Meijerillä käsiteltiin taannoin ansiokkaasti tämän aikakauslehden pääkirjoitusta. Kuntosalilla vanhoja aikakauslehtiä selatessani törmäsin pariin muuhun downshiftingiä käsittelevään pääkirjoitukseen tältä syksyltä. Jokaisen kirjoittajan asenne oli samalla tavalla kohtuullistamista vieroksuva: kaikenlaisia laiskottelutrendejä sitä keksitäänkin, mutta muistakaa ihmiset, että jonkun ne työt pitää kuitenkin edelleen tehdä!
Vähän aikaa sitten kuulin myös ponnekkaan mielipiteen siitä, että koko kohtuullistamisjuttu taitaa olla jo ohi.
Ohi?
Miksiköhän niin moni tuntuu provosoituvan downshiftingistä? Ei kai yksittäisten ihmisten halu hillitä turhimpien tavaroiden ostelua, kiipiä työpaikoillaan vähemmän tai elää rauhallisemmalla tahdilla ole keneltäkään pois. Toinen asia, mikä minua kiinnostaa on se, onko degrowth-jutuista hernettä nenään vetävillä mielessään joku parempi planeetan pelastussuunnitelma? Uskovatko he ihan oikean todellisesti vielä siihen, että maapallo kestää rajattoman taloudellisen kasvun? Karut faktat kertovat, että ehkä jo meidän sukupolvemme näkee sen ajan kun kaikki kohtuullistavat, tahtoivat tai eivät. Lapsenlapsemme näkevät sen varmasti.
WWF:n tämän vuoden Living Planet-raportissa, eräässä tärkeimmistä maapallon tilaa analysoivista katsauksista, todetaan, että nykyiset kulutustapamme johtavat umpikujaan. Tarvittaisiin 4,5 maapallon luonnonvarat jos koko maailman väestö eläisi kuin keskimääräinen amerikkalainen. Näitä ylimääräisiä planeettoja ei valitettavasti ole tarjolla.
WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder toteaa, että luonnonvarojen ylikulutuksesta riippuvaiset valtiot vaarantavat taloutensa, koska maapallon luonnonvarat loppuvat nykyisellä menolla joka tapauksessa.
- Ne maat, jotka pystyvät kääntämään tuotantorakenteensa ensimmäisten joukossa vähähiiliselle raiteelle, ovat voittajia. Tämän lisäksi teollisuusmaiden asukkaiden tulee tyytyä nykyistä pienempään materiaaliseen kulutukseen.
Ei kohtuullistamisessa ole kyse työn vieroksuntabuumista, vaan heräämisestä tiedostetumpiin, vastuullisempiin elämänvalintoihin. Kohtuullistaminen ei ole täydellistä kulutusyhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymistä, vaan omien kulutustottumusten uudelleenarviointia. Se on vähempään tyytymisen harjoittelua.
Oma kohtuullistamismotiivini ei ole koskaan ollut vain oma onnellisempi tai helpompi elämä vaan eettisyys. Sen pohjana on toive siitä, että maapallolla voisivat elää mukavasti myös lapseni ja lapsenlapseni. Pienempi kulutus on yksi tärkeä keino hillitä ympäristön liikaa kuormittumista.
Kohtuullistamisen leimaamista ”vain” trendiksi en ole koskaan tajunnut. Kuten täällä aiemmin kirjoitin, tiedostavissa piireissä kohtuullinen, luonnon rajoja kunnioittava elo on ollut elämäntapana aina ja niin se tulee vastakin olemaan.
Vaikka trendi ehkä jo tuli ja meni, minä aion kohtuullistaa ensikin vuonna. En aio edelleenkään muuttaa mummonmökkiin. Päinvastoin: palaan helmikuussa työhöni suureen pörssiyhtiöön. Kohtuullistamisvalintoja aion silti tehdä omassa arjessani joka päivä.
Kohtuullista ja leppoisaa eloa myös vuodelle 2011!
ps. On ihan pakko vinkata tätä blogia. Kerrankin vaateblogi, josta minäkin innostuin! Näitä aidosti persoonallisia asukokonaisuuksia katsellessa voikin sitten miettiä onko pieni elämä statussymboli, trendin takaa ajamista, ajan hermolla olemista vai mitä?
 |
| Jääkukkia kylmällä kuistilla |
Kiitos mielenkiintoisista ajatuksista!
VastaaPoistaMinäkin olen huomannut, että vasta-aalto on alkanut syntymään ja nostamaan päätään.
Sinänsä en ihmettele sitä; tämä sama kuviohan toistuu kaikissa asioissa, jotka hiipivät elämään ensin pienen marginaaliryhmän kautta, sitten leviten hitaasti laajemmalle. Siinä samalla juttu menettää syvimmän olemuksensa ja siitä kuoresta tehdään muotijuttu.
Hidastamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä on revitty irti kaikkea sellaista, mikä kääntyy sitä itseään vastaan ja uskonkin tuon vastareaktion kohdistuvan näihin asioihin. Minuakin se "inhottaa".
Ei tarvitse kuin selata blogimaailmaa ja lehtiä, niin voi nähdä sen näillä asioilla pröystäilevän ja asian omineen ja sillä rahastavan parempiosaisen joukon, jolla on ollut varaa niin taloudellisesti kuin jo kerätyn ansiolistan vuoksi heittäytyä hetkeksi sivuun oravanpyörästä ja hidastamisen jälkeen aloittaa uusi entistä raivokkaampi tanssi tämän asian tiimoilta.
Joskus näyttää siltä, että oivalletut asiat eivät sittenkään ole menneet syvälle ymmärtämisen tasolle, vaan ihmisen ego on alkanut käyttää polttoaineenaan näitä hienoja oivalluksia.
Nämä ovat tietenkin vain ääri-ilmiöitä, mutta saavat näkyvyyttä ja siksi leimaavat hyvää asiaa.
Hidastaminen ja läsnäolon löytäminen ovat tärkeitä asioita ja on harmillista, että ne menettävät "markkina-arvonsa" joutuessaan markkinointikoneiston pyörteisiin.
Toisaalta uskon vakaasti yhä suuremman joukon löytävän nämä elämän perusasiat ja osaavan suhteuttaa ne lopulta normaaliin arkeensa, osaksi elämäänsä ilman, että täytyy alkaa yhteiskunnan elätiksi ja laiskamadoksi. Eihän ihminen siitä tekemättömyydestä ja loisimisesta tyydytystä lopultakaan saa, vaan arjen rytmistä, johon kuuluu niin toimintaa kuin lepoakin.
Kohtuullistaminen, hidastaminen ja turhan karsiminen ovat ne ydin, kuten sinäkin esimerkilläsi todistat. Kyse on arjen valinnoista itsensä ja lähipiirinsä ja sitä kautta koko yhteiskunnan eduksi ja hyväksi.
Hyvää, Onnellista ja Leppoisaa Uutta Vuotta!
Jääköön nyt jo kaikki innit ja autit ja määritelmät ja muoti-ilmiöt omaan arvoonsa, totuus on totuus niinkuin Marikka hyvin jälleen luonnehdit. Kohtuullistamista onkin turha yrittää "markkinoida" kenellekkään, ja parempi olisikin, kun siitä ei niin vouhkattaisi,ettei tarvitsisi lukea niitä syyllistyskirjoituksia. Tehkäämme myyräntyötä hissukseen ja vaivihkaa, mutta toki äänekkäästi maapallomme puolesta ;)
VastaaPoistaOikein Hyvää ja vieläkin Parempaa alkavaa Uutta Vuosikymmentä !
Kiitos ajatuksista Junikan ja hyvää uutta vuotta sinulle! Tätä postausta kirjoittaessani mietin taas, että olisikohan lukijoita palvelevaa antaa esimerkkejä joistain oman elämäni kohtuullistamisratkaisuista. Mutta kohtuullistamisessa vaanii se sama kilpailuhenkisyyden, egottelun ja oikeaoppisuuden vaara kuin muissakin ekojutuissa. Ei siitä voi tehdä vertailulajia, jossa joku ratkaisu olisi aina automaattisesti oikea kaikille.
VastaaPoistaMinä esimerkiksi aloitan nyt nelipäiväisen työviikon, mutta jos rupean sitä julistamaan löytyy taatusti paljon lukijoita, jotka aivan oikeutetusti kertovat, ettei heillä ole samaan mahdollisuutta. Siihen voisin sitten kertoa paljonkin esimerkkejä siitä, mistä kaikesta ihan tavallisesta me tingimme, jotta tämä ratkaisu meillä onnistuu. Toisin sanottuna, keskustelu rupeaisi kovasti muistuttamaan sitä ikiaikaista "onko kotiäidillä varaa jäädä kotiin"-keskustelua, mutta onko downshiftingissä kyse (vain)tästä? Minusta ei. Nelipäiväinen työviikko on tällä hetkellä meidän lapsiperhepakettiamme helpottava käytännön ratkaisu, kohtuullistaminen taas elämänasenne, joka koskee koko elämää.
Minä ainakin lukisin mielelläni ihmisten henkilökohtaisista ratkaisuista ja käytännön teoista.
VastaaPoistaUskon jotenkin siihenkin, että tyyni esimerkki uppoaa paremmin kuin teoriatason vouhkaaminen asioilla.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, omalla tavallaan ja omista syistään.
Konkreettinen esimerkki saattaa herättää lukijoita kartoittamaan omaa arkeaan ja niiden hukkaputkikohtia. Moni sanoo, ettei voi siirtyä luomuruokaan, koska se on niin kallista. No, onhan se kalliimpaa kuin massana myyty tehotuotettu ruoka, mutta jos järkeistää ruoka-asioita ylipäätään ja vähentää valmistamansa ruoan määrää, yhtäkkiä siihen laadukkaampaan ruokaan on varaakin.
Vastikään oli Etelä-Suomen Sanomissa juttu, miten tuota periaatetta toteutetaan Lahdessa suurtalouskeittiössä. Hukkaanheitettävän ruoan vähentämisellä on saatu säästöjä, jotka voidaan kohdistaa suoraan parempiin raaka-aineisiin ja maukkaampaan ruokaan.
Samalla tavalla perheissä voitaisiin miettiä niitä turhia kulutuskohteita ja sitä, miten säästyneellä rahalla voisi elämään saada lisää laatua. Kuten vaikkapa sillä, että vanhemmat tekevät vähän vähemmän töitä ollakseen enemmän perheensä parissa.
-junika-
Hei, ja kiitos taas hyvästä kirjoituksesta.
VastaaPoistaOikeassa olet, valinnoistahan elämässä aina on kysymys ja kukin päättäköön mikä hänelle sopii. Tietysti elämäntapa on myös yhteisön asia ja kukin miettiköön mielessään, mikä tästä yhteisestä potista kuuluu hänelle ja kestääkö oma elämäntapa myös moraalisen käsittelyn. Monta kertaa mietin, mikä antaa oikeuden tuhlata enemmän kuin oman osuuden ja mikä on oma osuus?
Tällä viikolla on puhuttu radiossa (tv:tä ei ole, joten siitä en tiedä) kuinka lapset eriarvoistuvat, kun eivät saa harrastaa kaikkea mitä kaverit. En ole koskaan voinut suoda jälkikasvulleni ratsastustuntej, soittotunteja, jääkiekkoa yms. kalliita harrastuksia, mutta nyt jo aikuiset lapseni sanovat, että eihan kaikilla aikuisillakaan ole samoja mahiksia ja eriarvoisuuteen voi kuulemma hyvin tottua jo lapsena. Tasa-arvoiseksihan elämä ei koskaan muutu.
Nyt pienellä sairaseläkkeellä kohtuullistaminen on pakollista, mutta tyydytystä tuottavaa. Ekologinen elämäntapa on myös helppoa, ei ole varaa matkustaa, lämmitämme puilla (sähkö on liian kallista), karppaan kotimaisilla, ei ole montakaan konetta tai laitetta, ompelen vaatteeni itse (näytän linnunpelätiltä) ja olen hyvin tyytyväinen.
Pienessä kaupunginosassamme olen saanut "kylähullun" leiman ja olen siitä hyvin ylpeä. Seurakunnassani ihmetellään, kun pärjään perheeni kanssa pienillä tuloilla, mutta minä pärjään ja osaan pyytää apua, jos en pärjää.
Tämä hassu vuodatus vain siksi, että haluan sanoa säälittelijöille olevani tyytyväinen ja onnellinen. Eikä tämä ole kokeilu vaan pysyvä elämäntapa, ei mikään muotioikku, vaan kestävä olotila, onhan tätä kestänyt jo kolmetoista vuotta. Silloin putosin sairaana ja väsyneenä oravanpyörästä suoraan pyörätuoliin ja se syöksykierre pelasti minut varmalta loppuunpalamiselta ja rakkaani luisumiselta tuottavuuden myllyn kitaan.
Minä elän näin ja minulla on kohtuullisen hyvä omatunto näitä ekojuttuja ajatellessani.
Onnellisia uusia päiviä.
Tervehdys meijeriltä! Olen tehnyt samat havainnot hidastamiseen kohdistuvan arvostelun lisääntymisestä, kuten blogissanikin kirjoitin 8.12. otsikolla "Hidastamisen haastajat". Olen kuitenkin kokenut asiat kovin eri tavalla kuin Junikan tuossa ylempänä. En tiedä, kenestä tai mistä bloggaajista ja/tai lehdistä on kyse, kun puhutaan "näillä asioilla pröystäilevistä ja asian omineista ja sillä rahastavista parempiosaisten joukosta". Mediaa seuraan tietysti hyvin satunnaisesti, mutta hidastamista sivuavista kotimaisista blogeista kuvittelisin olevani aika hyvin perillä, eikä em. kuvailu yksinkertaisesti tunnu tutulta. Joko olemme lukeneet eri juttuja, tai sitten asenteissamme on ero.
VastaaPoistaMinusta kaikista inhimillisen elämän ilmiöistä, myös elämäntapaan ja työhön liittyvistä valinnoista pitää voida keskustella avoimesti. Negatiivisen vastaanoton ja arvostelun pelko halvaannuttaa helposti keskustelun ja omista kokemuksista avautumisen, mutta sille ei tarvitse antaa periksi. Vertailu ja egottelu voivat olla myös katsojan silmässä tai kuulijan korvassa, ei välttämättä omista ratkaisuistaan kertovien ihmisten puheissa, olettaen että he eivät kuvittele niiden olevan ainoita oikeita.
Omassa blogissani olen törmännyt kommentteihin, joissa hidastamista ja siitä puhumista kritisoidaan juuri elitismistä (kuten Junikankin tekee puhuessaan joukosta, "jolla on ollut varaa niin taloudellisesti kuin jo kerätyn ansiolistan vuoksi heittäytyä hetkeksi sivuun oravanpyörästä ja hidastamisen jälkeen aloittaa uusi entistä raivokkaampi tanssi tämän asian tiimoilta."). Ymmärrän tämän näkökulman itse ilmiöön, mutta en siitä puhumiseen. Jos hidastamisesta ei saisi puhua siksi, että se radikaaliksi elämänmuutokseksi käsitettynä ei ehkä ole kaikille (taloudellisesti tai muuten) mahdollista, samalla logiikalla olisi pitäydyttävä keskustelemasta työstä ja lapsista: kaikillahan ei ole töitä, eivätkä kaikki voi saada lapsia.
Itse vierastan kaikkea dogmaattisuutta, ja se pätee myös niin hidastamiseen ja siitä puhumiseen kuin näiden ilmiöiden raivokkaaseen arvosteluunkin.
Leppoisaa uutta vuotta!
Kiitos kommenteista ja leppoisaa vuoden alkua kaikille!
VastaaPoistaLumikko: Minäkään en pitkään aikaan ole nähnyt juttuja/bloggauksia niistä ns. parempiosaisista, elitistisistä hidastajista. 2000-luvun alussa näitä juttuja näkyi jonkin verran, silloinhan julkisuudessa olivat optiomiljonäärit, jotka alle nelikymppisinä vetäytyivät kokonaan työ-elämästä "keskittymään perhe-elämään". Mutta huippurikkaiden hidastajien joukko on pieni ja marginaalinen. Downshiftingissä on minusta kyse arvomuutoksesta: siitä, että ihmiset ovat alkaneet arvostaa omaa aikaa, kiireettömyyttä ja hyvinvointiaan enemmän kuin asemaa tai tavaraa. Miten se, ettei halua omistaa niin paljon voisi olla elitististä?
Ihana lukea ajatuksiasi sinä "ylpeä kylähullu". Hyvältä elämältä tuo minusta kuulostaa! :)
Luulen, että kohtuullistamisen vinkkipuoli alkaa kiinnostaa minua bloggauksen aiheena viimeistään sitten töihin palattua. Nyt kolmen vuoden hoitovapaalla elämä on ollut jo muutenkin niin pientä, äärimmilleen niukkaa ja hidasta, ettei sitä ole käytännössä voinut enää pienentää tai tämän enempää kohtuullistaa. Kirjassani kerron tarkemmin esimerkiksi tämän erityisen pienen talon filosofiastamme ja siitä, miten rakennusprojekti sujui. Blogilistassani oleva Tiny House blog on myös loistava, suosittelen!
Äh, pakko yrittää jatkaa keskustelua, vaikka nyt alkaa rima nousemaan siihen malliin, että sanoiksi pukeminen tuntuu kovin vaikealta.
VastaaPoistaLumikko, luen myös sinun blogiasi ja koen, että kirjoitat samalta aaltopituudelta kuin minäkin. Äkkiseltään en voi yhtyä ajatukseen, että asenteissamme olisi suurta eroa.
Ilmaisin tuossa kommentissa itseäni suppeasti ja ylimielisesti, mistä voi saada ehkä väärän kuvan. Nyt harmittaa, että ylipäätään yritin sanoa jotain muuta kuin sen tosiasian, että yhdyn alkuperäiseen tekstiin ihan täysin.
Luen paljon sekä kotimaisia että ulkomaisia blogeja ja toisinaan selailen blogien linkeistä toisiin blogeihin. Joltain tälläiselta matkalta tuo oma ajatus, jota sivusin, on syntynyt. Ja siis korostan: se on syntynyt pienestä, ehkä hieman äänekkäämmästä, joukosta siellä jossain.
En halua osoitella ketään, mutta nyt kun luen tuon ensimmäisen kommenttini uusin silmin, kiitos tämän keskustelun, huomaan että se voidaan nähdä osoittelevana.
Tiedän myös blogien ulkopuolelta monia henkilöitä, joilla on ollut varaa jäädä vuodeksi tai pariksi sivuun työelämästä. Irtisanoutuminen duunista on ollut suuri riskinotto ja nämä ihmiset ovat oikeasti muuttaneet elämäntapaansa radikaalisti. Sitä arvostan ja ihailen.
Mutta koska heillä on (painotan tätä) varallisuutta, jonka turvin ovat voineet olla sivussa työelämästä hidastamassa ja miettimässä todellisia tarpeitaan ja sen lisäksi vielä rahaa kouluttaa itseään suhteellisen arvokkailla kursseilla tämän taukonsa aikana, ovat he jossain määrin toisenlaisessa asemassa kuin tavallinen duunari.
Esimerkiksi työpaikallani ei myönnetä tällä hetkellä vuorotteluvapaita lainkaan, vedotaan kireään taloustilanteeseen. Jos säästöjä ei ole, irtisanoutuminenkaan "ei ole mahdollista".
JA jatkaakseni edelliseen: nämä "parempiosaiset" ovat paussinsa jälkeen inspiroituneita ja levänneitä JA aloittaneet useimmissa tapauksissa valmentajan/hyvinvointikouluttajan tms. hommia uudella draivilla. Ainakin minulle siitä tulee sellainen vaikutelma, että hidastamisen ja kohtuullistamisen omaksuminen ei ole välttämättä tapahtunut syvemmällä tasolla.
Se, että julkisuudessa esiintyneet ovat näitä aikaisemmin varallisuutta ja työelämän kannuksia saavuttaneita henkilöitä, luonnollisesti vaikuttaa siihen, että "suuri yleisö" helposti näkee valinnan mahdollisuuden olevan seurausta siitä, että on rahaa ja on jo hankittu ne kannukset. Varmaan siitä syystä tämä voidaan nähdä elitistisenä valintana. Henkilökohtaisesti en näin ajattele. Näen vain ihan ymmärrettävänä sen, että moni äkkiseltään niin ajattelee.
Ilmaisin asian siis aika ohimennen ja huolimattomasti. En todellakaan tarkoita yleisesti tämän aihealueen blogeja. Enkä siis pelkästään blogeja, vaan myös medioissa esiintulleita oravanpyörästä sivuun hyppäämisjuttuja.
Kun "palstatilaa" saavat nämä tapaukset, ei mielestäni ole ihme, että "suuren yleisön" silmissä alkaa ärsyttämään, koska he voivat helposti tuntea olevansa erilaisessa asemassa ja näiden valintojen ulkopuolella.
Hidastaminen ja kaikki se, mitä tällaiseen elämäntapaan liittyy, ovat mielestäni hyviä asioita ja niitä pitäisi tuoda enemmänkin esille. En kritisoi sitä millään tavalla. Muutaman lehden pääkirjoituksissa nähdyt anti-hidastamis-kirjoitukset ovat mielestäni hyviä keskustelun herättäjiä. Ne saavat ehkä ajattelemaan asiaa juuri siltä vastakkaiselta kannalta, mikä taas johtaa "oikeille jäljille".
En ole sitä mieltä, että näistä puhumisesta pitäisi pidättäytyä. Päinvastoin, olisi hienoa, jos saisimme enemmän esimerkkejä niistä "ihan tavallisten" ihmisten valinnoista, joilla pyritään elämän kohtuullistamiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Havaintojeni mukaan tätä tapahtuu "normi-työläistenkin" kohdalla.
Näillä esimerkeillä voitaisiin tuoda suuren yleisön tietoisuuteen, että kyse on todellakin valinnoista eikä siitä, kenellä on varaa.
-junika-
Junika, hyvä ettet pahastunut vasta-argumentistani, vaan avasit ajatuksiasi tarkemmin. Älä suotta ole pahoillasi aikaisemmasta kommentistasi, tästähän sukeutui hyvä ja kiinnostava keskustelu!
VastaaPoistaOmalla kohdallani irtisanoutumista edelsi muutaman kuukauden etukäteissuunnittelu: laitoin ison osan palkasta säästöön muutaman kuukauden ajan (+ tietysti viimeisen palkan yhteydessä maksetut lomarahat) ja totuttelin samalla niukempaan elämäntyyliin. Sain myös opintotukea puolen vuoden ajan; en ollut sitä voinut nostaa enää vuosikausiin liian suurien tulojen takia, vaikka opinnot olivatkin kesken ja opintotukikuukausia jäljellä. Laskin tarkkaan irtisanoutumista seuraavien kahdeksan kuukauden budjetin, jaoin rahat kuukausille ja päiville.
Tarkoitus oli palata töihin viimeistään seuraavana syksynä, kun säästöt ja opintotuki olisivat loppu (ja gradu toivon mukaan valmis, mitä se ei ole). Sen sijaan aloin jo pari kuukautta irtisanoutumisen jälkeen (ensimmäiset kaksi kuukautta lähinnä nukuin, en muista tuosta ajasta juuri mitään) kehitellä itselleni uutta, vaihtoehtoista ammattia, joka mahdollistaisi "vapauden" jatkossakin. Tämä on onnistunut yli odotusten, enkä ole palannut 9-17-työelämään. Olen silti edelleen epävarma, voiko näin elää pitemmän päälle: tuloni ovat hyvin pienet eikä minulla ole varallisuutta (eikä säästöjä), lainaa sen sijaan on. Myös menoni ovat hyvin pienet, enkä ole joutunut ostamaan juuri mitään (koska "kaikkea" on), mutta tilannehan voi muuttua esim. asuntolainan korkojen osalta.
Tämä siis esimerkkinä siitä, miten näitä ratkaisuja voi tehdä ilman taloudellista pääomaa. Omalla kohdallani pääomani on "korvien välissä", millä tarkoitan sitä, että yritän jalostaa osaamiseni itselleni mieluisaksi elinkeinoksi, joka ei kieltämättä ole tavallinen duunariammatti. Sitäkin voi tietysti pitää elitistisenä. Mutta saisin samat rahat kasaan myös tekemällä osa-aikaista, suorittavaa työtä. "Salaisuus" ei siis ole niissä tuloissa tai siinä miten ne on hankittu, vaan nimenomaan menoissa. Omalla kohdallani niiden pienuuteen vaikuttavat mm. asuinpaikka ja asumismuoto sekä lapsettomuus.
Kiitos Marikka keskusteluareenan tarjoamisesta. Toivon meille kaikille antoisaa ajatusten- ja kokemustenvaihtoa pitkin uutta vuotta!
Asiaa Marikka, kiitos! Kyse ei ole vain henkilökohtaisista valinnoista, vaan myös globaaleista asioista. Jatkuva kasvu ja luonnonvarojen tuhoaminen ei voi jatkuva loputtomiin.
VastaaPoistaKyse on asenteesta, miten elämää ja muita ihmisiä katsoo. Joillakin on jatkuvasti käytössä jokin ihmeellinen kateuskortti tai elämäntapaärsyyntyminen. Aina voi verrata ja olla katkera ja kateellinen, aina löytyy varakkaampia - ja köyhempiä ihmisiä.
Itsellä oli jonkin vuoden hyvä palkka ja seurauksena burnout ja oman itsen kadottaminen, nyt kituutan eikä säästöjä ole (vaikka ei se kellekään edes kuulu!), mutta takaisin en hevin vaihda. Kuten Lumikko hyvin kuvasi, aina löytyy tapoja, omalla tavallaan. Anonyymi "kylähullu" kuvasi ihanalla tavalla sitä, että ei tarvitse olla varakas ollakseen onnellinen kohtuullistaja. Mutta tuskin varakkuus nyt sentään kuolemansyntikään on, joka antaa toisille luvan arvostella ja syyttää valheellisuudesta, elitismistä, trendin harjalla ratsastamisesta ym. Katsotaan peiliin ja etsitään itse se oma hyvä elämä.
Tuskin kyse on siitä, että syytetään varakkaita _valhellisuudesta_ tms.
VastaaPoistaOn ihan eri lähtökohta hypätä työelämästä sivuun miettimään todellisia arvojaan ja etsimään itseään, jos se on taloudellisesti mahdollista.
Hyvin helposti joissakin äänekkäissä "parempaa-elämänlaatua-etsimässä" -blogissa on _tulkittavissa_ vastaavasti syytös työssä puurtajia kohtaan: "on ihan dorgaa tehdä töitä, kun luopumalla hankitusta elintasosta voi saada tilalle joutilasta aikaa ja vapauden jäsentää arkensa mielensä mukaan".
Onhan se niinkin, mutta syyllistäminen ei koskaan ole kovin hedelmällistä...
Minusta ei ole kummallista, että se vähemmän varakas tuon asetelman edessä tuntee olonsa epätasa-arvoiseksi.
Ihmisillä ei ole myöskään tietoa erilaisista vaihtoehdoista ja jos käytännön esimerkkejä ei ole koskaan nähnyt tai niistä kuullut, on aika vaikea lähteä kehittelemään omaa tapaansa esim. asua muutoin kuin "normaalisti" siinä rivitalonpätkässä.
Vaihtoehtojahan on olemassa vaikka kuinka paljon kaikelle "standardisoidulle", jotka ovat aina sidottuja oravanpyörän pyörimiseen.
Tyyni omien valintojen esilletuominen on kaikista paras keino "valistaa". Ja mielestäni olisi syytä valistaa, koska kaiken taustalla on, kuten tässä keskustelussa on tullut moneen kertaan ilmi, ihan globaalit asiat ja meidän kaikkien etu niin luonnonvarojen ja ympäristön säästymisen kautta, kuin yleisen henkisen hyvinvoinnin vaikutusten kautta.
Me olemme niin tottuneita kulkemaan valmiiksi pedatussa putkessa ja näihin aikoihin astihan se putki onkin ollut mahdollinen vaihtoehto.
Niiden vaihtoehtojen esille tuominen voi saada siinä putkessa tai sen reunamilla taapertajatkin havahtumaan siihen, että _valintojen tekeminen_ on mahdollista.
Että on asioita, joista voi luopua, että voi elää oman näköistä elämää ja keskittyä niihin asioihin, jotka ovat omassa elämässä oikeasti tärkeitä ja joihin on varaa ja ehkä on varaa juuri sen vuoksi, että luopuu jostain "standardin mukaisesta", jolla ei omassa elämässä ole mitään merkitystä.
Minäkin olen jossain määrin (omasta mielestäni -- en tilastoissa) "niitä hyväosaisia". Vaikka oma hyväosaisuuteni onkin tullut kovan elämänkokemuksen myötä.
Mietin näitä asioita jo kymmenen vuotta sitten ja halusin rauhoittaa elämän oravanpyörältä. Se mahdollisuus tuli ikävä kyllä vasta tyttären sairastuttua, toisenlaiset kiireet sen mukana tosin. Sain samalla sen kovasti kaipaamani etäisyyden työelämään ja mahdollisuuden keskittyä kokeilemaan siinä ohessa erilaisia minua kiinostavia asioita.
Rahallisesti sairaan lapsen hoitaminen on tietenkin haaste (työnantaja on pakotettu antamaan palkatonta vapaata ja erilaisia tukia saa yhteiskunnalta, hyvin minimaalisen pieniä tosin), mutta elämästä karsiutui monia asioita poiskin rahaa imemästä.
Tuon putken jälkeen olen toistaiseksi sairauslomalla ja minimitoimeentulo on turvattu sairauspäivärahan muodossa. Lisäksi olen myynyt hankittua omaisuutta ja perin lapseni jälkeen vähän hänen aikaisemmin perimäänsä rahaa. Ilman näitä minulla ei olisi mahdollisuutta käyttää rahaa OMAN terveyteni ja kuntoni hoitamiseen.
Omakohtaisen kokemuksen vuoksi voin väittää, että tämä on antanut liikkumavaraa, jota minulla ei olisi ollut, jos olisin vain päättänyt jättää työni ja hypätä vähäksi aikaa mietiskelemään tarpeitani.
Tämän taipaleeni aikana olen huomannut myös sen, mistä kaikesta voi luopua ja millä tavalla niitä valintoja voi tehdä. Jos olisin oravanpyörässä mukana, niiden vaihtoehtojen keksiminen ja havaitseminen ei olisi myöskään mahdollista sen uupumuksen turruttavan vaikutuksen vuoksi.
Ymmärrän hyvin niitä toisenlaisessa tilanteessa eläviä ja yritän tuoda näihin keskusteluihin näkökulmaa siitä toisesta puolesta, en kritisoida kenenkään henkilökohtaisia valintoja (juu, olen koittanut osallistua keskusteluun myös joissakin toisenlaisen asenteen omaavissa foorumeissa/blogeissa, yhtä huonolla menestyksellä).
-junika-
Sekin tuli tässä vielä mieleeni, että moni näillä asioilla "älämölöä" pitävä esim. blogissaan ei kerro, miten rahoittaa elämänsä. Eihän se tietenkään kenellekään kuulukaan, mutta se on iso osa kokonaisuutta jokatapauksessa.
VastaaPoistaSuomessa ei pärjää ilman, että on katto pään päällä ja pelkällä pyhällä hengellä ei elä myöskään.
Varmasti monella on taustalla projektiluontoisia töitä ja juuri tuo Lumikon mainitsema säästeliäästi eläminen, jaksottainen töissä oleminen ja tarkka budjetointi.
Vaikka se on varmasti omalla tavallaan stressaavaa, se on mahdollista ja sillä tavalla voi elää laadukasta ja tyydyttävää elämää. Olisi hienoa, jos saisi kurkistaa näissä blogeissa myös tähän "kääntöpuoleen".
Pellon pientareella on minusta myös yksi sellainen hieno "esimerkkiblogi". On ollut mielenkiintoista saada seurata elämäsi kehittymistä siellä maalla, sitä, miten olet kehittänyt yritystoimintaa saadaksesi ruokaa pöytään jatkossakin ja olet muistanut tuoda esille myös sen, että ei se maalle muuttaminen ja hyväpalkkaisen työn jättäminen ole pelkkää ruusuilla tanssimista.
Kiitos taas kaikille ajatuksista. Pidetään omistamme kiinni, mutta yritetään muitaa olla avoimia myös kaikille toisenlaisille näkökulmille. Niiden myötä siitä omastakin voi löytää ihan uusia puolia ja lopputuloksena on vielä suurempi tyytyväisyys siihen omaan polkuunsa.
-junika-
Onnellista uutta vuotta 2011!
VastaaPoistaTrendinä hidastelu on varmasti jo ohi, sillä eihän pintatrendit voi olla samaa kuin vuoden tai pari.
Mutta ihan oikeat elämäntavan muutokset tapahtuvat hyvin paljon hitaammin. Kuinka kauan esim. suomalaset ovat opetelleet roskien lajittelua ja edelleenkään kaikki eivät sitä tee.
Itse olen koko tiedostavan elämäni pyrkinyt ekologisiin valintoihin jollain tasolla. ja ihan valtaasti on opittavaa ja omaksuttavaa. viime aikoina olen havahtunut siihen, että moni asia tulee lapsuuden kodista ja sitä myöten vieläkin kauempaa isovanhempien elämästä. Vanhempani, erityisesti äitini on innokas liikkuja ja hyötyliikkuja. Itselleni juuri hyötyliikkuminen on sisäänkasvanut ominaisuus ja tunnen syyllisyyttä turhasta autoilusta. Samaa hyötyliikkumista opetan nyt lapsilleni. Hoitoon ja kouluun kävellään säässä kuin säässä.
Joten vaikka pintatrendinä hidastelu jää uusien vouhutusten jalkoihin, on paljon tehtävää ja puhuttavaa ennen kuin hidastaminen muuttuu osaksi suomalaisten arkea. Tärkeää sinne matkaamisessa on rohkeat pioneerit, jotka kertoo miten itse ovat hidastamisen kokeneet ja kuinka se erityisesti taloudellisesti on mahdollista.
ihmisten suhtautumien taloudellisen varmuuteen on hyvin erilainen. joku on tyytyväinen, kun on rahat kuukaudeksi eteenpäin ihan perusasioihin. joku toinen voi nukkua yönsä vasta kun tietää vähintään vuodeksi eteenpäin rahaa olevan tulossa ja tileillä tuhansia euroja säästössä.
Siksi se,miten hidastamisen taloudellisen mahdollisuudet koetaan, ovat hyvin vaihtelevia. Niin ja miten suhtautuu omaisuuteen. pitääkö siitä kiinni, vai kokeeko, että kaikki on vaihtuvaa, elämän ilo ei ole sidoksissa omistamiseen.
Itse asun kivassa rintamamiestalossa ja velkaa on niin paljon, etten oikein käsitäkään. (sillä en ymmärrä numeroita, enkä rahan arvoa. se lie itsesuojeluvaistoa. jos tajuaisin kuinka velkaa on ja kaiken voin menettää, niin se ymmärrys lamaannuttaisi.) Puolisolla on töitä (ei kuitenkaan vakituista paikkaa), itse olen kausiluontaisen alan yrittäjä. kaksi pientä lasta. koti lämpiää osin anopin metsästä saaduilla puilla, eikä koko taloa pidetä lämpimänä.
Paljon vähemmälläkin voisi elää. Vaikka rakastan tätä taloa, niin tiedän sen, että jonain päivänä se voidaan menettää. Jos korot nousee tai toiselta menee työkyky. tai jos tulee tulipalo.
Tärkeintä on että perheenä ollaan yhdessä.
Kiitos tästä keskustelusta, onpa ihanaa lukea ajatuksianne.
VastaaPoistaJunikan: Olen aiemmin sekä tässä blogissa että kirjassani kirjoittanut siitä, että minuakin on aivan erityisesti riivannut tuo "millä tuloilla"-kysymys. Minustakin se on todella tärkeä kysymys. Tässä keskustelussahan tuli paljon konkreettisia esimerkkejä siitä, miten ihmiset ovat vähemmän työnteon kausiaan rahoittaneet.
Itse mahdollistin nämä kolme kotivuotta tekemällä koko-ajan jonkin verran lehti- ja nettitöitä. Koska minulla on pitkä työmatka säästöä tuli hurjasti jo siitä, kun ei tarvinnut ajaa autolla. Asuntolainasta maksoimme vuoden verran vain korkoja ja aivan kaikesta kulutuksesta tingimme. Siirsimme lapset kalliista steinerkoulusta peruskouluun. Ulkomaan- tai edes kotimaan matkailua emme ole harrastaneet ollenkaan ja myimme mökkimmekin pois. Downshiftingin ainoa "kikka" on minusta yksinkertaisesti vähempi kulutus, kaikessa. Ei se sen mystisempää ole.
Henna: Minun asenteeni taloudelliseen varmuuteen on hyvin samanlainen kuin sinulla. Meilläkin on jättivelka, ja minulla onnekseni huono laskupää.:) Talo ei ole minullekaan uskonto, se on vain talo, joka myydään pois jos on tarvis. Pahempiakin asioita kuin omaisuudenmenetys on tosiaan olemassa.
Meilläkin jätetään osa talosta talvella lämmittämättä ja erityisesti tuo kylmä sisääntulokuistimme on herättänyt paljon ihmettelyä. Ehkä siksi, että uusiin taloihin nykyään harvemmin rakennetaan tietoisesti kylmiä osia, kesähuoneita. Ennen rakennettiin viisaasti aina näin.
Vielä kommentoin tuota Hennan kirjoitusta, koska siinä tuli esille tosi tärkeä seikka eli se, miten eri tavalla ihmiset kokevat hidastamisen taloudellisesti, mahdolliseksi tai mahdottomaksi. Itse elän elämää, joka ei varmasti tyydyttäisi kaikkia: viikossa on enimmäkseen älä osta mitään-päiviä, ruokaostoksilla vertaillaan hintoja ja pihtaillaan, laajakaista on hitain ja halvin, sanomalehteä ei tule, videovuokraamoa ei käytetä koska kirjastosta uutuus-dvd:t saa varattua kymmenesosa hinnalla, jne. Olen aina ollut säästäväisyyteen ja hintavertailuun taipuvainen, joten tämä nuukailu ei ole vaatinut suurta asennemuutosta. Esim. talouspaperia en ole ikinä raaskinut ostaa, silloinkaan kun rahaa oli enemmän, se vain tuntui ja tuntuu tuhlaukselta. Leivälle laitan aina vain yhtä päällystettä kerrallaan, en koskaan vaikkapa makkaraa _ja_ juustoa. Enkä voisi kuvitellakaan tupakoivani, koska tupakka on niin tajuttoman kallista.
VastaaPoistaMonille ihmisille tällainen köyhäily olisi kauhistus ja vaikeasti omaksuttavissa, mutta mulle se on jopa luonteenomaista, eikä siten "mistään pois". Sen sijaan olin kuvitellut, että kestäisin paljon huonommin (taloudellista) epävarmuutta. Olin pitkään sitä mieltä, että mielenrauhani edellyttää säännöllisiä tuloja. Edelleenkin haluan varmistella pärjäämistäni muutaman kuukauden eteenpäin, mikä on tietysti lähes välttämätöntäkin, kun rahaa tulee miten sattuu. Mutta olen sopeutunut yllättävän hyvin tähän muutaman kuukauden rytmiin: en tee viisivuotis- vaan viisikuukautissuunnitelmia. Sillä tavalla saan turvattua itselleni sen tasoisen mielenrauhan, etteivät raha-asiat pyöri päässä liian usein.
Ihminen on sopeutuvainen eläin. Ja kuten Marikkakin toteat, "kikka" on tosiaan kulutuksen vähentäminen, ihan kaikessa. Siihen kaikki eivät varmastikaan ole valmiita tai halukkaita, mutta sekin on silloin oma valinta.
Mielenrauhan ja rahan suhde on tosiaan kiinnostava. Enkä ollenkaan halua väheksyä sitä, etteivätkö todelliset rahahuolet ja ylivelkaantuminen olisi todella stressaavia asioita. Me elimme ainakin seitsemän vuotta tilanteessa, jossa molemmat vanhemmista olivat yrittäjiä ja muistan vieläkin ne kamalat, paikallaan polkevat syksyt jolloin tuntui, ettei laskutusta ala tulla mistään. Tai jos tuleekin, tulee laskutus niin hitaasti, ettei laskujen perässä pysytä. Sitten aina onneksemme töitä kuitenkin riitti, mutta kyllä ihminen tarvitsee aivan tietynlaisen mielenlaadun, että tällaista epävarmuutta kestää.
VastaaPoistaOlen erittäin kiitollinen ja tyytyväinen nykyään siitä, että meillä on molemmilla tällä hetkellä vakituiset työpaikat, sillä _jonkinlainen_talouden ennustettavuus lisää ainakin omaa hyvinvointiani huomattavasti. Minä en kuitenkaan niinkään stressaannu esim. asuntolainasta (koska sen kulut ovat ennustettavissa), vaan esim. ylimääräisistä, yllättävistä lisäveroista, joista yrittäjä-ajoilta erityisen runsaasti kokemusta on...
Mitä on hyvä elämä? Miten eläen on kunnollisen kansalaisen, aikuinen ihminen?
VastaaPoistaNämä ajatukset päässä kävin nukkumaan ja nyt heräsin varsin varhain, kun kello soi. Niinhän kunnon aikuinen kansalainen tekee :)
Raha & mielenrauha, "köyhäily", tie hidastamiseen on kuluttamisen minimoinnissa. Loputtomaan keskusteluun johtavia aiheita.
Lumikon köyhäilyä oli kiva lukea. "Ai sinäkään et käytä talouspaperia?". Itse en tilaa sanomalehtiä, kun niistä on syntyy niin paljon keräyspaperiin kannettavaa. Leivän päälle riittää hyvin rasva. Juhlaa on laittaa parempaa juustoa ja leikkelettä.
Opiskeluaikoina köyhäily oli aitoa. Ensimmäisessä omassa kodissa asuessa muistan kuinka kolme markkaa kädessä seisoin kaupassa puntaroiden ostaako makkaraa vaiko maitoa. Herkuttelua oli hapankorppujen rouskutus reilummalla levitekerroksella. Leipominen oli harvinaista, sillä rahaa ei leivontatarvikkeisiin ollut.
Opiskeluajoista kuluttamismahdollisuuteni ovat kasvaneet suuresti. Maalla asuessa on onneksi helppo viettää "älä osta mitään" päiviä. Kaupungin ostosparatiiseissa hairahdun: ihanat kengät, kaunis mekko - ostan, vaikka en tarvitse.
Hetkellisiä ostoshurmioita enemmän kuitenkin nautin köyhäilystä:
- Miten pienellä teen perheelle ruuan?
- itse leivottu leipä, omat mehut & hillot, juurekset
- vanhat, kierrätetyt, itse tehdyt vaatteet
- liki ilmaiset harrastukset
- kotona kököttäminen eli muodikkaasti kotoilu
(vai onko sekin jo out?)
- tehdä työtä sen verran, että on rahaa lainanmaksuun ja talon ylläpitoon
Mutta juuri tämä, että on rahaa vain välttämättömään ja ettei edes pyri enempää ansaitsemaan on väärin. Siltä tuntuu. Kunnollisen aikuisen kansalaisen täytyy käydä töissä n.38,5 tuntia viikossa. Tämä mielikuva aiheuttaa sisäistä painetta: olen huono ihminen.
Upeaa! Näin aamun sinisen hetken. Aikaisin nouseminen kannatti. Tuli ritisee hellassa ja puolukkapuuro kypsyy kuin itsestään.
(minulle aikaisin heräämistä näin talvihorroksen ja lasten joululoman aikansa on herätä 7:30. Kunnialliset kansalaisethan ovat silloin jo töissä)
Kiitos antoisasta ja ajatuksia herättävästä keskustelusta. Siisin kommenttini omaan blogiini, kun se venyi vähän pitkäksi. Mietin itse "yksinkertaistamista" ja "kohtuullistamista" tosi tavallista työssäkäyvän perheellisen aikuisen näkökulmasta. Välillä tuntuu, että näin tavallinen tarina ei mahtuisi joukkoon, vaikka eihän se varmasti niin voi olla!
VastaaPoistaHenna: Kiitos, tuossa tultiinkin kohtuullistamisen pääpointtiin: että on *tyytyväinen* siihen, että on rahaa vain välttämättömimpään, eikä edes yritä ansaita sen enempää. Minäkin ihan aidosti nautin miettiessäni erilaisia keinoja tehdä esim. mahdollisimman halvalla maukasta ruokaa.
VastaaPoistaMarikki: Hieno kirjoitus, kävinkin jo kommentoimassa ja viittaan siihen myös seuraavassa postauksessani, joka täällä valmistuu...hitaasti...:) On muuten hassua, että kun erikseen päätin olla stressaamatta siitä, että tuottaisin tänne blogiin nopealla tahdilla kirjoituksia, kirjoitustahtini hidastui äärimmilleen. Saa nähdä saanko koskaan seuraavaa kirjoitusta valmiiksi. Kun antaa hitaudelle pikkusormen, se vie... :)