Se on täytetty, melkein

Tänään sain maahan kaikki muut taimet paitsi samettikukat. Tuuletusta! Nyt sitten vaan sovitaan, että halloja ei enää tule, eikös?

Patisson-kurpitsat vaativat kuulemma hurjasti tilaa, siksi nämä kaksi pääsivät erillispenkkiin kivien lähelle. Pajujen ympärille istutin salkopapua.

Tässä on vain yksi mutta. En kyllä mene takuuseen, kaiken taimien siirtelyn, taimipurkkien sekoittamisen ynnä muun sekoiluni jälkeen siitä, että nämä kaksi ovat tosiaan niitä ufomallisia Patissoneja. Kaikki kurpitsat näyttävät tässä taimivaiheessa minusta ihan samanlaisilta. En myöskään kuolemaksenikaan enää muista minne päin pihaa istutin talvikurpitsan. Siis sen valtavimman, joka tunnetusti on kaikkien tiellä pitkälle syksyyn.

Mutta nyt asialle ei voi enää tehdä muuta kuin kastella, kitkeä ja odottaa. No stress!

ps. Kesän voimabiisini on tämä. Tykkään ihan hirveästi Shaggystä, vaikka kukaan ihminen jolla on älyllistä toimintaa ei kai saisi? Ainakaan Suomessa.

Toukotouhuja

Kylvetty maahan: porkkana, punajuuri, palsternakka ja lanttu
Kylvetty taimikasvatukseen: viimeiset sisällä kasvatettavat; loput tomaatit, kurpitsat, maissi
Istutettu maahan:  varhaisperunat, kaikki sipulit
Mietitty: viisaan neuvolatätini taannoista kulunutta, mutta silti kovasti lohduttanutta lausahdusta kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu 
Opittu: Kasvihuonekurkun sidonta. Vähänkö oon hei pro!

Kitkijäapurini on huipputasoa! Lasten ihailtava piirre on, että "tylsän" kitkemistyönkin keskellä lapsi keksii aina kaikenlaista luovaa ja hienoa: vähintäänkin pari uutta laulua ja tarinan sisiliskosta nimeltä Liisa. Eikä kitkeminen tytöstä sitäpaitsi ole tylsää, hän tarjoutuu touhuun aina itse - häntä kun kiehtovat erilaisten rikkakasvien ihmeelliset juuristot. Mitä pidempi löytyy, sitä ihastuneemmin pikkuneiti hihkuu!

Tämän kuvan kuistikaaoksestani otti Luoteis-Uusimaan Tarja Omenainen, kiitokset Tarjalle! Ihan vielä en pääse kattamaan kuistin pöydälle elegantteja kesäkestejä, siitä pitävät huolta kymmenet taimilootat ja itävät perunat. Kukat ostin itse itselleni. Because I´m worth it.

Omavaraisuuteen omakotipihalla?

Minkä asteiseen omavaraisuuteen voisi omakotipihalla päästä?

Kuvat ovat kirjoista The Backyard Homestead sekä The Backyard Homestead Guide to Raising Farm Animals.

Ensimmäisessä kuvassa on hieman alle viidensadan neliön piha. Tämänkokoisia suurten kaupunkien uudet tontit Suomessa tyypillisesti nyt ovat. Alle viidensadan neliön tontilla tilaa ei ole suurempien eläinten pitoon, mutta tältä pihalta löytyy kuitenkin kuusi kanaa, kaksi mehiläispesää sekä lihakaneja. Isot vihannestuotot saadaan kohopenkeistä sekä isosta kasvimaasta. Hedelmäpuita mahtuu tontille runsaasti, samoin marjapensaita.

Minusta on pieni ihme, että Dervaesin perhe on päässyt täyteen omavaraisuuteen näin pienellä tontilla!

Seuraavat pihat ovat kooltaan vanhojen suomalaisten rintamamiestonttien kokoisia, 1100 neliötä (quarter acre) ja tässä päästäänkin jo asiaan. Ensimmäinen pihoista on painottunut viljelyyn, toisessa paljon alaa ovat saaneet hyötyeläimet.

Ensimmäisellä pihalla kasvatetaan jopa omaa viljaa (4), missä lieneekin järkeä jos vilja on esimerkiksi jokin harvinaisuus, jota tarvitsee joko vaatteiden tekoon (pellava, hamppu) tai sitten esimerkiksi tattari, jota ei meinaa saada enää edes Venäjältä. Eläimiä tällä pihalla asuu kahden sian ja kahdentoista kanan verran.

Toisella samankokoisella pihalla viljelysten alasta on tingitty eläinten laidunmaan hyväksi. Siksi numeron kolme kohdalla näkyy kaksi lypsykuttua aitauksessaan.

Näitä kuvia katsellessa kannattaa huomata, että tontin talot ovat huomattavan pieniä. Viljelylle käytössä oleva pinta-ala olisi paljon vähäisempi, jos tontille olisi rakennettu vaikkapa se tyypillinen 200-neliöinen omakotitalo.

Oma tonttini on 1300 neliötä ja taloni suurin (keski)kerros on kooltaan 60 neliötä. Alaa on jäänyt paljon viljelyksille.

Tämä Seattlen kaupungista vuonna 1906 napattu kuva näyttää, että jokainen kaupunkipiha oli vielä reilu sata vuotta sitten hyötykäytössä. Kuvan oikealla puolella, puhelinpylväiden välissä, eroittuu musta lehmä. Se ei takuulla ollut tämän kaupungin ainut pihalehmä. Kuva on loistokirjasta Urban Farming.

Kill Your Lawn! Näin teet sen

Kill Your Lawn on pihaviljelyn amerikkalainen slogan. Pihaviljelijöiden tavoite on muuttaa amerikkalaisten omakotialueiden paljon kasteluvettä kuluttavat nurmikot ekologisempaan, tuottavaan hyötykasvikäyttöön.

Tässä menee yksi etupihani viimeisistä nurmikoista. Se ei menestynyt nurmikkona koskaan erityisen hyvin sillä maata on liian vähän ja kallio liian lähellä. Joka kesä nurmikko paahtuu karrelle eteläisen pihan auringonpaisteessa, sillä arvokas kasteluveteni kuluu toki vain hyötykasviviljelyksiin.
Paikka on siis mitä parhain neljälle uudelle kohopenkille.

Ensin uusien kohopenkkien paikat pitää merkitä.

Sitten nurmikko pitää kaivaa ylös. Se lähtee helposti näin keväällä.

Kohopenkit teen aina Gisela Keilin Luomupuutarhurin oppaan (WSOY 2002) ohjeiden mukaan.  Laatikkoni ovat Kekkilän viljelylaatikoita ja kerrostaminen tapahtuu seuraavasti:

1. Kerros: Karkeaa kompostimateriaalia: risuja, isojen kasvien varsia (esim. auringonkukkien)
2. Kerros: Ruohoturpeet ladottuna ruohopuoli alaspäin (tässä vaiheessa olen nyt)
3. Kerros: Seos lehtiä ja muuta puutarhajätettä
4. Kerros: Lantaa tai puolivalmista kompostia
5. Kerros: Multaa

Ensimmäisen kerroksen jälkeen kaikkiin seuraaviin kerroksiin on tärkeätä lisätä kalkkia.

Pihaviljely on vallankumous

Tiedän tiedän, minuakin aina ärsyttävät ne somessa kiertävät Tedx-puheet, jotka on puffaajan itsensä mielestä aina pakko katsoa. Nehän ovat kaikki aina piinallisen pitkiä (lue: yli kiireisen ihmisen kolmen minuutin toleranssin).

Kaikille pihaviljelijöille suosittelen kuitenkin lämpimästi tätä puhetta. Siinä puhuu Kitchen Gardeners Internationalin perustaja Roger Doiron, joka on paitsi viisas myös hauska. Kiireisille ja/tai nettivideoille allergisoituneille lyhyt vaikkakin kökkö itse tehty käännös puheensa A Subversive Plot (engl. sanaleikki: tarkoittaa niin vallankumouksellista juonta kuin vallankumouksellista viljelypalstaa) ydinviestistä:

Ruoka on paitsi energian myös vallan muoto. Kun kannustamme ihmisiä oman ruokansa viljelyyn, me kannustamme heitä oikeastaan vallankumoukseen. Me yllytämme ihmisiä ottamaan takaisin sen vallan, joka koskee heidän ruokavaliotaan, terveyttään ja oman lompakkonsa sisältöä. Vallankumouksellista tässä on tietysti se, että valta on ensin otettava pois niiltä yhteiskuntamme toimijoilta, jotka tällä hetkellä hallitsevat näitä asioita.

Voitte miettiä itseksenne keitä nämä tahot voisivat olla.

Itse näen viljelyn eräänlaisena terveellisenä porttihuumeena kohti muita ruokaan liittyviä vapauden muotoja. Siitä kun aloitat viljelyn ei mene yleensä kauaa siihen kun havaitset, että sinun pitäisi myös osata tehdä ruokaa viljelemistäsi tuotteista. Seuraavaksi voitkin jo kiinnostua säilönnästä.

Käsityöharrastus jatkuu ja kiihtyy. Kunnon käsityöblogeissa tällaisia tuotoksia ei tohtisi esitellä, mutta tämä onkin aikuisaloittelijan dokumenttia. Sekä minä että tytär olimme molemmat vaikuttuneita kun sain tehtyä ihan oikeasti tarpeellisen jutun eli tämän kännykkäkotelon tytölle Anu Harkin Puikoissa-kirjan ohjeilla. Nyt on tekeillä pipo pojalle.

Pääsiäisenä tapasin hyvän Englannissa asuvan ystäväni ja kohdalleni kolahti oikea lottovoitto. Tuli puheeksi käsityöinnostukseni ja paljastui, että tämä huipputiedenainen oli käsityöfriikki (kahdenkymmenen vuoden ystävyytemme aikana tämä ei koskaan ollut tullut esiin, mutta nyt, samalle aaltopituudelle virittyneenä, käsityöihmisiä alkaa paljastua joka puolelta).

Ystävä halusi lahjoittaa minulle kaikki Suomen lankansa ja puikkonsa, joita oli muovipussikaupalla. Niitä kun oli kuulemma Englannin kotinsakin täynnä. Vanhempansa (joiden luona siis asui aina Suomessa käydessään) olivat jo moneen kertaan pyytäneet häntä viemään koko satsin jonnekin roskalavalle, pois koita keräämästä. Kymmeniä keriä ilmaista harjoituslankaa ja kaikki mahdolliset puikot! Näin toisen riesa on toisen aarre.

Siemenostoksilla

Vihdoin ehdin Hyötykasviyhdistyksen kauppaan siemenostoksille. Tuli ostettua aika pino, mutta suuret ovat tämän kesän tavoitteetkin sadon suhteen.

Pinaatin siemenet hankin tänä vuonna rautakaupasta, kun preferoin pinaattia, johon tulee maksimaalisen paljon syötävää elikkä isot lehdet.

Muuten tänne kuuluu sitä samaa eli lasten sairastelua. Koska tämä sairauskierre oikein hellittää, kysyn vaan.

Sain Nuppulinna-blogin Suvilta Liebster Blog-tunnustuksen. Kiitos Suvi! Tunnustus pitää jakaa eteenpäin jollekin alle kahdensadan lukijan blogille, jonka toivoisi muidenkin löytävän.

Jos minun pitää nimetä yksi uudehko kiinnostava suomalainen projektiblogi, se olisi varmaan tämä. Ja saman perhekunnan toinen blogi eli tämä. Seuraan tämän perheen projektia suurella mielenkiinnolla.

Puutarha-ala, tulevaisuuden ala?

The Guardianissa ilmestyi tämän viikon maanantaina lehden comment is free- osastossa kiinnostava kirjoitus. Siinä tiedetoimittaja Colin Tudge ennustaa tulevaisuuden tärkeimmäksi alaksi ei tietotekniikkaa, ei kännykkätehtailua, vaan - pienviljelyä.

Kaikista teollisuuden lajeista maailma tarvitsee vielä kymmenen, sadan ja tuhannenkin vuoden päästä varmuudella juuri ruokaa. Mikäli aiomme ruokkia kasvavan ihmiskunnan ja vähentää ruoan pitkän matkan kuljetuksia (ja nehän meidän on pakko tehdä), maatalouden harjoittamisen pitää laajeta myös kaupunkeihin; kaupunkiviljelyyn, Tudge uskoo:

Yhä suurempi osa ihmisistä uskoo, että "edistyksen" tulisi tarkoittaa jotain uutta, ei tätä samaa: uusia kaupunkityöpaikkoja, kaupunkien laajenemista. Maailma tarvitsee nyt maatalouden ja erityisesti pienviljelyn renessanssia. Sellaisen pienviljelyn, joka on sijoitettu kaupungin sisälle, ja joka työllistää paljon ammatti-ihmisiä.


Joissain edelläkävijäkaupungeissa eletään jo näin. Tämän kirjan mukaan esimerkiksi Shanghain kaupunki, jossa on enemmän pilvenpiirtäjiä kuin Manhattanilla, tuottaa kaupungin sisällä 50 % kananlihastaan, 90 % kananmunistaan, kaiken lehmänmaitonsa ja kaksi miljoonaa tonnia kaupungin käyttämästä viljasta ja riisistä. Miettikääpä sitä lehmien määrää!

Tämähän on toisaalta pelkkä kaavoitus-, luovuus- ja lupakysymys. Kyse ei koskaan ole ollut siitä, etteikö kaupungissa olisi ollut tilaa tai mahdollisuuksia viljelyyn, kyse on ihmisten ajatusmalleista: millaiset asiat kuuluvat kaupunkiin. Voiko katolla olla hyötypuutarha? Häiritseekö minua kovasti korttelipihalta kuuluva kanan kaakatus? Miellyttääkö silmääni viljelysmaaksi muutettu puistoalue?

Lasten sairaspäivinä olen tehnyt omia kasvimaasuunnitelmia yhdessä assarikoirani Ilon kanssa. Äänimaisemana on olut flunssaisen tytön taukoamaton pianonpimputus. Kasvimaan kohopenkit odottavat hangen alla kevättä.

Näitä aion ensi kesänä ainakin kasvattaa: perunaa, porkkanaa, kesäkurpitsoja, pinaatteja, salaatteja, kasvihuonetomaatteja ja -kurkkuja, paprikoita, mangoldeja, sokeriherneitä, härkäpapuja, salaatteja, sipuleita, valkosipuleita, mukula-artisokkia, lehtikaalia, parsakaalia, kukkakaalia, maissia, palsternakkaa, naurista, lanttua, munakoisoa, salkopapuja... tulisipa jo kevät!

Kurjet lähtivät, minä jään

Hieno viikonloppu. Istutin neljä hedelmäpuuta. Hain tallilta lantaa (ja rapsuttelin tietysti niitä vuohia). Laajensin taas kasvimaata yhden uuden perunamaan verran.

Seurasin kasvimaan onnistumisia ja tuhoja (tomaatti-osasto on, kuten näkyy, nyt kuin suoraan kauhuelokuvasta tuntemattoman taudin iskettyä… mutta tuleehan näistäkin kasvinraadoista aikanaan hyvää kompostia). Jos joku muuten tietää mikä tauti saa puoliraa´an tomaatin mustumaan hetkessä, kertokaa!

Kurjet muodostelmalentelivät talon päällä kaksi päivää järjestellen taivaalla ihmeellisellä viisaudella lähtöaurojaan. Osaisivatpa ihmiset toimia yhdessä yhtä järkevästi.

Downshiftausta perustellaan usein lasten parhaalla; sillä, miten mukavaa heille on, että äiti tai isä on enemmän kotona. Lasten lisäksi monella on muitakin tärkeitä ihmisiä, joille haluaisi antaa enemmän aikaa. Leppoistaja-Heikki kirjoitti vähän aikaa sitten ajatuksia herättävästi downshiftauksesta ja parisuhteesta.

 

Takapihafarmariksi?

Esikoinen sai pari päivää sitten lisää siunailtavaa, kun Amazonin paketista tupsahti meille nämä kirjat:

Nämä kaksi meillä ennestään jo olikin. Mutta koska asumme omakotitalossa emmekä oikealla tilalla, niistä ei ole ollut minulle mainittavaa hyötyä:

Seymourin kirja ainakin helposti nujertaa aloittelevan omavaraisuus-entusiastin. Se kun kattaa aivan kaiken mahdollisen siitä, miten teet nahasta omat kenkäsi (kasvatettuasi ensin kys. eläimen ja teurastettuasi sen) siihen, miten teet itse tiiliä, lankaa, olutta ja aurinkopaneeleita. Aina Seymouria hetkenkään luettuani alan väsyä, kun tajuan että tuollaiseen elämään eivät kenenkään rahkeet nykypäivänä riitä. Ainakaan minun.

Siksi innostuin kovasti näistä uusista kirjoista, sillä niissä tuntuu olevan sentään jotain rajaa. Uusimmat kirjat luettuani voin raportoida onko Backyard Homesteading-hommassa onnistumisen mahdollisuutta vai siedättivätkö kirjat pikemminkin minut irti koko haihattelusta. Esikoinen oli ainakin tyytyväinen, kun - selailtuani (vasta) hetken eläintenkasvatuskirjaa puuskahdin: kotieläimiä meille ei ainakaan tule! 

Viime aikoina vastaan on tullut erityisen paljon pysäyttäviä vauvoja. En tarkoita muuten vain söpöjä. Tarkoitan sellaisia, joiden edessä aikuinen tuntee itsensä heti alkeellisemmaksi ja tyhmemmäksi. Viime yön kuistijuhliimme osallistui juuri tämmöinen erityisen viisas tapaus.

Kun seuraavaa Dalai Lamaa aletaan aikanaan hakemaan, vinkkini korkea-arvoisille munkeille on, että etsinnät kannattaa ulottaa Helsingin suunnalle.

Maissia, kääpiövuohia ja viinipulloja

Viljelyvuosien karttuessa olen huomannut, että elokuu on palstaviljelijälle kuukausista kiireisin. Sadonkorjuu, pakastaminen ja säilöminen, taimien siirrot ynnä se kaikki, mikä talon suhteen piti muka tehdä kesällä ja mitä nyt sitten yrittää vimmalla saada aikaiseksi.

Tänä vuonna, kun on raivannut kalenterin tyhjäksi aivan kaikesta muusta kuin pakollisesta työstä, elokuu ei ensimmäistä kertaa ole tuntunut läkähdyttävältä. Ohi ovat meneet Juhlaviikot ja muut ehdottomat elotapahtumat, mutta sillä ei ole väliä. Kun itse ei ole ollut aivan puhki, on jäänyt energiaa esimerkiksi kutsua ystäviä kuistille iltaa istumaan.

Olen parina iltana syönyt itsekasvatettua maissia. Luomumaissit eivät ole ihan niin säntillisen näköisiä kuin kaupasta ostetut, mutta niiden maku menee aivan eri sfääreissä.

Onneksi talvi kohta tulee, sillä kuttu-innostus on taas huolestuttavasti kiihtynyt. Mistä sekin taas tuli? Liiallisesta Dervaesin perheen blogin lueskelusta? Nyt vasta hoksasin sen, että Dervaesien vuohet ovatkin kääpiövuohia. Minivuohi kuulostaa tosi kompaktilta ja taajamaystäväliseltä. Ne eivät tarvitsisi ehkä ihan yhtä korkeita aitauksia? Hollywoodin hulluudessa niitä pidetään näköjään myös sisälemmikkeinä.

Jos ekonäkökohtia ajattelee, ja esimerkiksi oikein lämpimän tilan tarvitsevia afrikkalaisia kääpiövuohia, tuntuu hulluudelta ruveta rakentamaan kahdelle vuohelle erillistä lämmitettyä rakennusta. Tässä postauksessa pohdittiin kiinnostavasti, joskin hieman vaikeaselkoisesti, missä vuohta oikein kannattaisi pitää, ja päädyttiin lopulta kasvihuoneeseen. Hmm…?

Entä jos joku (siis ihan hypoteettinen henkilö…J) sattuisi omistamaan erillisen, mäen puolella olevan, toistaiseksi rakentamattoman, ikkunallisen kellarin, josta on erillinen kulku suoraan takapihalle? Kanafoorumeilla jotkut ovat paljastaneet rakentaneensa oikein toimivia, erillisellä ilmanvaihdolla pelaavia kanaloita kellareihinsa, vaikka se periaatteessa taitaa olla laitonta. Mitenköhän olisi parin kääpiövuohen laita? Miksi niitä saa pitää koiramaisina sisälemmikkeinä, mutta ei kellarissa omassa pikku mininavetassaan?

PET-pullojen väitetty ekologisuus ei ole ihan niin vakuuttavaa, mutta meillä nämä kiertävät hyvin oman huushollin sisällä. Viini on hyvää sekä edullista ja Greener Planet-firmalla on paljon hyviä ekolupauksia sivuillaan. Pullot pelittävät myöhemmin hienosti oman pihan marjoista tehdyn mehun pulloina.

Mitä kannattaa kasvattaa? (+ arvonta)

Viides palstaviljelykesä on edennyt sadonkorjuuseen. Joka vuosi oppii jotain. Vain jotain. Edistyminen on tosi hidasta.

Toista kesää tomaattien kanssa taistelleena olen tullut siihen tulokseen, että enää en rupea kasvattamaan niitä siemenestä avomaalle. Ainakaan ennen kuin omistan kasvihuoneen. Suomen kesä se nyt vaan on liian lyhyt. Jos tomaatit ovat elokuussa vihreitä, niistä ei ole paljoa iloa. Sama tilanne oli sattumoisin viime vuonna vielä syyskuussa.

Kokemusta alkaa kertyä siitä, mitkä kasvilajit menevät meillä syötävänä kaupaksi ja mitkä taas päätyvät kompostiin.

Menestyksiä ovat olleet pinaatti, mangoldi, kesäkurpitsa, perunat, porkkanat, sokeriherne ja muut herneet, vadelmat ja muut puutarhamarjat, palsternakka, kurkut, sipuli (hyvin piilotettuna) ja salaatti.

Näistä taas ei pystytä tehtailemaan ruokaa, joka miellyttäisi meidän lapsia: retiisit, härkäpavut (itse pavut ovat ok, mutta se kuorimisen vaiva…), punajuuri (tämän tilanne voi muuttua, kun lapset mieltyivät Pärnun matkalla borchkeittoon).

Vähän häiritsee se tosiasia, että nämä kaikki ovat (perunoita lukuun ottamatta) ikään kuin lisukkeita; eivät siis suorastaan nälän vievää ruokaa. Jos haluaisi lisätä omavaraisuusastetta, pitäisi varmaan kasvattaa paljon muutakin. Mutta mitä? Te oikeasti omavaraiset, mitä kasvatatte? Missä vihanneksissa on suurin hyötysuhde... jos nyt vastakkaisena, varoittavana esimerkkinä pidetään vaikkapa näitä tomaatteja, joiden kanssa on tullut touhuttua alkukeväästä ja ”hyötytulos” on tämä.

Nyt kun pakastin alkaa olla aika täynnä pitäisi varmaan ruveta perehtymään säilöntään. Se on nyt - maailmantalouden kieppuessa arvaamattomissa syöksyissään - ymmärrettävästi nouseva trendikin.

Tässä vaiheessa kasvimaakautta innostus/voimat alkavat vaan olla miinuksen puolella. Minusta tämä sadonkorjuuvaihe nyt vaan on se tylsin vaihe. Mielellään ottaisin jonkun innokkaan Martan tänne hoitamaan homman loppuun. Itse voisin uudella innolla palata asiaan heti kevään koittaessa.

ps. Nyt, kun bloggeriin ilmoittautuneita tämän blogin lukijoita on yhtä vaille sata, asiaan kuuluu järjestää arvonta. Täällä olisi yksi kappale Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa-kirjaa. Arvontaan voi osallistua kommentin jättämällä. Olisi hauskaa tietää keitä te 5000- 7000 kuukausikävijää oikein olette ja miksi tätä blogia luette.:)

Samalla saa tietysti vastata myös alkuperäiseen kysymykseen, eli suositella hyviä, ruokaisia lajeja kasvimaalle.

Muu maa mustikka, oma maa kesäkurpitsa

Takana hulinaviikko. Kaksi työmatkaa, välissä ystävän häät. Melkein liikaakin ohjelmaa hitaan elämän ystävälle.
Pärnussa mukana olivat kaksi keskimmäistä. Ranta oli maineensa veroinen, sinne piti lähteä kävelylle heti ensimmäisenä iltana.

Kävelyretkillä lapset kehittivät käsitteen "symppistalo". Symppistaloiksi eivät valikoituneet Pärnun siisteimmät, hyväkuntoisimmat talot eivätkä millintarkasti hoidetut, rikkaruohottomat puutarhat. Esimerkiksi tämä talo läpäisi symppistalon tarkat kriteerit:

Jos jollakulla on liikaa aikaa ja rahaa sekä akuutti Projektin puute, Pärnusta näyttää löytyvän tällä hetkellä paljonkin tämmöisiä tapauksia. Että siitä vaan ostamaan ja kunnostamaan:

Viikon matkailun jälkeen kasvimaan sato oli räjähdysmäisesti kasvanut. Nämä pari vapaapäivää kuluvat kerätessä, paloitellessa, raastaessa, pakastaessa. Ihanaa olla kotona!

Uusi sopiva

Täältä löytyy kiinnostava uutinen Amerikan maalta. Michiganissa asuva Bassin perhe oli joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa, kun oli halunnut pitää kasvimaata etupihallaan. Kyseisessä naapurustossa hyväksyttiin etupihan lookiksi vain ja ainoastaan se perinteinen nurmikko sekä muutama naapuruston muuhun linjaan sopiva kasvi.

Bassin perheen oikeustaistelu (niin, siis aikuisten oikeasti tätä perheenäitiä uhkaa vankeustuomio) on nyt keskittynyt sen ympärille, mitä sanalla suitable (sopiva) oikein tarkoitetaan. Oikeustaistelussa on päädytty määrittelemään, että sopiva- sanalla tarkoitetaan oikeastaan yleistä. Sopiva etupiha on etupiha, joka on samanlainen kuin muilla. Mikä tahansa nurmikkokaan ei tiettykään kelpaa, ainoastaan hyvinhoidettu sellainen. Tällä taas tarkoitetaan ahkerasti kasteltua sekä myrkytettyä nurmikkoa. Sellaista, jossa ei näy apiloita, voikukkia, sammalta tai muita häiriöitä.

Jos jollekulle blogini lukijalle on tullut sellainen käsitys, että asun "ihan maalla", korjattakoon se. Asun kirkonkylässä tiiviisti kaavoitetulla omakotialueella, jossa tonttien koko on keskimäärin 1300 neliötä. Talot kadullamme seisovat aika vieri vieressä. Rajaan muut talot kuvistani aina pois, koska en usko naapureiden ilahtuvan siitä, että talojensa kuvat ilmestyvät blogissani.

Meillekin annettiin rakennusaikana joitain summittaisia ohjeita siitä, miten meidän pitäisi rakentaa se sopiva piha. Havainnekuvissa näytettiin etupihan nurmikkoja, joilla lapset lyövät sulkapalloa. Päätin kuitenkin perustaa kasvimaan juuri etelänpuoleiselle etupihalle,sillä olisihan ollut pähkähullua kasvattaa hyötykasveja pohjoisella takapihalla varjossa. Kasvimaa tuli siis kaikkien näkösälle tien viereen. Ja näyttää aika paljon sekavammalta kuin Bassin perheen siisti laatikkoviljelmä.

Bassin perheen oikeustaistelufarssi ja kiistely "sopivasta" etupihasta tuo mieleen sen, että mitä jos jonain päivänä kasvimaa etupihalla oliskin se uusi sopiva, yleinen pihanormi? Siihen asti keskityn jännäämään sitä, meneekö meidän talomme ja pihamme lopputarkastuksesta läpi.

ps. Vinkkejä hyvistä sokeriherne-ruokaohjeista otetaan kiitollisuudella vastaan! On pientä ylituotanto-ongelmaa...

Sammakon kanssa varasjahdissa

Siinä vaiheessa kun ihminen on alkanut käyttää viljelypalstastaan persoonapronominia voidaan hänen kai sanoa lopullisesti hurahtaneen?

Minun palstani on hän.

Heinäkuussa joka rivillä ja joka kasvilla on jo oma persoonansa. Rivien välissä kyykkiessä tuntuu, että on tyyppien ympäröimä. Olen tosi tyytyväinen tämän kesän ilmoihin: sadetta ja paistetta on riittänyt sellaisessa suhteessa, että tyytyväisinä ovat pysyneet niin ihmiset kuin kasvitkin.

Pieni viljelypalsta elää, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Sokerihernettä voi napsia suuhun jo niin paljon kuin jaksaa, silpoydinherneet ovat kohta valmiita. Kurkkuja tulee hyvin. Linnut veivät mansikat ja tämän vuoden pinaattilajike (Hyötykasviyhdistyksen Reddy) oli virhevalinta, vaikka yksi hyvä kastike siitä jo tehtiin. Maissien suhteen olen ekaa kertaa toiveikas. Ehkei tänä vuonna käy ainakaan yhtä tumpelosti kuin viime vuonna?

Tänään tomaatin varkaita tuli kanssani kitkemään iso, lihava sammakko jolla oli selässään psykedeelinen kuvio. Tomaatin varkaiden poisto pitää, by the way, tehdä näin (pakko linkata ihan vaan siksi, että tämä on niin hieno blogi).

ps. Sain vihdoin omakseni Sanni Sepon Palsta-kirjan. Se on kirja, joka on (samoin kuin Sepon ja Kovalaisen metsäkirjat) pakko juuri omistaa, sillä sen selaamiseen ja uudelleen lukemiseen ei ikinä kyllästy. Seppo ja Kovalainen tekevät muutenkin niin arvokasta ja ainutlaatuista kulttuurityötä, että kyllähän näitä pitää jo periaatteesta kannattaa! Ylihuomenna menen katsomaan Sepon ja Kovalaisen näyttelyn Kultainen metsä.