Viimeisimmässä Voi Hyvin-lehdessä oli hyvä juttu lemppari zen-tyypistäni, Brad Warnerista. Arvostan Bradin kirjoja kovasti erityisesti sen takia, että hän on kirjoitellut harvinaisella suoruudella kaikesta siitä hullusta ja ällistyttävästä, mitä usein tapahtuu kaikenlaisten henkisten opettajien ja gurujen liepeillä. Hän on myös henkiseksi opettajaksi sikäli virkistävä, ettei hetkeäkään esitä, että oma elämänsä olisi mitään muuta kuin ”tylsää, surkeaa ja säälittävää”.
Warner vastustaa kulttia, joka syntyy sellaisen ihmisen ympärille, joka on korottanut oman valaistumiskokemuksensa muidenkin tavoitteeksi. Häntä säälittävät sankarinpalvojat, jotka kerääntyvät gurun ympärille pyrkimään kiihkeästi samaan ”supermielettömään elämykseen”, jonka guru on tavoittanut. Arja Sihvolan haastattelussa Brad toteaa:
Erityisesti Yhdysvalloissa hengellisten opettajien uskotaan olevan erityisiä olentoja, ja muutamat ihmiset käyttävät sitä hyväkseen. Koettuaan jotain henkistä he pitävät sitä vain heille ominaisena ja asettuvat muiden yläpuolelle. Lähes kuka tahansa pitempään henkisiä harjoituksia tehnyt voi ajoittain kokea hyvin syviä tiloja.
Lähes kuka tahansa tosiaankin voi. Valaistumiskokemuksia on joka meditoijalla. Selvänäön oppii viikonloppukurssilla. Mutta sfääreissä liitely ei ole sittenkään lopullinen vastaus, sillä omasta pienestä elämästään pitää selvitä silti. Myös niistä hetkistä, jotka eivät ole supermielettömiä. Warner sen suoraan paukuttaa, kirjassaan Hardcore zen:
On peloittavaa olla aidosti rehellinen itselleen, sillä silloin ei ole enää ketään, jonka puoleen kääntyä, ei ketään, ketä syyttää, ei ketään, jolta odottaa pelastusta. On luovuttava ajattelemasta, että olisi joku pakopaikka ja hyväksyttävä se, että on todella ja lopullisesti omillaan. Parasta, mitä voi elämältä toivoa on, että löytää opettajan, joka murskaa unelmat ja toiveet, kiskoo lempiuskomukset oppilaan sylistä ja heittää ne rotkoon.
 |
| Brad Warnerin mielestä mandariinin syöminen on todellista valaistumista. Minusta sienestys ajaa saman asian. Nyt on suppilovahveroita metsät täynnä! |
Suosikkijuttuni tähän mennessä, kiitos! Ihanan napakasti ja pelkkää asiaa! :) (Ja mandariinin syöminenhän on valaistumista parhaimmillaan. Itsekin valaistun päivittäin moneen otteeseen.)
VastaaPoistaHenkinen tie on kuin avioliitto : ensin tehdään suuri löytö, sitten keikutaan pilvissä ja muuta ei olekaan, kuherruskuukausien huumaa ja extriimiä, asettuminen aloilleen...tämä on jo nähty. Ja vasta sitten alkaa se vaikein osuus : normaalius, tavallisuus, kyllästyneisyyskin ja ärsytys : syvimmän ytimen etsintä. Tässä on hyvä, ei tarvitse mitään ihmeellistä : tärkeintä on tavallisen elämän ilo ja sydämen tyytyminen siihen !
VastaaPoistaT: Leena
Warner kuulostaa fiksulta. Jotkut näistä suomalaisistakin nuorista uuden ajan "guruista" ovat sitä mieltä, että elämän pitäisi koko ajan olla "huippua" ja ihanaa, mahtavaa. Ja jaetaan leireihin, sinä olet väärässä, minä ja me oikeassa.
VastaaPoistaAnonyymi ... kun tuon ärsyyntymisen yli pääsee avioliitossa/avoliitossa/parisuhteessa niin sitten onkin jo aika pitkällä :)
VastaaPoista