Viime vuonna kun minulla oli vaikeaa ystäväni antoi hyvän ohjeen: vaikeina aikoina kannattaa riippua hyvissä hetkissä aivan erityisellä päätöksellä. Hyvistä hetkistä pitää nauttia tietoisesti. Niitä pitää juhlia, niistä pitää tiristää irti jokainen onnen murunen.
Tämän ystävän kohdalla tiesin, ettei kyse ollut ulkoa opetellusta neuvosta, vaan harvinaisen tiukassa paikassa omaksutusta elämänasenteesta. Hän kun oli kolme ja puoli pitkää vuotta seurannut oman pikku tyttärensä taistelua syöpää vastaan.
Urhoollinen pikku potilas oli opettanut ystävälleni hetkessä elämisen taidon konkreettisemmin kuin yksikään Eckhart Tollen opas. Kun eletään niinkin pitkän ja ennustamattoman taudin kuin syövän ehdoilla, ei elämään voi ottaa sellaista asennetta, että ilon hetkiä on luvassa vasta parantumisen jälkeen.
Onni on löydettävä juuri nyt, tästä hetkestä. Tai viimeistään heti seuraavasta hetkestä, joka ei ole suorastaan sietämätön.
Näin hienosti ystäväni kirjoittaa Suomen syöpäsairaiden lasten hyväksi julkaistavassa Sylva-lehdessä:
Silloin kun asiat ovat hyvin, on aika iloita ja silloin, kun on huono olla tai itkun aika, on aika itkeä. On turha suunnitella huomista, sillä se ei ole vielä täällä, eikä tässä elämäntilanteessa muutenkaan tiedä, missä olemme huomenna.
Aika tuntuu aivan kuin hidastuvan jollakin tavalla, ja jokainen päivä eletään uudella tavalla vain ja ainoastaan tässä hetkessä. Juuri nyt olen onnellinen ja kiitollinen elämästä!
Hyvään hetkeen tarttumisen mallia näyttää seuraavissa kuvissa kuopuksemme, joka kaikkien lasten tavoin on samaisen elämänasenteen ekspertti. Kun postilaatikosta putkahti uhkaavasti lähestyvän joulukauden ensimäinen leluluettelo, mitä teki lapsi? Alkoi vängätä itselleen tyytymättömänä leluja, jotta voisi - ne saatuaan - olla onnellinen ”sitten joskus”?
Ei, hän alkoi saman tien sommitella kuvaston leluista omia lauluja. Harmi ettei tullut otettua äänitallennetta, sillä erityisesti rekkalaulut murinoineen olivat aika hurjia!
Ei, hän alkoi saman tien sommitella kuvaston leluista omia lauluja. Harmi ettei tullut otettua äänitallennetta, sillä erityisesti rekkalaulut murinoineen olivat aika hurjia!
ps. Olipa ihanaa lukea tämä arvostelu Hidasta elämää-sivustolta. Ihan parasta palautetta kirjailijalle on kuulla, että on pystynyt oikeasti tarjoamaan vertaistukea ja ratkaisuja:
http://hidastaelamaa.fi/2010/10/ai-enko-olekaan-ainoa-joka-ei-pysty-tahan-kaikkeen/
Allekirjoitan täysin. Tuon saman korkeakoulun käyneenä (kuin ystäväsi) oppi meni tosiaan perille. Toisaalta juuri Tolle puki sanoiksi kokemukseni.
VastaaPoistaTämä on tosiaan niitä tärkeimpiä viisauksia, olla juuri nyt onnellinen. Ei voi *opetella olemaan* onnellinen. Voi vain *olla* onnellinen ja aina vain nyt. Kunpa sen oppisimme helpommin, ennen vakavaa "opettajaa".
VastaaPoistaHyvä hetki on todellakin vain "tässä" ja vaatii sen pysähtymisen, ei sitä muuten voi tuntea. Minulla tahtoo monesti olla liikaa ajateltavaa ja toimintaa, joudun tietoisesti löysäämään tahtia ja silloinkin päässä pyörii lukuisat työt sekä velvoitteet eikä mieli millään taipuis siihen hetkeen.
VastaaPoistaJotain opin minäkin niiltä ajoilta kun meillä kuoleman vakavasti sairasteltiin. Jos niitä kokemuksia ei olisi ollut, en olisi nyt se mikä olen. Käänsin ne kauheudet vahvuudeksi, yritin löytää niihin liittyvistä tekijöistä positiivista. Ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna. Millaistahan elämämme olisi nyt jos kaikki perheemme jäsenet olisivat täysin terveitä? En osaa kuvitella. Tämä on osa elämäämme. Vammainen perheenjäsenemme osaa nähdä ne pienet onnelliset asiat arjesta ja me muut harjoittelemme siinä ohessa.
Totta turiset!
VastaaPoistaSuuri kiitos myös omasta puolestani. Tykkäsin kirjastasi tosi paljon, luin sen muutamassa illassa. Erityisesti mua ilahdutti, että on muitakin äitejä jotka tuntevat riittämättömyyttä, muitakin jotka haluavat löytää pienen, yksinkertaisemman tavan elää.
Itse vasta harjoittelen, mutta matkalla ollaan =)