliin (nyt taas pyydän anteeksi englanninkielisyyttä, mutta lyhyesti: videossa kerrotaan siitä, miten englantilaisessa Totnesin kaupungissa alettiin toimimaan omavaraisuutta lisäävän paikallismuutoksen puolesta. Toiminta alkoi parista aktiivisesta ihmisestä, mutta alkoi kortteli korttelilta levitä laajemmalle, kunnes nykyään Totnes on siirtymäkaupunkiliikkeen sissikaupunkeja). Harmi, kun en voi linkata tähän Hesarin taannoista juttua Totnesista, koska Hesari pitää osaa jutuistaan edelleen vanhanaikaisesti maksumuurin takana.

En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten tähän pieneen Vihdin kirkonkylään onkin kasautunut niin suuri määrä eri alojen viisaita ja aikaansaapia, eri tavoilla lahjakkaita ihmisiä. Jälleen uuteen rypäkseen tuli tutustuttua Wihtorin mahtavissa synttärijuhlissa. Täällä voisi olla mahdollisuudet toteuttaa vielä vaikka mitä!

Blogini tunnisteiden järjestelyoperaatio on lähtenyt käyntiin. Pistin kaikille meidän kylästä kertoville postauksille tunnisteen Vihdin kirkonkylä. Loppuun eilisen kävelylenkin näkymiä.

Tämä on minun maisemani. Rakastan näitä rantoja. Jokaista puuta rakastan.

Hennapäivitys

Rupesin hennaamaan hiuksiani viime huhtikuun alussa. Viimeksi aiheesta kirjoittaessani takana oli vasta kaksi värjäyskertaa, joten nyt kun takana on kymmenen hennakuukautta on korkea aika päivittää, miten siirtymä luomumpaan hiustenhoitoon on sujunut.

Väri ei ole radikaalisti vaihtunut, mutta hiuslaatu on muuttunut kokonaan. Värjätessäni kemiallisilla väreillä hiukseni olivat piikkisuorat, ohuehkot ja kärsin melkein jatkuvasta hiustenlähdöstä. Kun hennaamiskertoja oli takana ehkä neljä hiustenlähtö loppui. Uudet hiukset, joita nyt kovasti puskee selvästi tervehtyneestä päänahasta ovat kiharoita. Eivät säkkäröitä, mutta kuitenkin ihan eri tavalla taipuisia kuin se entinen hius.

Joku, joka suoristaa hiuksiaan epätoivoisesti raudalla voisi nyt ehkä sanoa hiuslaatuni olevan hamppuinen, epäsiisti. Mutta jos ongelma on ennen ollut liian ohuet lättähiukset sitä on vain iloinen kehityksestä toiseen suuntaan.

Koska "entiset hiukset", siis ne kemiallisesti käsitellyt, eivät ole kasvaneet vielä pois, on shampoon ja hoitoaineiden kanssa ollut säätämistä. Ollakseen takkuuntumatta, kemiallisesti käsitellyt hiukset vaativat silikonipohjaiset aineet. Suora siirtymä pelkkiin luomuaineisiin on mahdotonta, koska samassa tukassa on kaksi toisistaan poikkeavaa hiuslaatua: on ne käsitellyt koppurahiukset pituuksissa ja niiden lisäksi juuren uusi tukka.

Ensimmäisen hennavuoden olen käyttänyt hiusten pesuun edullisia Santen ja Laveran luomushampoita, mutta hoitoaineena pitänyt jotain silikonipohjaista. Muuten tuloksena on ollut läpipääsemätön peikkotakku.

Mitä enemmän (vain) hennattua tukkaa päähän on kasvanut, sitä vaikeammaksi on muuttunut tavallisten silikonisten tuotteiden käyttö. Ongelma alkaa olla sama kuin tyttäreni pitkän lapsentukan kanssa: aina, kun olen erehtynyt laittamaan hänelle jotain aikuisten hoitoainetta tuloksena ovat olleet likaisen näköiset hiukset. Terve hius ei tarvitse enää yhtä vahvoja hiustenhoitoaineita kuin rutikuivaksi koppuraksi käsitelty.

Hyvä sarja siirtyessä perusaineista luomumpaan suuntaan on Pure Pact. Se ei läpäise tiukimpia luomusarjojen kriteereitä eikä tällaisenaan saisi sertifikaattia. Luomulaatuisten ainesosien määrä on kuitenkin korkea ja kierrätysmateriaalista tehdyt pullot eettinen teko. Aidot aromaterapeuttiset tuoksut ja melko edullinen hinta ovat myös plussaa.

Nyt kun pian jään kotiin, en aio käydä enää seitsemän viikon välein kampaamossa. Säästän hennaamalla itse ainakin joka toinen kerta. Voin myöhemmin raportoida oliko se niin sotkuista kuin väittävät.

Tänään säästin: Vastapainoksi turhamaiselle postauksen aiheelle jaan kanssanne salaisuuden siitä, miten voi kätsysti ja ihan ilmaiseksi estää lämpökompostorinsa jäätymisen tänä talvena.
Kun kompostorin lämpötila alkoi viime viikolla taas uhkaavasti laskea, aloimme kaataa sinne silloin tällöin yöastian sisällön (no, meillä ei ole yöastiaa, mutta ymmärtänette pointin). Lämpötila kohosi kohisten! Lisätietoa täältä.

Tarvitsenko lehtiä?

Viimeiset viikot töissä isossa lehtitalossa. Olisi viimeinen tilaisuus tilata henkilökuntahintaan itselleen iso kasa lehtiä. Mutta tarvitsenko niitä? Tarvitsenko yhtäkään?

Toimittajana minun pitäisi haluta lukea lehtiä. Jos ei muuten, niin edes siitä syystä, että pysyisin kärryillä siitä miten kollegat kirjoittelevat. Mutta en ole enää varma ovatko nämä ne kärryt joilla haluan istua.
Onko aika jo ajanut lehtien ohi?

Olen jo pitkään pitänyt blogeja ja muita riippumattomia nettipaikkoja kiinnostavampana lukemistona kuin aikakauslehtiä. Itse uskon pärjääväni niillä, kotimaisilla sekä (erityisesti!) ulkomaisilla nettisanomalehdillä (pakko mainita nettimielessä se edistyksellisin eli The Guardian) sekä sosiaalisen median seuraamisella hienosti.

Uskon myös, että on tapahtumassa muutos. Muutos on se, että ihmiset alkavat tuottaa omia sisältöjä sen sijaan, että ottavat kaiken valmiiksi pureskeltuina isoilta mediayhtiöiltä. Muutosta on myös vaatimus läpinäkyvyydestä. Läpinäkyvää jutuntekoa on vaikeampaa tuottaa isossa pörssiyhtiössä, jolla on paljon sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita.

Olin vastikään vanhempainvapaalla pari vuotta ilman lehtiä. Hesariakaan en tilannut. En kaivannut niitä ollenkaan. Sitten, kun niitä rupesin taas lukemaan en huomannut niiden sisältöjen oleellisesti muuttuneen lehtipaastoni aikana (siis siinä mielessä, että olisin kokenut tippuneeni kärryiltä). Sen sijaan kriittisempi minusta oli kyllä tullut, ja oli yhä vaikeampi psyykata itsensä uskomaan taas siihen tarinaan, että tekee ihmisille tarpeellista välttämättömyystuotetta.

Lehtiähän voi sitä paitsi aina käydä lukemassa kirjastossa, jos ikävä iskee. Vaikea uskoa, että iskisi. Tämäkin aamu olisi alkanut paljon leppoisammin ilman Hesarin Guggenheim-juttuja.

En viitsinyt kuvittaa tätä postausta lehtipinon kuvilla, ettei olisi tullut mielleyhtymiä mihinkään tiettyihin lehtiin. Tässä sen sijaan aina yhtä fotogeeninen ja viehko Lilja. Huomatkaa erityisen ihana raidallinen häntä!

Tänään säästin: Löysin tytölle kirpparilta hienon tunikan, samettihousut ja leggingsit + kuopukselle hupparin huikeaan 2,50 euron yhteishintaan. Tällaisesta lastenvaatteiden hintatasosta neljän lapsen äiti iloitsee.

Kreikkalaiset pakenevat maalle

Root Simple-blogissa linkattiin joku aika sitten tähän New York Timesin uutiseen. 

Juttu kosketti minua syvältä ja jäi vaivaamaan mieltä, sillä se näyttää lamamaan tilanteen, ja siihen liittyvät monenlaiset tunteet. Kreikkalaisten nuorten maallepako ei ole mitään omaehtoista downshiftausta, se on pakkotilanne. Koska on aika naiivia kuvitella, että sama lama ei ulottaisi lonkeroitaan pian meillekin päin, olennaista olisi kai pian päättää miten siihen suhtautuu. Katkeroituako siitä, ettei saanutkaan tehdä töitä koulutustaan vastaavassa ammatissa vai ottaako maallepaluu hienona mahdollisuutena?

Minua koskettivat erityisesti seuraavat kohdat. Tämä nuoren ydinfyysikon kommentti, hänen vaihdettuaan tieteen tekemisen pakon edessä merimieskouluun:

“I didn’t tell anyone on board about my scientific past,” he added. “Everywhere in Greece it’s a disadvantage to be overqualified now.” 

Tämän (ajoissa) downshiftanneen kirjailijan kommentti hyvästä elämästään maalla:

“I came to the conclusion that I want to live this insignificant life of mine as one human being among others,” Mr. Makridakis said on a sunny afternoon, looking down from his balcony on the rooftops of his village, Volissos, and the blue sea below. “According to the old ways, where people work to secure their basic needs.” 

Lohduttavaa oli jutun lopuksi kuulla, että kreikkalainen ylpeys ei ollut kadonnut, vaikka tittelit ja kaupunkityöt jo menivät ja vaihtuivat kuokkaan ja auraan:

We invented civilization, and we’ll take it back.

ps. Suosittelen todella tätä Ville Haapasalon matkailuohjelmaa! Matkustaminen entisissä neuvostomaissa ei ole koskaan ollut halvempaa ja hauskempaa kuin nyt kotisohvalla Villen seurassa (jaksot näkyvät viikon myös Ylen Areenassa). Ensimmäiset huikeat Georgiajaksot ovat herättäneet meidän 11-vuotiaassa ihmetystä: "Miks noi syö noin hyvin, onks tuo kauhean paljon rikkaampi maa kuin Suomi?"

Selitä sitten siinä lapselle, että ohjelman mukaan georgialaisen peruspalkkataso on 100 e/kk, ja suurin osa väestöstä elää omavaraistaloudessa. Ihan kauhean ankealta se ei kieltämättä näyttänyt. Eilinen jakso on viikon ajan näkyvissä täällä.

Oikeus stressin välttämiseen

Otin hyllystäni kaikkien aikojen mainioimman suomalaisen downshifting-kirjan, Pertti Pakarisen Oravanpyörästä oravanpesään - Muutin maalle ja pääsin eroon stressistä. Kirja on kirjoitettu pahimpana lama-aikana vuonna 1993, enkä kyllästy tähän kirjaan ikinä.

Avasin kirjan tämän mietteen kohdalta:

Eikö juuri nyt ole se etsikkoaika, jolloin olisi punnittava kaikki arvot uudestaan? Mitä kaikkea haluan ja miksi? Onko oikein, että pakotan itseni tekemään henkihieverissä töitä saadakseni jotain, jota tulin jonain hetkenä halunneeksi? Isomman asunnon, uuden auton, veneen, golfosakkeen? Tai jos minulla juuri nyt ei satukaan olemaan työtä, onko se sittenkään niin suuri onnettomuus kuin puhutaan? Vai oletanko, että naapurit, ystävät, sukulaiset tai lähiomaiset panevat pahakseen ellen tee töitä hullun lailla ja alinomaa valita kiireitäni ja sitä stressiä? Olenko kunnon ihminen vain näännyttävän työtaakan alla? Eikö minulla ole oikeutta välttää stressiä?

Mitä tahansa ihminen päättääkin, aina on edessä sama ongelma: mitä enemmän haluat, sitä kovemmin joudut ahertamaan, ja mitä vähemmän pyydät, sitä helpommalla pääset.

ps:  Tämä tänä iltana tuleva leffa vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Pitääpä katsoa.

Pari ihan pientä uudenvuoden lupausta

Vaikka yleensä ärsyynnynkin julkisista "katsokaa, miten puuhakas aion olla"-listoista, inspiroiduin jostain syystä näistä lupauksista.
Nyt teen pari omaa.

1. Aion opetella tavallisimmat suomalaiset lintulajit niiden laulun perusteella. Projektissa minulla on loistavana apuna ensimmäinen oikeasti toimiva lintukirja, eli tämä.

2. Aion ottaa oman kotini haltuun, tähän tapaan. 

3. Aion pistää kunnon järjestykseen tämän blogin tunnisteet. Aloittaessani bloggausta tällä Blogger-pohjalla en ymmärtänyt koko tunnisteiden funktiota, joten sinne tuli pistettyä ties mitä sanoja. Nyt (tai siis heti kun olen lopettanut työt, helmikuun alussa) lupaan pistää kaiken järjestykseen niin, että lukijoille vastedes löytyy tieto siitä, mitä he kulloinkin etsivät, oli aihe sitten downshifting, palstaviljely tai permakulttuuri.

4. Aion todella ryhdistäytyä tänään säästin-projektini parissa. Tälläkin kertaa ainoa raportoitava (ja sekin lankeaminen) on, että tänään kävi tosi huonosti. Haastattelun jälkeen osuin Töölössä pitkästä aikaa Suomen parhaan nuottikauppa Ostinaton eteen. Pakkohan sisään oli mennä ja ostaa kaksi uutta aariakirjaa cd-säestyksillä.

Toisaalta, nyt minulla on säestys esimerkiksi iki-lemppariaariaani tähän ja voin laulella sitä täällä kotona. Eikö siis enää tarvitse lähteä kalliisti oopperaan, oikeita laulajia kuuntelemaan? Hmm...

Liljalla on takanaan rankat viikot. Se mourusi ja huusi yöt viikon putkeen, kunnes ajattelin jo ruveta soittelemaan lähitalleille ("Ottaisitteko please tallikissaksi hulluksi tulleen sisäkissan, kun me ei kestetä enää?"). Viereisen kadun ihanan eläinlääkärin (joka muuten otti samasta pentueesta itselleen Liljan sisaren) asiantuntemuksen avulla selvisi vihdoin, että Liljalla oli ensimmäinen kiima. Uni maittaa nyt, kun tästä koetuksesta on kunnialla selvitty.

Rentoa viikonloppua teillekin!