Vihreä hiihtolomaleffa

Eräs ensimmäisistä postauksistani tähän blogiin oli kirjoitus La Belle Verte-elokuvasta. Siihen aikaan elokuva oli katsottavissa vain vaivalloisesti pätkissä youtubessa. Nyt se on tullut sinne kokonaisena englanninkielisillä tekstityksillä ja nappasin sen tähän alle.

Alkuperäinen postaukseni leffasta löytyy täältä. Postauksessa on myös linkki traileriin. Minulle tämä elokuva oli suuri elämys.

Suosittelen!

ITO- kilvoittelijan päiväkirja

Tänään se tulee televisiosta, Pirjo Honkasalon dokumentti ITO- kilvoittelijan päiväkirja. Vaikka omistan sen jo dvd:näkin, tämä on elokuva, jonka jaksan katsoa aina uudestaan, joka kerta uutta pohdittavaa löytäen. Hyvät arviot elokuvasta löytyvät esimerkiksi täältä ja täältä.

Sitten Tarkovskin elokuvien, yksikään leffa ei ole minuun näin kolahtanut. Kun elokuva tuntuu näin omalta, se johtuu tottakai siitäkin, että yhtymäkohtia omaan elämään on paljon.

Rakastuin elokuvan päähenkilöön, keskeneräiseen nuoreen buddhalaispappi Yoshinobu Fujiokaan (kuvassa oikealla). Hänestä tulee mieleen Dostojevskin Karamazovin veljesten  Aljosha: enkeli-ihminen, jonka hyvään elämään pyrkimistä on melkein kestämätöntä seurata. Fujiokalla on ihmeelliset kasvot; hän on täysin auki, suojaton, hauras - silti juuri heikkoudessaan harvinaisen suuri ihminen.

Usein elokuvaan pyydetty päähenkilö varmaan miettii kannattaako dokumenttiin ylipäätään tulla. Tuleeko avoimuuttaan häpeämään jälkeenpäin, kestääkö sitä, että kaikki näkevät omat pelot, pimeyden, keskeneräisyyden? Tällaisen elokuvan nähdessään vakuuttuu siitä, että avoimuus, ihmisenä olemisen kärsimyksen ja hämmennyksen jakaminen kannattaa aina. Siitä syntyy se suurin, myötätunto.

Miellyin muuten myös kovasti japanilaisen munkkibaarin ajatukseen. Kunpa minunkin kotini lähellä olisi baari, jonka baarimikkojen kanssa voisi mennä puhumaan uskonnollisista kysymyksistä. Huippukonsepti!
 

ITO-kilvoittelijan päiväkirja tänään tv 2 kello 22.05
Uusinta la 3.12. kello 12.40

"Ne käyttävät vielä rahaa!"

Viisas ja valoisa ystäväni Italiasta kommentoi taannoin Facebookissa, talouskaaos-aiheisessa keskustelussa, "odottavansa ja toivovansa, että joku kehittyneempi sivilisaatio pian puuttuisi ihmiskunnan älyttömyyteen".

Vastineeksi tähän ajatusleikkiin haluaisin uudestaan nostaa luettavaksi tämän viime syksyn kirjoitukseni, siinä kun on hyvä elokuvavinkki juuri tälle maanantaille, jota niin yhteistuumin maalaillaan mustaksi. Postauksen linkkien kautta pääsee myös katsomaan tämän hienon ja harvinaisen elokuvan.

Elokuva Green Beautiful kertoo juuri tällaisesta kohtaamisesta ihmiskunnan ja niiden kehittyneempien välillä.

Mitäpä Green Beautifulin permakulttuuriin palanneet kehittyneet eniten kummastelivat? Sitä, että maapallolla on käytössä vielä se rahaan liittyvä peli, joka heidän systeemissään hylättiin jo ajat sitten.

"Ainoa, mikä täällä merkitsee jotain ovat nämä paperinpalat", raportoi kauhistunut vihreän planeetan asukas kotijoukoilleen.

Jos joku muuten luulee, että kepeyteni talous-aihetta kohtaan juontuu siitä, että istun täällä kodissani suurten omaisuuksien päällä, turvassa kaikelta keikunnalta, pitää erikseen mainita, että meillä on jättimäinen asuntolaina. Tulevat perintörahanikin ovat (no, siis: olivat) suurelta osin kiinni Nokian osakkeissa.

Silti kaikki on hyvin.

Pieni talo preerialla. Ei kun lähiössä

Vihdoinkin se on ilmaisversiona netissä - palkittu lyhytelokuva Dervaesin cityviljelijäperheen elämästä. Elokuva on vain reilun vartin pituinen, suosittelen! Olisi kiva kuulla kommenttejanne. Voisiko tällainen toimia Suomessa, ja miten?



Olen lukenut Dervaesin perheen blogia jo pitkään, sillä onhan tämä ainutlaatuinen projekti. Blogista saa hurjasti hyödyllisiä kasvimaaneuvoja (ja puhutaan siellä muuten – yllätys, yllätys –  vuohistakin...). Viljelyolosuhteet etelä-Kalifornian ja Suomen välillä ovat toki kovin erilaiset, mutta eräs asia näyttää olevan meilläkin yhteinen: kuivuus. Dervaesin perheen kehittelemät savikasteluruukut ovat kiehtoneet mieltäni niin, että olen melkein jo tilannut niitä itselleni.

Dervaesien tontti on vain 809 neliön kokoinen, mutta satoa tulee niin, että perhe on päässyt täyteen omavaraisuuteen. Tämän lisäksi satoa jää vielä reilusti myytäväksi. Helppoa tällainen Ingallsin perheen tyyppinen elämä keskellä suurkaupunkia ei tietenkään ole. Tunnelmia kuvaa tämä perheen blogista napattu, vapaasti suomentamani teksti:

Vain parin korttelin päässä meistä ihmiset kävelevät kaupungilla viimeisimmissä design-vaatteissaan, ostaen asioita, joita eivät luultavasti tarvitse. Meidän maailmamme on aivan erilainen; onnistumisemme ja haasteemme ovat kovin toisenlaisia kuin ne, mitä suurin osa amerikkalaisista kokee.

Voi olla yllätys kuulla, että me elämme diktatuurissa. Viljelyyn ei sovi demokratia. Meidän pomomme on luonto, eikä sen kanssa voi neuvotella. Luonnon diktatuuri opettaa meille kärsivällisyyden ja sinnikkyyden läksyjä. Eräs vaikeimmista läksyistä on ollut tajuta, että me emme voi hallita tilannetta.