On opittava: putoamaan
Kun ikkunasta tipahtaa
jotakin (vaikka kuinka vähän),
jo painovoimalaki tähän
kuin tuulenpuuska tuiskahtaa
ja joka pallon, haivenen
se kantaa huomaan kaikkeuden.
Hyvyys on lentovalmiina
jokaista seikkaa vahtimassa,
kiveä, kukkaa suojaamassa
kuin pikkulasta unessa.
Vaan kopeina me aikuiset
vapauden koloon vetäydymme,
yhteydestä eristymme,
kiskomme irti sidokset.
Hylkäämme voimat viisaammat.
Sen sijaan että suostuisimme
yhteiseen suoniverkostoon,
katkomme juuret kantavat,
eksymme omiin solmuihimme
ja jäämme yksin, paitsioon.
On opittava uudestaan
kuin pikkulapsi turvaamaan
poisjuoksematta Jumalaan.
On opittava: putoamaan,
esineen lailla lakiin samaan
antautumaan, ei uhoten
kiitämään ohi lintujen.
Rainer Maria Rilke
Otin vastaan runohaasteen
Lumiomenan blogista. Rainer Maria Rilken
Hetkien kirja on ollut minulle aina se tärkein runokokoelma. Olen palannut näihin runoihin jo parikymmentä vuotta ja löydän niistä aina uutta.
Rilken runoudessa minua koskettaa runoilijan pyhyydentunto, hiljaisuuden kaipuu, pienen ihmisen; köyhän, syrjäytetyn puolella oleminen ja solidaarisuus kaiken elävän kanssa. Minulla on kirjahyllyssä vuoden 1992 kokoelma, jonka Anna-Maija Raittila on suomentanut. Raittila kirjoittaa kokoelman alkusanoissa niin osuvasti, ettei auta kuin lainata:
Ei riitä kukkiminen: tarvitaan kypsyminen, ja se merkitsee tummumista, vaivaa. Rainer Maria Rilke kehottaa meitä kestämään surumme suuren luottamuksen vallassa, tarkkaavaisina; juuri noina jähmeinä hetkinä, jolloin mitään ei tapahdu, tulevaisuutemme kohtaa meidät.
On opittava putoamaan- runo koskettaa minua juuri nyt, tänä epävarmuuden syksynä.
Elämää ei voi hallita eikä suorittaa. On opittava putoamaan.
