Tapahtumaköyhyys on ihana asia

Pienestä asti olen tuntenut vetoa niihin vuorokauden ja viikon aikoihin, jolloin harva on liikkeellä ja juuri mitään ei tapahdu. Kaupunkiaikoina hauskinta oli kulkea keskustassa sunnuntaiaamuisin, jolloin Helsinki oli kuin puhtaaksipesty satukaupunki. Lukioaikoina oli mahtavaa pinnata toisinaan koulusta aamupäivä ja lähteä koiran kanssa kiertelemään puu-Vallilan katuja, joilla tuli vastaan aina kiehtovan kiireettömiä tyyppejä. Ensimmäinen kolmen vuoden kotiäitirupeamani Helsingin Haagassa oli myös eksoottinen: ”työpäiväni” aikana liikkeellä oli vain kotiäitejä ja Haagan tunnettuja, omanarvontuntoisia mummoja. 

Tapahtumaköyhyys-fanitukseni on noussut uusiin mittasuhteisiin maallemuuton jälkeen. Ensimmäistä kertaa kävellessämme tässä kylässä eräänä lauantai-iltapäivänä viitisen vuotta sitten ällistelimme missä ihmeessä kaikki ovat - kylänraitti kun oli kuin ydinräjäytyksen tyhjentämä. Myöhemmin tajusin, että maalla on tapana pysytellä kotona, haravoida omaa pihaa eikä parveilla levottomasti sinne tänne. Minulle täydellinen lifestyle!

Myös muiden ylenkatsomat vuodenajat ovat mieleeni: esimerkiksi marraskuu on minusta kuukausista rauhoittavin. Se on loistavaa aikaa pitkille metsäkävelyille. Hiljaisuutta riittää, ja loppusyksyn aliarvostettua väriloistoa. Sienestäjät ja muut metsänkävijät ovat kadonneet. Karhutkin jo nukkuvat. Pidän edellä kuvaamistani hitaista hetkistä niin paljon varmaan siksi, että ne ovat vastakohtaa sille (myös valitettavan hyvin tuntemalleni) todellisuudelle, jossa tapahtuu koko-ajan liikaa.

Tänään istuin poikani kanssa penkillä kylämme keskustassa, odotellen isosiskon koulun loppumista. Poika söi lihapasteijaa ja joi pillimehua. Puista putoili lehtiä. Kolme ihmistä kulki ohi. Pohdimme minne ohiajava bussi on menossa ja riittääköhän sillä bensa. Järvellä tuuli nostatteli vaahtopäitä.

Ajanhetket, jolloin tämän enempää ei tapahdu, ovat täydellisiä, parhaita. Toivotan kaikille pienten, mutta merkityksellisten tapahtumien viikonloppua.

Läsnäologurujeni huipputiimi ja yhteinen salaisuus