Jos pitäisi ojentaa jollekulle palkinto loppusyksyn ravistelevimmasta postauksesta, ojentaisin sen Filosofian puutarhan tälle postaukselle kodista, kotielämästä ja syrjäytymispelosta.
"Miten ihminen voi ammentaa kodistaan voimaa, jos hän toisaalta pelkää kodin lämpöä ja uskoo että se on pohjimmiltaan petollista? Ja minkä motivoimana silloin lähtee ulos kotoaan, etsimään lämpöä Ulkomaailmasta? Pelon. Pelon kintereillä tulee häpeä jonka herättää vanha kunnon ”mitä muut minusta ajattelevat jos en pelkää heidän kanssaan?”. Kaiken yllä leijuu epävarmuus joka kumpuaa siitä että vaikka maailma näyttää minusta olevan enemmän täynnä toivoa kuin kuvittelinkaan, en vain voi uskoa silmiäni. Koska jos maailma oikeasti olisi toivoa täynnä, pitäisihän minun nähdä ympärilläni enemmän tyytyväisyyttä? Jos olen rohkea ja olen väärässä, ne muut tulevat nauramaan minulle ja sanomaan että sain vain sen minkä ansaitsinkin. Kas vain, ympyrä sulkeutuu ja olemme taas Pelossa. "
"...voin valita ryhtyä ihmiseksi jonka elämä kotona on merkityksellistä ja jonka pienet, hiljaisuudessa tehdyt teot ja pimeinä iltoina ajatellut ajatukset voivat kurottaa kauas, ehkä jopa kauemmaksi kuin kaikki kiireisen työpäivän säntäily."
Elämä kantaa-asenteen mestari, kissa, on sitä mieltä, että näin se on. Juuri näin.
ps. Runoilija T.S. Eliotin mukaan kissalla tulee olla kolme nimeä: yksi tavallinen, yksi outo ja arvokas ja lopulta yksi, jonka vain se tietää. Vaikka alistuin tyttöni toivomukseen ja kissan ekaksi nimeksi tuli Lilja, itse olen edelleen kutsunut sitä Olenaksi eli Olenkaksi. Ja kun venäläisittäin sekin sitten taipuu muotoon Olja, kaikkihan on kunnossa. Kissalle on yhdentekevää kiljuuko joku jossain Lilja vai Olja. Ihmisten totteleminen kun ei ole muutenkaan ole kissalle se juttu. Paljon tärkeämpää on esimerkiksi mukavissa asennoissa loikoilu.
Kissa muuten nukkuu tuplasti yhtä paljon kuin ihminen, 16 tuntia vuorokaudessa. Se jos mikä on viisas teko.
Rentoa jouluviikkoa!
