Itku minulle tuli siksi, että itselleni H1N1- syksy oli raskas ja mullistava silmien avaaja sille, mitä nyt kutsutaan läpinäkyvyydeksi. Se kyseenalaisti minulle myös ensi kertaa oman toimittajan ammattini. Eikö toimittajana olo siis ollutkaan pyrkimystä totuuden julkituontiin? Olinko käsittänyt koko homman väärin? Itse olin tällöin hoitovapaalla, eli en voinut kirjoittaa asiasta. Mutta pitkään luotin, että muut kyllä kirjoittaisivat.
Nyt kirjoittivat, mutta valitettavasti liian myöhään.
Johanna Venhoo, joka on kirjoittanut tärkeän kirjan Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta (Teos 2011) määrittelee läpinäkyvyyden uudeksi objektiivisuudeksi. Nykyään uskomme kirjoittajaa vain, jos voimme nähdä kirjoituksen läpi lähteisiin ja arvoihin, joiden perusteella kirjoittaja teki päätelmänsä.
Vanhat uutisorganisaatiot ovat olleet haluttomia omaksumaan verkossa käytäntöjä, jotka ovat word wide webin alkuhämäristä lähtien olleet blogikirjoittajille arkipäivää. Erittäin harva perinteinen uutisorganisaatio liittää juttuun linkkejä sen lähteisiin ja mahdolliseen lisäinformaatioon. Tämä johtuu siitä, että lukijat halutaan pitää omilla sivuilla - ja maksettujen mainosten tavoitettavina - mahdollisimman kauan. Uutisorganisaatioiden johdossa kuvitellaan, että jos oman sivuston ulkopuolelle ei linkitetä, ihmiset eivät osaa sieltä ulos.
Tämä on tietenkin harhaa, eikä voi jatkua enää pitkään. Medialukutaitoiset lukijat alkavat vaatia yhä enemmän tietoa uutisten lähteistä: Jos kerran voitte helposti kertoa uutisten alkuperästä, miksi ette tee sitä? Kriittiset kuluttajat painuvat muualle, jos eivät saa luotettavaa uutispalvelua.
H1N1-syksynä minä painuin muualle, etsiessäni vastausta siihen pitäisikö minun rokottaa omat lapseni sikainfluenssaa vastaan vaiko ei. Painuin ulkomaisten sanomalehtien sivustoille, joilta muutenkin aina luen kaikki kansainväliset uutiset. Minua alkoi ihmetyttää se, miten paljon eri maiden rokottamiskäytännöt poikkesivat tämän rokotuksen kohdalla toisistaan. Katsoin Puolan terveysministerin Ewa Kopaczin puheen, jossa hän vakuuttavasti perusteli miksei aio ostaa samaista GKS:n Pandemrix- rokotetta Puolaan. Luin paljon kriittisiä ulkomaisia arvioita kyseisestä rokotteesta.
Kuukausiliitteen jutussa todetaan:
Mediakaan ei oikein osannut arvioida tietojen luotettavuutta tai rokotteen mahdollisia riskejä. Enimmäkseen se vain välitti viranomaisten kertomaa tietoa.
Vastakkain tuntuivat olevan vakavasti otettavat asiantuntijat ja hysteeriset huhupuheet.
Lisäisin äskeiseen lainaukseen sanan suomalainen media, sillä vain Suomessa oltiin näin viranomaisuskovaisia. Muualla ajateltiin toisin ja tehtiin toisenlaisia ratkaisuja.
Siinä vaiheessa, kun Intian (!) tv teki laajan repparin "Suuresta suomalaisesta rokotekorruptioskandaalista" eikä suomalainen media edelleenkään kirjoittanut Juhani Eskolasta mitään poikkipuolista aloin mailailla työssä oleville kollegoille. Ehdotin, että eikö rokotteesta voisi kirjoittaa edes pientä juttua, jossa kerrottaisiin, että kaikissa maissa rokotetta ei suositella. Tämä voisi tuoda uutta näkökulmaa vain THL:n tiedotteiden varassa oleville vanhemmille.
Ajattelin vilpittömästi, että ehkä kiireiset kollegat eivät olleet vain huomanneet ulkomaisia uutisia. Lähetin heille tietoa Suomen rokotteen epäilyttävästä adjuvantista (kaikki tietohan oli jo tällöin vapaasti kenen tahansa saatavissa netissä) ja sen oletetuista vaaroista. En ymmärtänyt ollenkaan miksei tähän, varsinaiseen skuuppiin, tarttunut kukaan. Ilmapiiri oli sellainen, että kaikki rokotuskriittiset puheet leimattiin hysteriaksi. Kaikki rokotusta alusta asti vastustaneet, kuten Antti Heikkilä (huomatkaa muuten Antin tapa bloggata lähteisiinsä koko-ajan viitaten) leimattiin hulluiksi. Erään ison lehden päätoimittaja lähetti minulle ystävällisen mailin, jossa totesi juuri rokottaneensa koko perheensä ja uskovansa vakaasti sen, että "viranomaiset eivät voisi suositella meille rokotetta, jos sen adjuvantissa olisi jotain hämärää".
No, siinä sitten kuitenkin oli hämärää.
Se, että Helsingin Sanomissa nyt julkaistiin näin iso juttu, jossa erehdys myönnettiin (vai myönnettiinkö? olisin kyllä halunnut tietää, miksi juuri Hesarissa ei reagoitu niihin satoihin rokotusaiheisiin yhteydenottoihin ja jopa addresseihin, joita huolestuneet ihmiset rokotuskamppanjan aikana toimitukseen lähettelivät) osoittaa kuitenkin sen, että jokin pieni asennemuutos läpinäkyvämpään suuntaan on parin viimeisen vuoden aikana tapahtunut.
Loppuun sellainen selvennys, että en ole yleisesti ottaen rokotusvastainen ihminen. Mutta olen ihminen, joka ei usko asiantuntijoita, jos haistaa jotain hämärää. Lisäksi olen myös ihminen, joka aina haluaa ottaa asioista selvää itse, ja vertailla suomalaisia suosituksia kansainvälisiin. Sen takia olen itse ottanut selville jokaisen meidän perheessä annetun rokotuksen haitat ja hyödyt ennenkuin olen antanut niitä keneenkään pistää. H1N1 rokotetta meillä ei otettu.
Läpinäkyvyys tuntuu olevan koko tämän maailmanhetken suuri teema. Joka puolella maailmaa korruptioketjuja paljastellaan ja suurten yritysten valtaa kyseenalaistetaan. Hirmuvaltiaat syöstään vallasta ja kansat nousevat.
Myös Pekka Haavisto- ilmiö edustaa samaa läpinäkyvyyden nousua. Huomattavaa on, että ilmiön takana eivät ole nyt suuret mediayhtiöt, vaan sosiaalinen media. Siis: kansa itse. Vaikkei Suomi olisi (vielä näissä vaaleissa) valmis Pekan kaltaiseen presidenttiin, jokin on näiden vaalien ansiosta taas muuttunut ja sykähtänyt hyvään, avoimempaan suuntaan. Siitä on hyvä jatkaa.
