perjantai 10. joulukuuta 2010

Riittämättömyyssesonki uudella otteella

On pyhiin arvoihin sohaisemista tunnustaa, ettei oikeastaan pidä koko joulusta. Näin isossa perheessä, jossa jo perussetistä selviäminen on haaste, jouluun väistämättä liittyvä lisäpuuhan määrä väsyttää jo etukäteen. Lisäksi juhlakautena lapsistamme peräti kahdella on myös syntymäpäivät, ja niihin tunnetusti liittyvät myös ne rasittavat kaverisynttärit, joiden järjestely ei taida olla muiden kuin ehkä Soule Maman (ks. sivun blogilinkit) lempipuuhaa.
Olen jo ajat sitten hyväksynyt rajoitukseni; minun juttuni nyt vaan ei ole askartelu tai leipomukset. Aikakauslehtien suosima em. puuhien naamioiminen vuoden idylliseksi kohokohdaksi ei mene minulta läpi, enkä suostu syyllistymään siitä, etten edelleenkään osaa tehdä piparkakkutaloa (sitä paitsi jonkunhan on ne myyjäistenkin piparitalot ostettava). Näin riittämättömiin tunnelmiin kuin tässä kaksi vuotta vanhassa postauksessani minua ei saa syöstyä enää mikään. Pystyn hengittelemään syvään ja hyväksymään tarpeeksi hyvän vaatimatta täydellisyyttä. Olemme löytäneet oman tapamme viettää joulua: pienen joulun. Silti keskitalven juhlakaudessa on hetkiä, jotka vieläkin nostavat vanhat riittämättömyyden fiilikset pintaan.
Esimerkiksi ne hetket, jolloin ovelle koputtavat tonttuasuissa itse värkättyine ja leivottuine joulutervehdyksineen perhekunnat, joilla fenomenaalisesti riittää aikaa kaiken tekemiseen sen kunnianhimoisimman kaavan kautta (eikä sinulla ole antaa piparin piparia vastalahjaksi). Tai se päivä, jolloin pitäisi olla samaan aikaan kolmessa lasten eri joulujuhlassa, ja joudutaan jakautumaan niin, että äiti menee yhteen juhlaan, isä toiseen ja kolmannen lapsen juhliin ei mene kukaan. Löytyyhän niitä muitakin.
Toisaalta juuri näinä hetkinä huomaa, että täydellisyys on mahdottomuus, ja katastrofia ei tapahtunutkaan sinne päin menneellä suorituksella. Nämä Uuden Mustan ähkyttömyysjoulun teesit ovat aika hyviä. Tosin kohta 5 eli ruokahössötys ei koskaan ole meillä ollut ongelma. Kinkusta ei kukaan meillä piittaa, eivätkä muutkaan jouluperinneruoat ole suuressa suosiossa. Siispä teemme vain ruokia, joista kaikki pikkuronkelitkin varmasti pitävät. Jo 90-luvulta joulupöydässämme on ollut aikuisille intialaista ruokaa ja lapsille lihapullia.
Jos kokee vanhat perinteet stressaaviksi, voi aina luoda uudet.
Viikonloppuna on vuorossa juhlakauden lastenjuhla numero 1, tytön seitsenvuotissynttärit. Viime vuonna teemana olivat tämän mukavan islanninhevosen avustuksella hepat, tänä vuonna pidetään koirasynttärit.

4 kommenttia:

  1. Luulen, että meillä vietetään tänäkin vuonna "pientä" joulua, johon ei kuulu ylenmääräinen hössöttäminen ym. Muistan vuosia sitten, kun olin niin viitseliäs ja (lue pakkomielteinen) = ), että kaikki pyykitkin piti pyykkikorista olla pesty ja silitetty jouluksi...ja kaapit siivottu, tottakai = ).

    Nyt on paljon rennompaa ja mukavampaa ja väitän, ettei joulun tunnelmaan virittyminen ole kärsinyt hössöttämisen vähentymisen myötä yhtään.

    Rentouttavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Hei Puutarhurinna, mukava kun löysit tänne. Kiinnostava blogi ja yritys sinulla! Luulen, että joulustressin väheneminen on osin myös ikäkysymys. Vielä kolmekymppisenä ainakin minä vielä vimmaisesti rakensin sitä aikakauslehtien kiltokuvajoulua. Nyt nelikymppisenä tajuaa, että tunnelman luontiin ei tarvita koko tuota tekemismäärää.

    VastaaPoista
  3. Hei Marikka ja kiva, että kävit kurkkaamassa blogiani ja kotisivuja! Kirjasi on ollut yksi innoittaja tähän elämänmuutokseeni ja erään toisen blogin kautta löysin tänne sivuillesikin. Tulen varmasti toistekin = )!

    VastaaPoista
  4. Oi Marikka, kirjoitat jälleen pelkkää asiaa ja suoraan kuin omistanikin fiiliksistä. Ei istu kaulin mun käteen eikä näpertely-askartelu-koristelu houkuta kuin ehkä kerran kuukaudessa. Nekin piparit, jotka muksujen kanssa koristeltiin oli lahjaksi saatu, ei itse leivottu. Ja todellakin naistenlehtien ja viimosen päälle viimeisteltyjen ja ihanuuksia pursuavien blogienkin jouluhehkutukset saavat aikaan minussa vain hymähdyksiä, joopa joo ;)
    Ja tämä selkäytimiimme istutettu syyllistyminen omasta saamattomuudesta on ihan p.. sanonko mistä. Ne oman elämän kohokohdat ja perheen jutut ei tarvi olla valtavirtaa, ja onkohan nuo em. edes sitä ?
    Olisi oikeasti joskus hauska löytää toisenlainen aikakausilehti, jossa esim. joulujutut olisi jotain muuta kuin kimalletta ja tuoksuja ?
    Pitää ilmeisesti tehdä itse ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.