Hetkien kauneus

Pari vuotta sitten, pahimman vauvavuoden väsymyksen keskellä, olen näköjään hieman provosoitunut Amanda Soulen ihanasta SouleMama-blogista. Pari lisävuotta blogin seurausta, ja alan hiljalleen ymmärtää, mistä Amandan jutussa on kyse.

Sehän on silkkaa tietoisuusharjoitusta, edistyksellistä zeniä. Määrätietoista valoisan ajattelun valintaa, vaikka tilanne olisi mikä. Lopullisesti Amandan ihailun puolelle minut käänsi viime vuosi, jonka hän jälleen sankarillisesti bloggasi, vaikka arjen työmäärä oli kasvanut puolella miehensä ollessa poissa pelistä mystisen selkä(?)sairauden vuoksi.

Erityisesti lapsiperhearjessa tietoinen hyviin hetkiin keskittyminen ja niihin palaaminen auttavat monen huonomman yli. Jo pari päivää minua ovat ilahduttaneet kaksi ja puolivuotiaan kuopukseni Valon tyytyväiset analyysit hänen ihaillessaan kasvuaan peilistä: ”Mähän oon kohta jo ihan ihminen! ” Sen hetken voimin selviää monesta taaperoraivarista.

Luetuimmassa postauksessaan Snapshots Amanda luonnehtii hyvien hetkien dokumentointipakkoaan ”itse itseään ruokkivaksi ilo-addiktioksi”. Soulen perheessä tapahtuu muutakin kuin niitä idyllisimpiä asioita, Amanda korostaa. Mutta niitä hetkiä hän ei sen enempää haluaa ruokkia.

Ei se ole todellisuuspakoa. Se on juuri sitä hyvien tunnetilojen vaalimista, josta edellisessä postauksessani kirjoitin.

Pakko vielä loppuun mainita, että myös Amandan omaan kotiin sovellettavat inspiroitumisvinkit ovat tosi hyviä. Vaikka seuraavat omat viritelmäni eivät yllä SouleMaman tasolle, minua ne ilahduttavat joka päivä.

Amandan kehittämä "Inspiration Wire" on yksinkertaisesti pyykkinaru, johon ripustetaan vaihtuva kavalkadi sillä hetkellä tärkeitä kuvia tai vaikka runoja.

Työhuoneessa pitää olla oma inspiraationarunsa. Erityisesti siellä.

Tämäkin Amanda Soulen oppeja: peileihin teipatut vaihtuvat runot. Näin kiireinen äitikin ehtii inspiroitua runoudesta. Vaikka vauvan peppua pestessä.