Tänään en jaksa olla yhtään myönteinen. Suruja, pettymyksiä, huolia. Kaikenlaista. Elämä sumussa. Tekisi mieli piiloutua Muumilaakson marraskuun homssun tapaan särkiverkkoon kertomaan itselleen tarinoita, jotka kävisivät sitten toteen.
Päivän tunnelmiin sopivat edesmenneen enoni, suuren pessimistin Juhani Peltosen runot. Vaikkapa tämä hyödyttömäksi itsensä kokevan isän syysmietelmä kokoelmasta Näköisveistos ruumiskirstusta (1987):
Isä kuuluu syksyyn,
jolloin lakastutaan, huurrutaan,
mennään riitteeseen ja jäädytään
lopuksi pohjia myöten.
tai tämä:
Arkiaamun käsittämättömin hetki. Yksin
on oltava asukas, vaikka koti
tuntuu peloittavammalta
kuin maailman nälänhätä- ja sotatoimialueet.
Huomenna haluan olla iloisempi, saapuuhan Suomeen vihdoin Afrikan aurinko, profeetallinen hahmo Youssou N´Dour, jonka maagisen äänen muistan jo lapsuudenkodista. Alzheimeria sairastava isäni ei aina muista montako lasta minulla on, mutta Youssoun hän heti muisti puhuessani hänen kanssaan eilen.
Mikä kurjuus musiikkia rakastavalle ihmiselle onkaan elää ilman musiikkia! Isä kun on unohtanut jo ajat sitten miten stereoita käytetään.
 |
| Viimeiset syyskukat. Nyyh. |
Kun äiti oli viimeisiä viikkojaan sairaalassa, soitin hänelle korvanapeilla kirkkomusiikkia ja sitten toin cd-soittimenkin. Kopioin hänelle klassista musiikkia josta tiesin hänen tykkäävän. Ongelmana oli se ettei henkilökunta aina tajunnut laittaa musiikkia soimaan. Itse vietin siellä monta viikkoa ja yhdessä kuunneltiin. Moneen vuoteen äiti ei ollut enää jaksanut kuunnella mitään, nyt viime hetkillä vielä alkoi jopa laulaa mukana...
VastaaPoistaVälillä tuppaa olemaan kaikenlaista tässä elossa, väkisinkin. Ei taistella niitä vastaan, surraan avoimesti hetki, marraskuussa on lupa käpertyä vällyjen alle ja murjottaa. Ja sitten, ehkä jo huomenna, asiat näyttävät piirun verran valoisammilta ja sumu ei ole enää niin sakeaa. Tsemppiä ! T: Leena
VastaaPoistaLämmin halaus sinne syksyn sumuisiin sävyihin!
VastaaPoista