Kissasuojattua taimikasvatusta

No niin. Ekat taimeni hotkaisi suuhunsa sitten velmu kissani. Ensimmäisten satsissa ei ollut kuin basilikaa ja silopersiljaa, mutta kyllä silti harmitti, sillä ne taimet olivat jo pitkällä.

Tajusin alunperinkin ettei kissan ulottuville voi pistää mitään vihreää, joten kasvatin taimia ikkunallisessa saunassamme, jonne kissalla ei ole pääsyä. Mutta saunassakäynnin ajaksi taimet pitää tietysti siirtää toiseen huoneeseen. Tuhoon ei tarvittu kuin yhden oven unohdus hetkeksi auki; kaikki vihreä hävisi nanosekunnissa.

Nyt suunnitelmani on seuraava: korvaamattomimmat, tärkeimmät taimet kasvatan pojalta saadussa isossa, kannellisessa akvaariossa, muut muovikannellisissa ikkunalautarasioissa. Saunassa saavat edelleen olla ne taimet, joiden tuho ei ole katastrofaalinen. Eilen kylvin tuhoutuneet lajit uudestaan, tänään kylvän tomaatit, kasvihuonekurkun, munakoison, paprikan, lehtikaalin, kukkakaalin, parsakaalin ja ruohosipulin.

Miten te kasvatatte taimia talossa, jossa on kissa?

 Lilja lepäilee herkullisen taimiannoksensa jälkeen. Syyllisyydestä ei tietoakaan.

ps. Meillä kävi maanantaina Ylen Läntisen radiotoimittaja haastattelemassa minua perustamastamme Vihdin aikapankista. Haastattelu on kuunneltavissa täällä. Kappas maailman yllätyksiä: haastattelija paljastui vuohitilalliseksi! Näin keväisin vaivaa aina kauhea vuohikuume, ja Paulan juttuja kuunnellessa se yltyi suorastaan vaarallisiin mittasuhteisiin...

Oodi kissalle

Ihminen haluaisi olla kala tai lintu,
käärme saisi mielellään siivet,
koira on pelkkä vikaan mennyt leijona,
insinööri soisi olevansa runoilija,
kärpänen kokee lentää kuin pääskynen,
runoilija yrittää matkia kärpästä,
mutta kissa
haluaa olla vain kissa
ja yhtä kissaa se on
hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään hiireen,
yön pimeydestä kultaisiin silmiin.

...kaikki sinut tuntevat; kuulut
ihan tavallisimpaan talonväkeen,
kaiketi kaikki luulevat niin,
kaikki luulevat olevansa
kissansa isäntiä,
omistajia, kissan
enoja, kavereita,
virkaveljiä,
oppilaita tai ystäviä.

Minä en.
Minä luulen toisin.
Minä en tunne kissaa. 

Pablo Neruda: Oodi kissalle

Kultasilmä ja Päivänsankari tänään 4 vuotta.

Pari ihan pientä uudenvuoden lupausta

Vaikka yleensä ärsyynnynkin julkisista "katsokaa, miten puuhakas aion olla"-listoista, inspiroiduin jostain syystä näistä lupauksista.
Nyt teen pari omaa.

1. Aion opetella tavallisimmat suomalaiset lintulajit niiden laulun perusteella. Projektissa minulla on loistavana apuna ensimmäinen oikeasti toimiva lintukirja, eli tämä.

2. Aion ottaa oman kotini haltuun, tähän tapaan. 

3. Aion pistää kunnon järjestykseen tämän blogin tunnisteet. Aloittaessani bloggausta tällä Blogger-pohjalla en ymmärtänyt koko tunnisteiden funktiota, joten sinne tuli pistettyä ties mitä sanoja. Nyt (tai siis heti kun olen lopettanut työt, helmikuun alussa) lupaan pistää kaiken järjestykseen niin, että lukijoille vastedes löytyy tieto siitä, mitä he kulloinkin etsivät, oli aihe sitten downshifting, palstaviljely tai permakulttuuri.

4. Aion todella ryhdistäytyä tänään säästin-projektini parissa. Tälläkin kertaa ainoa raportoitava (ja sekin lankeaminen) on, että tänään kävi tosi huonosti. Haastattelun jälkeen osuin Töölössä pitkästä aikaa Suomen parhaan nuottikauppa Ostinaton eteen. Pakkohan sisään oli mennä ja ostaa kaksi uutta aariakirjaa cd-säestyksillä.

Toisaalta, nyt minulla on säestys esimerkiksi iki-lemppariaariaani tähän ja voin laulella sitä täällä kotona. Eikö siis enää tarvitse lähteä kalliisti oopperaan, oikeita laulajia kuuntelemaan? Hmm...

Liljalla on takanaan rankat viikot. Se mourusi ja huusi yöt viikon putkeen, kunnes ajattelin jo ruveta soittelemaan lähitalleille ("Ottaisitteko please tallikissaksi hulluksi tulleen sisäkissan, kun me ei kestetä enää?"). Viereisen kadun ihanan eläinlääkärin (joka muuten otti samasta pentueesta itselleen Liljan sisaren) asiantuntemuksen avulla selvisi vihdoin, että Liljalla oli ensimmäinen kiima. Uni maittaa nyt, kun tästä koetuksesta on kunnialla selvitty.

Rentoa viikonloppua teillekin!

Tietäjäkissan terkut

Tällaiselle syntymäpingottuneelle tyypille kuin minä on ollut lahja saada kotiin kissa. Aina, kun alkaa skitsoilututtaa joku juttu (esim. viime sunnuntain Hesarin pöyristyttävä Euroopan kriisi-erikoisliite) - tai sitten tämä ikuisuushaaste eli miten ehtiä rakentaa "tarpeeksi ihana joulu", eipä sitä tarvitse kuin kerran katsahtaa kissan kaikkitietäviä silmiä: kaikki oikeasti relevantti loksahtaa maailmassa salamana kohdalleen.

Jos pitäisi ojentaa jollekulle palkinto loppusyksyn ravistelevimmasta postauksesta, ojentaisin sen Filosofian puutarhan tälle postaukselle kodista, kotielämästä ja syrjäytymispelosta.

"Miten ihminen voi ammentaa kodistaan voimaa, jos hän toisaalta pelkää kodin lämpöä ja uskoo että se on pohjimmiltaan petollista? Ja minkä motivoimana silloin lähtee ulos kotoaan, etsimään lämpöä Ulkomaailmasta? Pelon. Pelon kintereillä tulee häpeä jonka herättää vanha kunnon ”mitä muut minusta ajattelevat jos en pelkää heidän kanssaan?”. Kaiken yllä leijuu epävarmuus joka kumpuaa siitä että vaikka maailma näyttää minusta olevan enemmän täynnä toivoa kuin kuvittelinkaan, en vain voi uskoa silmiäni. Koska jos maailma oikeasti olisi toivoa täynnä, pitäisihän minun nähdä ympärilläni enemmän tyytyväisyyttä? Jos olen rohkea ja olen väärässä, ne muut tulevat nauramaan minulle ja sanomaan että sain vain sen minkä ansaitsinkin. Kas vain, ympyrä sulkeutuu ja olemme taas Pelossa. "

"...voin valita ryhtyä ihmiseksi jonka elämä kotona on merkityksellistä ja jonka pienet, hiljaisuudessa tehdyt teot ja pimeinä iltoina ajatellut ajatukset voivat kurottaa kauas, ehkä jopa kauemmaksi kuin kaikki kiireisen työpäivän säntäily."

Elämä kantaa-asenteen mestari, kissa, on sitä mieltä, että näin se on. Juuri näin.

ps. Runoilija T.S. Eliotin mukaan kissalla tulee olla kolme nimeä: yksi tavallinen, yksi outo ja arvokas ja lopulta yksi, jonka vain se tietää. Vaikka alistuin tyttöni toivomukseen ja kissan ekaksi nimeksi tuli Lilja, itse olen edelleen kutsunut sitä Olenaksi eli Olenkaksi. Ja kun venäläisittäin sekin sitten taipuu muotoon Olja, kaikkihan on kunnossa. Kissalle on yhdentekevää kiljuuko joku jossain Lilja vai Olja. Ihmisten totteleminen kun ei ole muutenkaan ole kissalle se juttu. Paljon tärkeämpää on esimerkiksi mukavissa asennoissa loikoilu.

Kissa muuten nukkuu tuplasti yhtä paljon kuin ihminen, 16 tuntia vuorokaudessa. Se jos mikä on viisas teko.

Rentoa jouluviikkoa!

Pienet säästöt

Ensi vuoden teemani on enemmän elämää, vähemmän työtä. Koska tulossa ei ole perintöjä eikä kai lottovoittojakaan suunnitelmani on kuluttaa huomattavasti vähemmän ja tehdä itse enemmän.

Yritän tästä eteenpäin lisätä joka postaukseeni tänään säästin-kohdan. Kirjoittamalla muistiin nämä pikku teot haluan havainnollistaa ja tutkia miten paljon säästän itse tekemällä/käymällä kaupan sijaan kirpparilla/ vaihtamalla ruokailutottumuksiani. Summat ja säästökohteet näyttävät varmaan näin yksitellen mitättömiltä, mutta pienistä puroista syntyvät suuret virrat ja pienistä vuodoista taas talouskriisit. Tähän asti kokemusta on kertynyt vain jälkimmäisistä.

Koiriin ja kissoihin saa uppoamaan tosi paljon rahaa. Minä ainakin joudun (nykyään tosi houkutteleviksi sisustetuissa) eläinkaupoissa helposti hallitsemattoman ostohalun valtaan. Tunne muistuttaa kovasti sitä fiilistä, mikä aikoinaan iski vauvan äitinä vauvatarvikeosastolla. Vaikka kuinka tiesi, että naperolla on jo kaikki tarpeellinen + vielä paljon ylikin, iski vimma saada pallerolle  vielä yksi söpö potkupuku. Tai helistin. Vielä tämän ostoksen jälkeen vauveli olisi varmaankin tyytyväinen/ sopivasti aktivoitu/ lopettaisi vihdoin sen kitinän. Shoppasin tyytyväisyyttä.

Kolme viikkoa sitten meille tulleelle (elämäni ekalle) kissanpennulle ostin epävarmuuksissani kaikenlaista leikkikapistusta, jotka kaikki hajosivat alkuunsa. Sen sijaan, että olisin marssinut takaisin Mustiin ja Mirriin uusille ostoksille päätin parilla neulanpistolla korjata särkyneet lelut ja tehdä pari uutta. Tytöltä löytyi pieniä, käytöstä poistettuja pehmoleluja, joilla sain korjattua esimerkiksi melkein viisi euroa maksaneen lelukepin.

Tämän blogin tarkoitus ei vastedeskään tule olemaan tuunaus; se, että jo olemassaolevia, toimivia tavaroita tuunattaisiin vain ulkonäön vuoksi aina vaan hienommiksi. Tarkoitus on korjata rikkimenneitä esineitä - ja sen jälkeen vähän laskeskella, miten paljon niiden korjaamisessa "ansaitsi", verraten siihen kuinka paljon olisi maksanut ostaa sama tavara uutena.Tällä kertaa saldo oli neljä kissanlelua puolen tunnin työllä. Kissanpentu tarvitsee leluja, sillä se leikkii, paljon. Kaupasta ostettuna olisivat maksaneet noin 12 euroa. Tänään säästin siis tämän summan.

Pitää vielä lisätä, että sellaiset kissan kiipeily/raapimispuut, joissa aktivointileluja roikkuu valmiina, olivat vallan toisissa hintaluokissa kuin tämä meidän. Vanha, solmutettu vyöni ja oikeasta kissalelusta kissan vartin päästä irti saama kala pelittävät kissanpennun leikeissä oikein hyvin.

ps. Viljelijänä minua kiinnosti voiko kissan hiekkalaatikon jätöksiä kompostoida ja jos, niin koska on turvallista käyttää lannoitteena niistä syntynyttä kompostia. Tässä on melko kattava katsaus aiheeseen. Lilja-kissa onneksi hyväksyi hiekkalaatikon alustakseen pelletit, joten tässä suunnitelmani: kerään pihalle oman kissakompostin ja annan sen hajota monta vuotta. Tai vähemmän, jos käytän sitä vain hedelmäpuiden ja -pensaiden lannoitukseen.

Kissa, tuo hyödyllinen eläin!

Kissakaista

Ystäväni jolla on kolme kissaa ja koira kertoi harkinneensa kissakaistan rakentamista kotiinsa. Kissakaista olisi hyllyistä tehty tie katon rajassa, jossa kissat voisivat kiipeillä ja viettää omaa ylhäistä elämäänsä, poissa meidän tyhmempien olentojen keskuudesta.

Kissan myötä meidänkin kotimme on laajentunut ihmeellisesti ylöspäin ja sen energia on muuttunut viidakkomaisen salaperäiseksi. Vaikka aiemmin olen pitänyt vain eläimistä, joita ihminen voi hallita ja kouluttaa, nyt olen lumoutunut kissan villeydestä. Tekisi mieli rakentaa katonraja täyteen kissakaistoja, vaikka aika mielenkiintoista elämää kissa näyttää kodin ylätasoilla viettävän jo nytkin.

Tultuaan meille Lilja piiloutui hyllyn alle puoleksi tunniksi. Sitten se oli koonnut itsensä, päässyt tilanteen tasalle ja aloittanut tauottoman kehräyksen. Kehräys keskeytyy vain jos koira yrittää lähestyä Hänen Itsetietoisuuttaan. Onneksi Ilo on maailman kärsivällisin ja ystävällisin koira. Se on päättänyt odottaa vaikka maailman tappiin, että tuo outo, sähisevä ja irvistelevä olento hyväksyisi hänet. Jos hyväksyy.

Tässä ensimmäisen päivän tunnelmia. Ensimmäisten kuvien otsikko voisi olla etsi kuvasta kissa. Eli muinaisen Hello, Hello, Hello-ohjelman mukaan: Where is the cat?

Kissa on harmillisesti melkein aina jossain ylhäällä. Odottavan aika on pitkä, mutta ihmisen (ja mielellään kaikkien muidenkin) paras ystävä ei anna periksi.

Tuolla se naurettava rakki edelleen tuijottaa. Pyh! Pysyn täällä pianon päällä ja sillä silli.

Auttaisikohan, jos esitän tositosi pientä ja vaaratonta koiraa? Oon tälleen ihan matala, oikeastaan pelkkä matto. Peace?

Jos oikein matalana ryömii, pääsee jo aika lähelle. Ennenkuin tulee se kaamea sähähdys.

Kirjoita sä sitä blogias vaan, mutta et sä mitään kissoista kuitenkaan ymmärrä. Meitsi on nääs sfinksi.

Kissakutsu kävi

Luulin, etten ole kissaihminen. Sitten tapahtui asioita, joista minäkin puupää viimein tajusin että meidän pitää ottaa kissa (tai ehkä sopivampi verbi, kun kissasta on kyse, olisi: vastaanottaa? kera punaisen maton?).

Kyseinen kissanpentu päätyy meille tietysti monipolvisen, hieman maagisen tapahtumasarjan seurauksena. Koirakokemuksemme jälkeen sanoisinkin, että tämä on ainoa oikea tapa ottaa eläin. Eläin valitsee ihmisensä eikä päinvastoin, ja siinä on ihmisen turha vastaan napista. Ihmisen tehtävä on lukea merkit ja totella.

Kattia oli lähes mahdotonta saada kuvaan, kun kävin sitä katsomassa viime viikonloppuna; se oli virvatultakin nopeampi. Eikä se noteerannut meitä juuri mitenkään.

Tietenkään.

Ja sitten ei kun nimeä keksimään. Tämmöiselle maatiaisuudestaan huolimatta temppelikissan oloiselle sfinksille ei sitten sopinutkaan etukäteen kaavailemani nimi Lempi. Eikä varmana myöskään Rauha.

Rakastan kissoilla slaavilaisia nimiä, mutta kaikki ehdotukseni (Olenka, Olena, Nadja, Natasha, Rima) tai mustalaisnimi Rada tyrmättiin muiden perheenjäsenten toimesta. Hippinimiakseliakin tunnusteltiin: Tuli ja Kuu olivat miehen mieleen, mutta lapset vastustivat, Woodstock, Gaia, Astra ja Aura eivät herättäneet kenessäkään fiiliksiä.

Tällä hetkellä nimiehdotusten kärjessä on Lilja. Tytär ajaa nimeä kiihkeästi ja se on ainoa, jota kukaan ei kovasti vastusta. Minusta se on valkoisen kissan nimi, mutta onhan tässä melko paljon valkoista. Vähän särmää nimeen tulee mikäli ajattelee, että sen lempparimuoto olisi Lily. Tällöinhän se olisi tietysti Harry Potterin äidin nimi. (kyseistä sivustoa suosittelen muuten kaikille Potter-faneille). Ja tietysti Lily Allenin!

Jos teillä putkahtaa mieleen loistavia kissannimiä tyttökissalle, antakaa kuulua! Perjantaina Hänen Korkeutensa muuttaa meille. Koska tämä on elämäni ensimmäinen kissa, hiukan kyllä jännittää.

Sen kunniaksi että kissasta mahdollisesti tulee Lilja, loppuun kaimansa Lily Allenin (kieltämättä kissamaisen itsenäisen ja itsetietoisen oman tiensä kulkijan) mielestäni paras biisi.