perjantai 30. marraskuuta 2012

Buddhan hymy

19-vuotias esikoiseni palasi maanantaina takaisin Aasian reissultaan. Poika reppureissaili pari kuukautta Thaimaassa, Laosissa ja Kambodzassa.

Pelästyin todella kun näin hänet lentokentällä. Entisellä myrtsillä oli kasvoillaan valaistuneen oloinen kestohymy.

Ensimmäinen ajatukseni äitinä oli: apua, nyt se on siis alkanut käyttää huumeita! Ja heti seuraava: tai sitten se on liittynyt johonkin kiihkomieliseen uskonlahkoon?

Suomalainen äiti näet huolestuu todella, jos lapsi alkaa yhtäkkiä hymyillä. Sehän nyt on ihan sekopäistä.

Autossa poika intoili matkastaan ja hymyn syykin selvisi: hän nyt oli vaan oleillut kaksi kuukautta kulttuureissa, joissa kaikki hymyilevät toisilleen 24/7. Hymyily tarttuu.

- Kukaan siellä ei rähjää, ei puhu toiselle epäkunnioittavasti eikä stressaa mistään, poika selosti. - Siellä kaikki vain makailevat vuorokauden ympäri riippumatoissa ja chillailevat. Jos menet ravintolaan ja haluat tilata jotain syötävää, sun pitää ensin herättää riippumatoissa nukkuva henkilökunta. Jos haluat mennä tuk tukin kyytiin sun pitää ensin ravistella ja tökkiä riippumattoa, jossa kuski nukkuu.

Latoessamme pojan kanssa eilen polttopuita kuistille hyisessä säässä poika puuskahti:
- Eipä tarvittu kuin kolme päivää Suomessa niin johan multakin on hymy hyytynyt. Mutta edelleen ajattelin olla ihmisille kohtelias. Ennen en edes kiittänyt kaupan kassoja.

Aasian tuliaisina minulla on nyt täällä käytöstäni monitoroimassa tyyppi, joka ei suostu edes vastaamaan minulle, jos äänensävyni ei ole rauhallinen ja kunnioittava. En voi enää puhua omassa kodissani normaalilla... ööö.. tempperamenttisella tyylilläni. Se näet olisi ragettamista, sitä tulisi huonot vibat.

Koska olen riippuvainen pojan avusta esim. auton, lumitöiden ja tietokoneongelmien suhteen ei siis auta kuin omaksua uusi, aasialaistyyppinen huippuhillitty, ylikohtelias käyttäytymistyyli. Ja hymyillä vähän enemmän, vaikka lumimyrsky kuinka potuttaisi.

Lapset kasvattavat vanhempiaan. Sananmukaisesti.


ps. Täältä löytyy aiheeseen liittyvä legendaarinen hyvän mielen pätkä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Muoti + kauneus

Sisäänheittokevennyksenä aiheeseen isäni arkistoista löytynyt, jo aika rähjääntynyt mutta silti arvokas aarre, Kotiliesi-lehti keväältä 1971.

Tämän lehden teemana olivat odottavat äidit. Kovin Marimekko-painotteinen muotijuttu esittelee kevään mammamuotia ja jutun pikku huippumallina toimii Marikka 1 v 7 kk.

Juttu ohjeistaa:

Useimmat virkaäidit ovat töissä yhdeksänteen kuukauteen asti ja osallistuvat normaaliin seuraelämään raskausajan loppuun asti. Ja kotiäidit luonnollisesti hoitavat jokapäiväiset työnsä, kutsunsa ja menonsa.

(huom. kutsut! seuraelämä...!)

Raskausajan ykkösvaatteeksi äideille suositeltiin - Marimekkojen lisäksi -  jutussa ponchoa. Oi 1970-luvun ponchot, ja nykyistä paljon iloisempi ja vapautuneempi äitiys! Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.



Olen luvattoman harvoin arvioinut minulle lähetettyjä luomukosmetiikan näytteitä, mutta tässä tulee nyt kaksi uutuustuotetta, jotka tekivät vaikutuksen.

Vuonna 2011 Helsingissä perustettu Mia Höytö Cosmetics on ensimmäisenä suomalaisena ihonhoitotuotesarjana saanut Ecocert-sertifikaatin - eikä syyttä. Tuotesarjan tärkein ainesosa on Tyrnisiemenöljy, ja koko kosmetiikan tekemisen johtoajatus rakkaus puhtaaseen luontoon sekä sen parhaisiin raaka-aineisiin.

Sarjan Valo-niminen silmänympärysvoide (37 e) tuntui hauskalta löydöltä aluksi vain siksi, että kuopukseni on samanniminen. Mutta se osoittautuikin parhaaksi silmänympärysvoiteeksi aikoihin. Tämä monia luomusilmänympärysvoiteita paksumpi voide todella kosteuttaa, häivyttää turvotusta ja tummia silmänalusia, tuo valoa katseeseen.
Hyvien luomuhajuvesien etsiminen on erityinen intohimoni. Vuosikaudet käytin Melvitan Eglantine-ruusuvettä, joka oli markkinoiden ainoa oikeasti ruusun tuoksuinen ruusutuoksu. Sen jälkeen suosikkini on ollut mandariinituoksuinen Honore´s Trip (kumpaakaan ei muuten löytynyt enää suomenkielisellä googlehaulla, vaikka ainakin meidän kylän steinerkoulun luomupuodissa jälkimmäistä tuoksua vielä myydään).

Nyt löytyi pitkästä aikaa uusi suosikki, Acorellen Absolu Tiare (35 e).
Tiarekukan eli Tahitin gardenian tuoksu tunnetaan parhaiten Monoi Tiare-öljystä. Käytin tätä öljyä hiustenhoidossa ahkerasti niinä vuosina, kun piti kasvattaa teini-mielenhäiriössä lyhyeksi leikattu tukka takaisin pitkäksi (pitkien hiusten ainoa kasvatusohjehan kuuluu: älä vaan leikkaa niitä... ja jotta hius kestää haaroittumattomana vaikka vuoden leikkaustauon, latvoja pitää erityisesti hoitaa). Kun en enää joutunut käyttämään öljyä hiustenhoitoon, jäin kuitenkin kaipaamaan tuoksua. Tässä se nyt taas on.

Acorellen tuoksut sopivat hyvin allergikoille ja jopa normaalihajuvesille herkistyneille naisille. Tuoksut ovat 100-prosenttisesti luonnollisia ja raaka-aineista vähintään 92 prosenttia on luomutuotettuja. Kaikki Acorellen tuoksut ovat ominaisuuksiltaan aromaterapeuttisia. Tämä tuoksu tasapainottaa. Bingo!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Valoa kaamoksessa

Kirjan kirjoitustyö pääsi, pienen lamautumistauon jälkeen, uuteen vauhtiin. Valoa tulvii elämään muutenkin. Olen pähkäillyt taas kerran uuden, terävälinjaisemman blogin avaamista ja tämän poistamista, mutta tullut jälleen siihen samaan tulokseen, että pysyköön vain tämmöisenä sekametelisoppana.

Lähiaikoina säästän korkealentoisemmat juttuni kirjaan ja keskityn täällä vaihteeksi tuote- ja kirja-arvioihin, sillä niitä täällä on jo pidempään odottanut iso pino.


Ostin kaksi uutta päiväkirjaa. Niiden kannet lupaavat parempia aikoja.



ps. Kuuma joululahjavinkki kaikkien pikkutyttöjen vanhemmille. Juostuani tämän pikkujannun perässä koko viime kesän en ihmettele ollenkaan tyypin ympärille syntynyttä valtavaa ilmiötä. Kyse ei ole vain musiikillisesta lahjakkuudesta tai karismasta, vaan siitä, että koko jäbä liitelee niinsanoakseni aivan toisella levelillä kuin me muut. Robinin syvin olemus on minusta saatu hienosti vangittua tälle uunituoreelle videolle.
Jos tästä valon lapsesta ei tule hyvälle tuulelle, sitten ei kai mistään?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Avarra ihanaksi ihminen

Mikä viikonloppu! Läpikävimme siskon kanssa isän tavarat, mikä ei ollut helppo tehtävä, etenkään psyykkisesti. Yhden ihmisen koko elämä sadoissa kansioissa, mapeissa ja laatikoissa. Lajiteltavaa oli paljon, samoin käsiteltävää.

Nyt on niin tyhjä ja sanaton olo, ettei auta kuin siteerata runoa, joka sananmukaisesti tipahti syliini kaiken muun -  suuruusluokaltaan valtavan - matskun seasta (isäni kun on vielä sitä sukupolvea, joka säästi ihan kaiken).

Olin näköjään kopioinut tämän Rainer Maria Rilken runon isäni synttärirunoksi vuonna 1997. Se on edelleen yksi lempirunoistani, ja Rilke taas kaikkien aikojen ehdoton lempirunoilijani.

Avarra, Herra, ihanaksi ihminen
syliisi suureen hänet sulkien,
kohota portiksi hänen häpeänsä
valoisaan metsään nuorten hiuksien,
lähetä ratsain hänen elämänsä
lävitse sanoin-kuvaamattoman,
edelle tulevaisten armeijan.
Yö anna, jonka syvyyksissä hän
aavistaa itseänsä syvemmän;
yö anna: kaikki kukkaan puhjetkoon,
tuulia huimaavampaan hurmioon,
sireenintuoksuakin huumaavampaan
ja juhlavampaan kuin Joosafat.
Aseta selkään kuormat painavat
ja vaatteet, joissa tahto laajenee,
ja yksin, niinkuin tähti säteilee,
niin vailla katsojia kuumuudessaan
hän seisköön, uudeksi muuttuessaan.

Uudista hänet aamun kasteella,
puhtaalla, ikuisella ravinnolla,
niin vaiti, hartaana suo hänen olla
kuin lämpö hengähtelee pelloista.

Tuo hänet lapsuuteensa takaisin;
tajuntaan nouskoon piiri ihmeellinen
ja runsas, tummeneva, sadun sinen,
tiedottomuuden vaihe varhaisin.

Hän hetkeänsä kohti kypsyy niin:
ja yksin, siimeksissä puutarhansa
herransa synnyttää hän, kuolemansa,
hän, jota kaukaa keräiltiin.

(Mach Einen herrlich, Herr, mach Einen gross
 suom. Anna-Maija Raittila)


Toimii myös peilirunona

Muistoja arkistoista: Budapestin mustalaisorkesterin konserttiliput (tässä unohtumattomassa konsertissa olin isän seurana) isä oli säästänyt, samoin tämän synttärikorttini, kuvan mustalaisorkesterista sekä minusta ja nuoruuden koirastani Happysta. Kyseisen koiran kanssa nukuimme aina päät vierekkäin samalla tyynyllä.

torstai 1. marraskuuta 2012

Valkosipulitkin vielä

Tulipas vielä kerran lauhaa ja pääsin istuttamaan valkosipulit.


Haravoin syksyn lehdet ja kaiken muun jäljelle jääneen vihermatskun penkkien katteeksi. Viimeisen Pähkylä- lehden pääkirjoitus viritti syystunnelmiin:

Peittoa päälle ja lepoon on hyvä resepti niin puutarhurille kuin puutarhallekin. Sateisena syksynä kannattaa ottaa joogamatto esiin kaapista ja aloittaa meditaatio, kynttilöiden poltto ja sukan neulominen. Puutarhan lepoon saattaminen sen jälkeen, kun kaikki tyhjät raot on tilkitty kukkasipulein ja valkosipulit ovat maassa, on ihana tunne. Talven tarkoitus taitaa olla antaa puutarhurille lepotauko. Maa lepää olkikatteen alla, ja puutarhuri lukee kirjoja villahuopaan kääriytyneenä seuraavasta kasvukaudesta haaveillen.


Tämä laulu on soinut päässä jo monta viikkoa. Ehkä siksi kun minullakin on tärkeä ihminen (esikoinen) siellä kaukana Aasiassa. Päivät valuvat, odotellessa.