Judith Levinen kirjassa Not Buying It on herkullinen kuvaus New Yorkissa kokoontuvasta Voluntary Simplicity-ryhmästä. Levine kuunteli parin tapaamiskerran verran yksinkertaistamisryhmän juttuja ja huomioi kumman tutulta tuntuvan uskonnollisen retoriikan. Ostaminen oli pahaa, luopuminen hyvää. Kuluttamista pidettiin aikamme syntinä, kieltäytymistä ja askeesia pyrkimyksenä.
Tätäkö on vapaaehtoisen vaatimattomuuden mainostettu henkisyys, Levine kauhisteli. Yksinkertaisuusryhmien AA-kerhomainen nuukuuskilvoittelu kuulosti hänestä vain uuteen nousuun päässeeltä, lakihenkisyyttä korostavalta kristillisyydeltä. Koska Levineä ei tämänkaltainen fundamentaaliuskonnollisuus innostanut, hänen oli vaikeaa nähdä yksinkertaistamistouhussa mitään sen merkityksellisempää saati syvempää. Onko yksinkertaistamispipertely vain selviytymisstrategiaa talouskriisin uhreille, äänetöntä luovuttamista, uutta ooppiumia massoille, Levine kyseli tuohtuneena.
Tätäkö on vapaaehtoisen vaatimattomuuden mainostettu henkisyys, Levine kauhisteli. Yksinkertaisuusryhmien AA-kerhomainen nuukuuskilvoittelu kuulosti hänestä vain uuteen nousuun päässeeltä, lakihenkisyyttä korostavalta kristillisyydeltä. Koska Levineä ei tämänkaltainen fundamentaaliuskonnollisuus innostanut, hänen oli vaikeaa nähdä yksinkertaistamistouhussa mitään sen merkityksellisempää saati syvempää. Onko yksinkertaistamispipertely vain selviytymisstrategiaa talouskriisin uhreille, äänetöntä luovuttamista, uutta ooppiumia massoille, Levine kyseli tuohtuneena.
Kuten Downshifter Molly kirjoittaa, myös slow on siitä laaja käsite, että siitä on helppoa räätälöidä itselleen vaikka mitä. Esimerkiksi oikeuden itsekkyydelle tai verukkeen laiskuudelle, intressittömyydelle, hengettömyydelle tai passiivisuudelle. Olen samaa mieltä Mollyn kanssa siitä, että slowsta ja kohtuullistamisesta pitäisi löytyä hengellisyyden ulottuvuus. Niiden soisi olevan enemmän kuin pinnallisen elämäntavan ohimenevä muoti.
Mutta jos kyse ei ole Levinen kuvaamasta hyvä/paha, tai synti/hyvä teko-akselilla kulkevasta kilvoittelusta– siis vain uudenlaisesta suorittamisesta - ankaran, vanhatestamentillisen Jumalan tuomion edessä, mitä yksinkertaisemman, hitaamman elämän henkisyys oikein on?
Voisiko se olla ulkoisten tavoitteiden jahtaamisen sijaan arvokkaiksi koettujen mielentilojen, kuten tyyneyden, inspiroitumisen ja eheyden tietoista vaalimista? Ajankäyttönsä järjestämistä sellaiseksi että tärkein tavoite – tarpeeksi leppoisaa aikaa - toteutuu. Eli luopumista monista niistä asioista, joilla ennen pakkasi päivänsä täyteen.
Minä yritän yksinkertaistaa ja hidastaa elämääni siksi, että uskon elämässä olevan paljon sellaisia ulottuvuuksia, joita ihminen ei voi tavoittaa kuin rauhassa mietiskellen. Meditaatio ja monisuorittaminen ovat mahdoton yhdistelmä. Kyse on samasta, minkä vuoksi eri uskontojen erakot ovat kautta aikojen vetäytyneet yksinkertaisempaan elämään. He ovat halunneet tavoittaa jotain parempaa; tietoa, joka ei tule kiirehtivälle.
Viime viikolla siteeraamassani James Hollisin kirjassa pohditaan, voisivatko kaikki ne perinteiset oireet, jotka sysivät ihmisiä muutoksiin (työuupumus, kriisit, masennus), ollakin elämän varsinaisia johtolankoja, joita kannattaisi seurata? Hollis kysyy todella tärkeän kysymyksen:
Onko niin, että se, mitä etsimme, ei olekaan ”tuolla jossakin”, vaan aivan nenämme edessä?
Tiedostiko tämä Levine tosiasiain ulottuvuutta kuluttamishysteriassa, että maapallo ei tule kestämään tämän hetkistä elämäntapaamemme? Tällä hetkellä hiilidioksidia vapautuu kaksi kertaa enemmän/päivä kuin mitä luonto sitä sitoo. Lisäksi kulutamme luonnonvaroja 1,5 kertaa enemmän kuin luonto tuottaa. Mielestäni on illuusiota luulla, että voimme jatkaa tätä elämäntapaamme länsimaissa samaantapaan kuin ennenkin. Kuluttamisellemme on tulossa rajat vastaan. Me joudumme kohtuullistamaan vapaaehtoisesti tai sitten rajusti ja nopeasti. Kyllä, juuri hiljaisuudessa yksinkertaisen elämän keskellä, ihminen joutuu kohtaamaan itsensä, ja tähän harva on valmis.
VastaaPoistaNot Buying It keskittyy kuluttamisen psykologiaan eikä juurikaan tartu yksinkertaistamisen ekologisiin motiiveihin. Siksi minustakin tuntui, että Levineltä meni jotain ohi. Toisaalta taas juuri sen yksinkertaistamisryhmän, jonne Warner oli osunut, "decluttering"-puuhat eivät vaikuttaneet kovin ekologisilta. Esimerkiksi ryhmäläinen, jonka "clutter" syntyi liiallisista ruokaostoksista, päätti ostaa isomman jääkaapin, jotta sotku pysyisi piilossa. Viis siitä, että isomman jääkaapin takia piti tehdä keittiöremontti, tai siitä, että isompi jääkaappi kuluttaisi paljon enemmän sähköä.
VastaaPoistaViisaita ajatuksia! Downshiftaaminen on minunkin mielestäni juuri sitä, että vähemmän on enemmän: periaatteella, että vain hiljentymisen kautta voi löytää suuria. Minusta kaikki todella on jo meissä. Ja se kaikki avautuu sitä mukaa, kun on halua tarkastella ja kuulla. :) <3
VastaaPoista