keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Löytyisikö hitaan elämän kikkaa?

Kuten kirjassani kerron, downshiftaavien perheiden etsiskely lehtijuttuihin oli minulle pitkään intohimo. Paitsi että vähempään tyytyvät perheet olivat mielestäni ikuisen hyvä lehtijutun aihe, toivoin joka kerta keikalle lähtiessäni löytäväni vastauksen siihen, millä kepulikonstilla itse pääsisin samaan.

Tarkemmin sanottuna etsin rahaan liittyvää olennaista vinkkiä: miten päästä elämäntapaan, jossa asumisesta ei tarvitsisi maksaa juuri mitään? Se kun tuntui olevan kaikkien hidasta elämää viettävien perheiden yhteinen nimittäjä.

Tapaamani perheet kuuluivat kolmeen pääryhmään. Ensimmäiset olivat huippurikkaita, huvikseen hieman hippimäisen elämäntavan valinneita. Heidän hidas elämänsä perustui suureen omaisuuteen. Good for them - mutta heillä ei ollut tarjota minulle sitä vinkkiä, jota etsin.

Toinen ja suurin ryhmä olivat ne perheet, joita onni oli juuri asumismielessä potkaissut: oli tullut ostettua talo juuri silloin kun hinnat olivat matalalla ja myytyä se sitten huikealla voitolla. Tai sitten oli tullut perittyä juuri sen verran rahaa, että sai lunastettua omakseen esimerkiksi suvun talvikäyttöön muunnellun kesähuvilan. Nämä perheet eivät olleet rikkaita, mutta ei heillä asuntolainaakaan ollut. Velattomuutensa takia heidän ei ollut pakko paiskia kamalasti töitä. Sen sijaan heillä oli aikaa keskittyä esimerkiksi viljelyyn, mikä taas helpotti perheen ruokakuluja. (Vinkkinä hitaasta elämästä haaveileville sinkkunaisille: tähän ryhmään kuului myös erityisen paljon perheitä, joissa mies oli vaimoansa huomattavasti vanhempi ja siksi asuntolainansa jo ajat sitten maksanut).

Pienin ryhmä tapaamistani perheistä olivat todelliset sissit. Ne, jotka olivat ostaneet perheasunnoiksi alle 50000 euron mukavuuksettomia mummonmökkejä ja jotka elivät siellä omavaraisesti.

Itse asiassa löysin vain pari tällaista perhettä. Ainakin toinen perheistä on kuulemma jo muuttanut kerrostaloon, järkyttävään työmäärään väsyttyään. Mitä en ollenkaan ihmettele.

Voi tietysti kysyä miksiköhän aikakauslehdissä harvemmin esitellään downshiftaavan perheen esimerkkinä vaikkapa kaupungin vuokralähiöissä asuvia perheitä. Johtuisiko se siitä pittoreskista kuvasta, joka samaistaa oravanpyörästä lähtemisen aina maaseutuun? On selvää, että esimerkiksi viljelyyn ei ole mitään järkeä ruveta vuokratalossa. Kun pelkkä maan parannus kestää monta vuotta, ajatus siitä, että vuokraisäntä sanoo vuokrasopimuksen irti juuri, kun olet saanut kasvimaan toimimaan, on todella ahdistava.

Kun kikka kolmosta siihen, miten pääsisin eroon asuntolainasta, työnteosta ja kaikesta muusta mieltäni rasittavasta ei löytynyt, rupesin pohtimaan koko hitaan elämän juttua toisinpäin.

Olisiko elämäänsä mahdollista hidastaa, vaikka mikään ympärillä ei radikaalisti muuttuisikaan? Mitä voisi olla oravanpyörän vauhdissa tapahtuva downshifting? Onko oravanpyörää edes olemassa?

Siitä enemmän kirjassani, ja myöhemmin tässä blogissa.

ps. Jos jotakuta sattumalta kiinnostaa vaihtoehdossa 3 kuvattu sissielämä ja hän etsii itselleen kuvatunlaista asumusta tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta, kannattaa ottaa yhteyttä minuun. Myymme juuri pois mummonmökkiämme.

2 kommenttia:

  1. Itsekin olen ruvennut pohtimaan onko oravanpyörää. Tai onko se siellä missä väitetään? Väitän, että oma elämäni kaupungin lähiössä on hitaampaa kuin tuo kuvaamasi sissielämä.
    Satu

    VastaaPoista
  2. Hei Satu, minustakin kuulostaa siltä, että elämäsi on hitaampaa. Itseäni kiinnostaa ulkoisesti näyttävien "oravanpyörästä hyppämisten" sijasta nykyään enemmän downshiftaamisen sisäinen työ. Jos sitä ei pysähdy työstämään, esimerkiksi maallemuutto voi viedä koko hitaan elämän projektia vain kiireisempään suuntaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.