Kill Your Lawn! Näin teet sen

Kill Your Lawn on pihaviljelyn amerikkalainen slogan. Pihaviljelijöiden tavoite on muuttaa amerikkalaisten omakotialueiden paljon kasteluvettä kuluttavat nurmikot ekologisempaan, tuottavaan hyötykasvikäyttöön.

Tässä menee yksi etupihani viimeisistä nurmikoista. Se ei menestynyt nurmikkona koskaan erityisen hyvin sillä maata on liian vähän ja kallio liian lähellä. Joka kesä nurmikko paahtuu karrelle eteläisen pihan auringonpaisteessa, sillä arvokas kasteluveteni kuluu toki vain hyötykasviviljelyksiin.
Paikka on siis mitä parhain neljälle uudelle kohopenkille.

Ensin uusien kohopenkkien paikat pitää merkitä.

Sitten nurmikko pitää kaivaa ylös. Se lähtee helposti näin keväällä.

Kohopenkit teen aina Gisela Keilin Luomupuutarhurin oppaan (WSOY 2002) ohjeiden mukaan.  Laatikkoni ovat Kekkilän viljelylaatikoita ja kerrostaminen tapahtuu seuraavasti:

1. Kerros: Karkeaa kompostimateriaalia: risuja, isojen kasvien varsia (esim. auringonkukkien)
2. Kerros: Ruohoturpeet ladottuna ruohopuoli alaspäin (tässä vaiheessa olen nyt)
3. Kerros: Seos lehtiä ja muuta puutarhajätettä
4. Kerros: Lantaa tai puolivalmista kompostia
5. Kerros: Multaa

Ensimmäisen kerroksen jälkeen kaikkiin seuraaviin kerroksiin on tärkeätä lisätä kalkkia.

Koska tulet, kevät?

Alkuvuodesta olen näköjään pistänyt jo toiveikkaasti muistiin tällaisia kuukalenterin mukaisia maankääntöpäiviä: 6- 7.3./ 2 -3.4. Nämä päivät olisivat olleet ensimmäiselle maankäännölle. Eipä ihan onnistunut, tällöinhän oli vielä lunta ja maa roudassa. Nyt ikkunasta ulos katsoessani pyryttää taas.

B-suunnitelmat tein kuukalenteria hyvin soveltavan ystävän kanssa viime viikonloppuna: 1. maankääntö 29-30.4., toinen 10-11.5. ja kolmas 19.5. paikkeilla. Perunat ja muut juurikkaat pitäisi saada maahan 10.5. eli uusi kasvimaa pitää saada perustettua sitä ennen. Mutta maa on vieläkin niin kylmää etten voi siirtää tulevan kasvimaan paikalla tällä hetkellä sijaitsevia puuntaimia.

Tällä hetkellä ei siis auta kuin odottaa. Kertokaa te muut viljelijät missä vaiheessa hommat teillä parhaillaan ovat? Uskaltaako kukaan vielä pitää taimia lämmittämättömissä kasvihuoneissa? Itse en ole vienyt sinne mitään, koska lantapatterit eivät sitten lämmenneetkään ja meillä meillä on ollut vieläkin yöpakkasia. Jopa lasikuistimme on niin kylmä ettei siellä voi ajatellakaan pitävänsä taimia edes päivällä.

Olen lukenut uudestaan Kaija Juurikkalan hienoa kirjaa Varjojen taika. Olen tehnyt paljon juttuja Kaijasta ja arvostan häntä kovasti. Tykkään lukea myös Kaijan blogia. Tämä kohta kirjasta kolahti juuri nyt:

Kun saavuttaa saman olotilan, joka hetkessä itsessään jo lepää, voi lakata murehtimasta ja kiirehtimästä. Olemisen ei tarvitse hohtaa mystisyyttä tai mielikuvitusta, sen ei tarvitse sykkiä ja säväyttää. 

Tarvitsee vain pyrkiä sivuun harso, joka tekee arjesta tylsän ja peittää sen pyhyyden.

Lankaterapiaa

Löysin loisto-oppaan kaltaiselleni tumpelolle aloittelijalle: Erika Knightin Yksinkertaisesti neuloen.

Aloittelijalle kaikki pitää vääntää rautalangasta ja Erika se osaa vääntää. Esimerkiksi joustinneuleen kanssa tuskaillessani ja seitsemän kertaa käsityön purettuani avun toi vasta tämä kirja. Vasta Erikan ohjeilla minäkin tajusin vihdoin miksi 1 o 1 n joustinneuleestani tuli koko-ajan helmineuletta. Plussaa ovat myös tämän kaltaiset selkeät kuvat. Kiitos Erika!

Kuopukseni jonka tulevaisuudessa pitää ehdottomasti suuntautua jollekin alalle, joka vaatii sinnikkyyttä jankuttamisen taidossa (puhelinmyyjä?), jankutti siitä, miten haluaa "äidin tekemän pipon" aina siihen hetkeen asti kun vihdoin sai sen päähänsä. Nyt pipoa ei oteta pois edes sisällä vaikkei siitä mikään esimerkkipipo tullutkaan. Onnea on sinnepäin-tyyppiseenkin tuotokseen tyytyväinen asiakas.

Ja jankutuksen loppu.

ps. Vastaan tuli erinomainen postaus käsitöiden terapeuttisesta vaikutuksesta. Yhdyn joka kohtaan.

Hyppy oravanpyörästä viiden lapsen äidin tapaan

Kävin Joannan kanssa koko Englantilaisen koulun viisivuotiaasta viisitoistavuotiaaksi. Parhaita ystäviä olimme vähän ennen murrosikää. Englantilaisen koulun loputtua en ollut luokkakaveriani nähnyt, mutta pääsiäispyhinä hän yhtäkkiä tupsahti meille. Joanna oli myymässä omaisuuttaan ja olin sopinut ostavani häneltä pari juttua.

Joanna oli siis todellakin myymässä koko omaisuuttaan, joka ainutta tavaraa. Hän oli ostanut perheineen pelkän menolipun Bangkokiin. Sieltä matkaa jatkettaisiin fiiliksen mukaan kohti Laosta ja Kambodzaa, tai sitten jonnekin muualle. Perheen omaisuus olisi mahdutettava viiteen reppuun.

Mukaan matkalle oli lähdössä Joannan aviomies, 12-vuotias poika sekä kolmevuotiaat kaksoset. Joannan vanhimmat lapset olivat jo parikymppisiä, he jäisivät Suomeen. Tytär oli vastikään tullut ensimmäistä kertaa äidiksi eli Joanna oli tuore mummo. Hän oli kuitenkin päättänyt hypätä oravanpyörästä nyt eikä sit.

­-  Myykö ne siis ihan kaiken, myös hammasharjat? tyttäreni taivasteli.

Minäkin kyselin ja pyörittelin päätäni. Miten niin ette ota kaikkia suositeltuja rokotuksia? Miten uskallatte? Miten ihmeessä pärjäätte kolmevuotiaiden kaksosten kanssa Aasiassa ilman rattaita? Oma nelivuotiaani ei suostu kävelemään edes tarhasta kotiin.

Joanna vastaili kokeneen maailmanmatkaajan rauhallisuudella. Koko rokotusohjelma olisi nostanut matkabudjettia ainakin tonnilla, ja jos sen tai tämän taudin saa, ei siinä rokotukset kumminkaan auta. Missä tahansa voi huonolla säkällä saada jonkun oikein pahan taudin, turha sitä on etukäteen surra.

Joannan tyyli on buddhalaisena miettiä asioita seuraavaan etappiin, ja ainoastaan siihen. Lastenratas-ongelmaa hän lähestyy esimerkiksi miettimällä, miten kolmevuotiaiden kanssa pääsee Helsinki-Vantaalle (”kun meillä kaikilla on vaan ne reput, voihan lapset ottaa vaan kainaloon?”). Bangkokissa taas sitten mietitään, miten seuraavaan etappiin päästään. Ja niin eteenpäin. 

Pian Kevin, Marius, Joanna, Juha ja Rebecca ovat kaukana täältä.

Ai niin, millä rahoituksella tämä hyppy oravanpyörästä oikein tehdään? Joanna kun on tällä hetkellä pelkkä kotiäiti ja kodinhoidontukikin jo loppui. Halvimmat lennot Bangkokiin (todella monen välilaskun kautta) maksoivat perheelle noin 1500 euroa. Joannan puoliso Juha on merimies. Hän otti työstään vuoden vuorotteluvapaata. Perhe on laskenut elävänsä hyvin tällä korvauksella. 

Tai hyvin ja hyvin: Joanna suosii mukavuuksettomia asuntoja (”juokseva vesi olisi kyllä välillä kiva kun yksi lapsista on vielä vaipoissa”) ja syö vain katukeittiöistä (tämä on hänen mukaansa muutenkin ainoa turvallinen tapa välttyä vatsapöpöiltä kaukomailla; varmistaa itse, että ruoka tosiaan kuumennetaan). Jos elämä Aasiassa tuntuu hyvältä, Juhan suunnitelmissa on pestautua johonkin sikäläiseen laivaan. Asiat selviävät aikanaan.

Vaikka itse olen pikemminkin kodinrakentaja- kuin reissaajatyyppi, Joannan tapaaminen teki minulle hyvää juuri nyt. Hänen elämänasenteestaan sain paljon pohdittavaa. Pyynnöstäni Joanna avasi matkansa taustoja vielä seuraavalla maililla:

Minulle on tavallista tehdä muutoksia ja nopeita päätöksiä suunnittelematta ja selittelemättä asioita sen enempää etukäteen. Meidän elämämme ei vaan ollut sitä mitä sen piti mielestäni olla joten päätin muuttaa sen. En ymmärrä ihmisiä jotka valittavat elämänsä kurjuutta eivätkä tee mitään asialle, masentuvat, keksivät  toiminnalleen tekosyitä, katkeroituvat ja syyttelevät muita. Minun tapani on yksinkertaisempi.  Jos joku on vialla, se pitää vaan korjata. Eivät asiat muutu valittamalla. Jos mitään ei vaivaudu tekemään, on turha valittaakaan.

Toinen syy joka varmaan vaikutti päätökseen oli lasten turhautuminen. Ei voi olla normaalia että lapsi käyttää koko nuoruutensa istumalla eri laitoksissa: päiväkodissa, eskarissa, eri asteen koululaitoksissa opiskelemassa kirjasta asioita jotka oppii paljon nopeammin, perusteellisemmin ja helpommin kokemalla, kokeilemalla, tuntemalla ja näkemällä. Se pieni aika mikä jää koulun ja läksyjen jälkeen vapaaksi, käytetään harrastuksiin ja tietokoneella istumiseen ja pelikoneisiin. Haluan että lapset näkevät, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja eikä vain se, että opiskellaan, käydään armeija, mennään töihin, perustetaan perhe, kerätään rahaa ja omaisuutta, jäädään eläkkeelle, valitellaan eletyn elämän turhuutta ja kuollaan jotta jälkipolvi voi tapella perinnöstä.  Kun elämä on liian helppoa, on hyvä näyttää lapsillekin että on olemassa maailma ilman pelikoneita, K-supermarketia ja Ronald Mc Donaldsia.

Miehen syitä en tiedä, mutta luulen että hän ainakin haluaa viettää enemmän aikaa lasten kanssa nyt kun siihen on mahdollisuus ja lapset ovat vielä pieniä. Reissussa tutustuu toivon mukaan lapsiin aivan eri tavalla kun kaikki tehdään yhdessä ja kaikkien toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Kotioloissa sitä ei aina huomaa. On helppo asua saman katon alla ja olla aivan vieraita toisilleen silti.

Henkilökohtaisella tasolla etsin sitä mitä kaikki etsivät joskus:onnea. Minulle raha tai tavarat eivät ole tuoneet sitä. Pidän yksinkertaisuudesta ja tietynlaisesta askeettisuudesta ja vapaudesta ajatella, liikkua ja elää omalla tavallani. Olen yksinkertainen elämäntapabuddhisti. En ole rohkeampi kuin kukaan muu, en vain osaa pelätä ja surra asioita etukäteen.

On mukavampaa elää kuollessaan kuin kuolla eläessään vain koska pelkää elää ja tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa. Mitä hyötyä on elää toisten odotusten mukaisesti ja katkeroitua ja syytellä muita elämättä jäänneestä elämästä? Luulen että on mielekkäämpää vanhempana muistella tehtyjä asioita kuin surra niitä, mitkä jäi tekemättä. 
 

Monet pelkäävät turhaan epäonnistumisia ja eteen tulevia vaikeuksia. Mielestäni epäonnistumiset ovat osa elämää joista pitää oppia ja sen jälkeen yrittää uudelleen.  Asioilla on tapana selvitä tavalla tai toisella. Turhalla huolehtimisella ja suremisella ei saa aikaan muuta kuin itselleen kurjan olon.  Jos tänään suree huomisen vesisadetta, jää helposti huomaamatta, että tänään paistaa aurinko.

Matka on seikkailu omaan elämään ja toisiimme eikä seikkailua voi suunnitella etukäteen. Eihän se silloin olisi seikkailu?

Joannan ja perheensä matkapäiväkirjaa voit seurata täältä:

http://snufkinsworld.blogspot.com/

Tarpeellinen jääkaapimagneettini

Pihaviljely on vallankumous

Tiedän tiedän, minuakin aina ärsyttävät ne somessa kiertävät Tedx-puheet, jotka on puffaajan itsensä mielestä aina pakko katsoa. Nehän ovat kaikki aina piinallisen pitkiä (lue: yli kiireisen ihmisen kolmen minuutin toleranssin).

Kaikille pihaviljelijöille suosittelen kuitenkin lämpimästi tätä puhetta. Siinä puhuu Kitchen Gardeners Internationalin perustaja Roger Doiron, joka on paitsi viisas myös hauska. Kiireisille ja/tai nettivideoille allergisoituneille lyhyt vaikkakin kökkö itse tehty käännös puheensa A Subversive Plot (engl. sanaleikki: tarkoittaa niin vallankumouksellista juonta kuin vallankumouksellista viljelypalstaa) ydinviestistä:

Ruoka on paitsi energian myös vallan muoto. Kun kannustamme ihmisiä oman ruokansa viljelyyn, me kannustamme heitä oikeastaan vallankumoukseen. Me yllytämme ihmisiä ottamaan takaisin sen vallan, joka koskee heidän ruokavaliotaan, terveyttään ja oman lompakkonsa sisältöä. Vallankumouksellista tässä on tietysti se, että valta on ensin otettava pois niiltä yhteiskuntamme toimijoilta, jotka tällä hetkellä hallitsevat näitä asioita.

Voitte miettiä itseksenne keitä nämä tahot voisivat olla.

Itse näen viljelyn eräänlaisena terveellisenä porttihuumeena kohti muita ruokaan liittyviä vapauden muotoja. Siitä kun aloitat viljelyn ei mene yleensä kauaa siihen kun havaitset, että sinun pitäisi myös osata tehdä ruokaa viljelemistäsi tuotteista. Seuraavaksi voitkin jo kiinnostua säilönnästä.

Käsityöharrastus jatkuu ja kiihtyy. Kunnon käsityöblogeissa tällaisia tuotoksia ei tohtisi esitellä, mutta tämä onkin aikuisaloittelijan dokumenttia. Sekä minä että tytär olimme molemmat vaikuttuneita kun sain tehtyä ihan oikeasti tarpeellisen jutun eli tämän kännykkäkotelon tytölle Anu Harkin Puikoissa-kirjan ohjeilla. Nyt on tekeillä pipo pojalle.

Pääsiäisenä tapasin hyvän Englannissa asuvan ystäväni ja kohdalleni kolahti oikea lottovoitto. Tuli puheeksi käsityöinnostukseni ja paljastui, että tämä huipputiedenainen oli käsityöfriikki (kahdenkymmenen vuoden ystävyytemme aikana tämä ei koskaan ollut tullut esiin, mutta nyt, samalle aaltopituudelle virittyneenä, käsityöihmisiä alkaa paljastua joka puolelta).

Ystävä halusi lahjoittaa minulle kaikki Suomen lankansa ja puikkonsa, joita oli muovipussikaupalla. Niitä kun oli kuulemma Englannin kotinsakin täynnä. Vanhempansa (joiden luona siis asui aina Suomessa käydessään) olivat jo moneen kertaan pyytäneet häntä viemään koko satsin jonnekin roskalavalle, pois koita keräämästä. Kymmeniä keriä ilmaista harjoituslankaa ja kaikki mahdolliset puikot! Näin toisen riesa on toisen aarre.

Miten meni ekopaasto?

Aloitin ekopaaston helmikuun lopulla. Nyt kun paastopäiviä on jäljellä enää kaksi on hyvä hetki arvioida miten homma sujui.

Täältä voit lukea alkuperäiset ekopaastolupaukseni. Niistä ensimmäinen, kasvissyönti, on sujunut lipsumatta hienosti. Alunperin pelkäsin, että jo näinkin lyhyt aika pelkällä kasvisruoalla tekisi minut aneemiseksi. Oikeassa olin, sillä viime viikolla mitattaessa hemoglobiinini oli vain 114. Rautakuurin syömisen jälkeen aion kuitenkin edelleen syödä kasvispainotteisesti. En ennen paastoakaan syönyt lihaa kuin pari kertaa viikossa eli uskon, että tämä riittää.

Toinen lupaus, turhan infovirran rauhoittaminen (erityisesti facebookkailun rajoittaminen) on ollut vaativampi juttu, sillä se koukuttaa ihan eri tavalla. Kun asiaan alkaa kiinnittää tietoisesti huomiota ja päättää etukäteen sulut virtuaaliajalle, elämä rauhoittuu ihan uudella tavalla. Tämän paastolupauksen aion pitää matkassani ja jatkaa sen opiskelua myös paaston jälkeen.

Toivotan teille lukijat tunnelmallista pääsiäisjuhlaa asiaankuuluvan videon kera. Ei lannistuta takatalvesta, sillä valohan on jo täällä!

Oi ihana Pääsiäinen!

Oi Pääsiäinen, Herran Pääsiäinen! Jalo pääsiäisjuhla on meille tullut!

Oi Pääsiäinen! Syleilkäämme ilosta toinen toistamme!

(Pääsiäisstikiira, 5. veisu)

ps. Kissasuojatussa tomaatti-kurkkukasvattamossani voidaan hyvin. Akvaario on huippupaikka kasvattaa taimia sillä kosteus pysyy ja taimet nauttivat. Akvaarion päällä ovat parsa- ja kukkakaalit, jotka nostetaan aina kirjahyllyn päälle yöksi siltä varalta, että kissa tönäisisi yöllä tämän huoneen oven auki. Päivisin ovi on lukossa. Aina!

Olen siis yrittänyt varautua taimituholaiskissan suhteen aivan kaikkeen. Kissa on kuitenkin älyttömän ovela, eli tässä vaiheessa ei voi kuin todeta, että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa: saa nähdä kenen suuhun nämä herkut lopulta päätyvät.

"Kato hei sää onko siellä jo kevät!"

Kymmenen hyvää

Sain Sauvajyvänen-blogistilta kivan haasteen.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Tässä tulee:

1. Eläimet: Viime vuosina olen saanut kuulla kauhisteluja sen johdosta, että otan koko-ajan lisää eläimiä (vaikkei meillä toistaiseksi siis olekaan kuin koira ja kissa). Nyt kun olen saanut neljä lastani vihdoin viimein helpompaan ikään, miksi hankaloittaa elämäänsä taas? Eläimistähän on vaivaa! Olenko masokisti?
Nämä taivastelijat unohtavat kokonaan sen ilon, minkä eläimen seura ihmiselle tuottaa. Eläimet myös opettavat ihmistä fiksummin kuin ihmiset ikinä ja tätä ei voi mikään kodin siisteys tai elämän helppous korvata. Olen melko varma, että eläinmäärämme ei suinkaan ole tässä...

Tätä karismaattista islanninhevosta talutin lauantaina tunnin lenkin metsässä kun tytär ratsasti sillä. Issikoissa on aivan erityistä viisautta. Senhän näkee jo silmistä!

2. Linnunlaulu: kaunein äänimaisema. Keväisin olen aina harrastanut aikaisia aamulenkkejä, sillä linnunlalun huippusesonkia ei voi missata. Ihan kohta se taas alkaa!


3. Ortodoksisuus: Alan olla perheen ortodoksivähemmistössä kun mies erosi kirkosta ja esikoista kiinnostaa buddhalaisuus. Olen itsekin ajoittain kyseenalaistanut koko hommaa. Silti ortodoksisuus on minun juttuni ja nimenomaan iloa tuottava asia. Palvelusten kauneus, se, että ortodoksisessa kirkossa saa vain olla rauhassa ja keskittyä omiin ajatuksiinsa, ihanan kirkkomusiikin laulaminen kuorossa... Kun palveluksissa on nuoresta tytöstä lähtien seissyt, kirkkovuosi jäsentää elämää eri tavalla kuin mikään muu. Taas ollaan yhtäkkiä esimerkiksi jälleen yhden suuren paaston loppumetreillä, Suuressa viikossa.
Suosittelen satunnaisille turisteille sen perinteisen pääsiäisyön palveluksen sijasta suuren perjantain (pitkäperjantain) ehtoopalvelusta, joka toimitetaan esimerkiksi Helsingin Uspenskissa ja Tapiolan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa kello 14. Taatusti yhtä tunnelmallinen, ellei vieläkin kauniimpi palvelus!


4. Lapset. Lasten tehtävä ei ole olla vanhempiensa päivänpaisteita ja ilon lähteitä. Sitä he kuitenkin usein ovat, ihan itsestään. Olen erityisen iloinen siitä, että minulla on vielä syliin mahtuvia lapsia.

5. Baletti. Toinen kahdesta lempitaidelajistani. Aloitin baletin vasta 16-vuotiaana mutta siitä tuli harrastus koko elämäksi. Käyn vieläkin tunneilla, sillä tanssiminen tuottaa iloa. Opiskelin yliopistossa pääaineenani estetiikkaa keskittyen taidekritiikkiin. Lopputöissäni opettelin arvioimaan erityisesti balettia sekä tuota seuraavaa lempiasiaani.

6. Ooppera. Toinen lempitaidelaji. Laulun opiskelun aloitin 20-vuotiaana ja sain laulaa neljä ihanaa kautta Savonlinnan Oopperajuhlilla. Sitä tunnetta, kun saat laulaa oopperaa sadan hengen ryhmässä ei voi sanoin kuvailla, mutta iloa tuottaa myös esimerkiksi oopperan kuuntelu autossa tai suihkussa laulaminen. Lempioopperani on Tshaikovskin Jevgeni Onegin.

7. Viisaat kirjat. Pidän rohkeista ja rehellisistä kirjoista, joissa on oivallettu jokin aikamme asia toisin kuin on tapana ajatella. Tällä hetkellä luen Venla Hiidensalon kirjaa Mediahuora. Suosittelen sitä kaikille, jotka ovat vähääkään kummastelleet minne nykyjournalismi on menossa.

8. Käveleminen. Aliarvostettu liikunta- ja mietiskelymuoto. Paras keino päästä tilaan jossa ajatukset liikkuvat.

9. Metsä. Maailman rumin ääni on moottorisahan ääni ja surullisin näky kaatuva puu. Minulle ei ole sen suurempaa iloa tuottavaa paikkaa kuin metsä.

10. Kasvimaa. Harrastus, josta on tullut enemmän kuin harrastus. Aloitin aikoinaan kolmella kohopenkillä. Nyt niitä on seitsemän eikä loppua kasvimaan laajennukselle näy. Voisikohan autoja pitää jossain muualla kuin pihalla? Tekisi mieli muuttaa sekin turhan panttina seisova alue tuottavaksi kasvimaaksi.

Haasteen annan eteenpäin Auran Hulluille Teekutsuille, Liisan Ihana viritys-blogiin, Wihtorille, Suvin Puutarhasta keittiöön-blogiin ja naapurikadulleni viisaita pohdiskelevalle M:lle Terveisin M-blogiin. Postatkaa tekin, jos aihe inspiroi!

Minä osaan!

Olen koko aikuisikäni kuulunut käsityökammoisten joukkoon. Puikot ovat herättäneet minussa yhtä pelonsekaisia tunteita kuin rakentamiskammoisissa moottorisaha. Samalla oma käsityötaidottomuus on harmittanut, sillä arvostan käsillä tekemistä yli kaiken.

Eilen ystävä neuvoi minut alkuun ja nyt olen päässyt vihdoin vauhtiin. Älkää naurako, vaikka tässä duunataankin vasta ekaluokkalaistasoista käsityötä eli huovutettavaa patalappua. Minulle alkuun pääseminen oli kynnyksistä suurin. Ja tämä nimenomainen kynnys oli noussut todella korkealle.

Minä osaan!