Kun ihminen haluaa kehittää itseään hän toivoo itselleen yleensä uusia ominaisuuksia ja taitoja. Lisää, enemmän, parempaa.
Mutta kasvaa voi myös luopumalla. Saat sen mistä luovut-hokema tarkoittanee juuri tätä vapauttavuutta, kun yksi kerrallaan heittelee romukoppaan erilaisia valeidentiteettejä, tunnekoukkuja ja addiktioita. Ja huomaa, että kaiken alla ei häämötä tyhjyys, vaan jokin aivan uusi.
Luopumissavottani alkoi pari vuotta sitten sarjalla pakkoluopumisia, joiden en itse olisi halunnut tapahtuvan, mutta jotka toivat kuitenkin mukanaan hyvää. Kun luopumisjutussa oli päässyt vauhtiin luovuin ensimmäiseksi 25 vuotta harrastamastani pakkourheilusta. Kun veren maku suussa suoritettavaan himokuntoiluun oli pistänyt elämästään yli puolet, alkoi olla korkea aika harrastaa vain iloa tuottavia lajeja, joissa ollaan lempeitä itselle.
Viime viikolla osuin hauskan zumbatunnin sijasta vahingossa ”tehostetulle” zumba toning-tunnille. Yllätyin siitä, miten voimakkaita tunteita se minussa herätti: ei tätä! Ei enää! Luopuja ei enää tähtää fyysisen kuntonsa kasvun maksimointiin vaan kiertää kaukaa käsipainot ja muut itsensäkidutusvälineet.
Kun on ruvennut kuusitoistavuotiaana kasvissyöjäksi ja siitä lähtien kokeillut joka ainutta onnea mainostavaa ruokavaliota elävästä ravinnosta karppaukseen, oli vapauttavaa luopua seuraavaksi ruokavaliohössötyksistä. Downshiftaajana ei ole enää muutenkaan varaa hamstrata kaikkia luomukaupan godjimarjoja - mutta kas, Pirkkatuotteilla ja mustikoillakin pysyy terveenä ja elinvoimaisena.
Myös itselle kehitellyt roolit ovat menneet uudelleenarviointiin. Nykyään pikemminkin karttelen kuin aloittelen harrastuksia. Jokainen luopuminen avartaa elämää lisää.
Kollega kävi haastattelemassa minua kirjani tiimoilta. Hänestä olin sikäli erikoinen downshiftaus/slow life-haastateltava, että olen jo ikään kuin elänyt sen vaiheen, jolloin haastatteluja tyypillisimmin annetaan. Siis sen vaiheen, missä haastateltava voi intoilla löytäneensä Vastauksen Kaikkeen esimerkiksi tästä maaseutuelämästä tai vaikkapa täydellisestä luomu-,/vaisto-/steinervanhemmuus/ties mikä suuntaus-äitiydestä tai muusta ideologiasta (been there, done that).
Luopujalla ei ole jäljellä enää yhtään ehdotonta ideologiaa, mutta kevyt olo hänellä on.
Nykyään minä olen enää minä. Se riittää.
 |
| Nyt eletään vuodenaikaa, jolloin pitää luopua kesälinnuista. Hei hei, hanhet! |
Nykyään minä olen minä! Miten vapauttavalta kuulostaakaan, suorastaan hykerryttävän ihanalta. Kun vain pystyisi siihen aina, olemaan välittämättä muiden ajatuksista, mielipiteistä, sosiaalisesta paineesta ja OLLA minä ihan onnellisena, ilman mielyttämisentarvetta tai jotain :)
VastaaPoistaNauttikaamme olostamme ja itsestämme ! Kiitos sinun kirjoituksistasi, niitä on todella mielyttävä lukea.
-aurinkoinen minä-
Jaa, ettei zumbakaan enään riitä vaan siitäkin on jo kehitetty yhä hienompia ja tehokkaampia muotoja. Kaikkihan kehuvat kilvan kuinka kehitys on tehokkaampaa, on se sitten ruokavalio tai liikuntamuodot. Ihanan rauhoittava kuva, osaisipa nauttia olotilastaan lapsen tai eläimen kaltaisesti, joka hetki.
VastaaPoistaLuopuminen on luovuutta, yes!
Ihanat sanat jälleen Marikka ! KIITOS !
VastaaPoistaSiitäkin voi intoilla...joskus liikaakin, että minä olen. Vaan mitä tuosta, vastauksetkin antavat odottaa itseään. Olkaamme olematta, joskus :)
:: Leena, nimetön, joka haluaisi olla jonkun muun niminen. Nimeni voisi olla Olen :)
Hei Marikka,
VastaaPoistaja kiitos, että tulit blogiini, mitä kautta löysin vuorostani Sinut. Vaikka minä itse ruokavaliohössötänkin, tämä kirjoituksesi on minusta tavattoman lempeä, kypsä ja vapauttava.
Olen tällä hetkellä monenlaisten muutosprosessien ympäröimä. Kasvua ja muutosta pidetään ihmisen tavoiteltavana hyveenä ja välttämättömyytenä, mitä se tietysti onkin. Minulle toivotellaan ystävällisesti tsemppiä nopeushulluuskamppailussani, monet ihmiset tietävät, että olen murroksessa, koska en enää jaksa olla hullu;)
Tuota kevyttä oloa minäkin tavoittelen, sitä, että saisin vain olla rauhassa tässä, ilman että tulisi kamalasti kehittyä, suuresti muuttua, tsempata tai yrittää. Jos sen luopumisen taidon saisi itselleen 33-vuotislahjaksi.
Kiitos inspiraatiosta!
Löysin blogiisi Serenitaan blogin kautta, mielenkiintoinen uusi tuttavuus!
VastaaPoistaSamaa mieltä monesta asiasta, paitsi tuosta palkkatyö vs. yrittäjyys: siinä asia ei mielestäni ole ihan niin mustavalkoinen. Kävin sitä postausta erikseen kommentoimassa.
Jään lukijaksesi!
Luin juuri kirjasi "Pientä elämää etsimässä". Todella hyvä, ajatuksia herättävä kirja! Olen luultavasti toteuttanut slow elämää viimeiset 9-vuotta:) muutimme silloin Saksaan ja olen ollut siitä lähtien kotiäitinä, meillä on teini-ikäiset pojat ja 2 koiraa. Suomen loman jälkeen tarvitsen aina egolleni "kuntousta", siellähän en ole oikein minkään arvoinen kotiäitinä (olen kotoisin työhullusta yrittäjäperheestä), mutta so what, itse olen tyytyväinen valitsemaani tiehen, rakastan perhettäni ja elämänmuotoani! Kaikkea hyvää! Terv. Minttu Lahtinen
VastaaPoistaMielenkiintoinen blogi löytyi, hienoa! Paljon samaa olen pohtinut, elänyt ja löytänyt. Tärkeitä ovat juuri myös nuo henkisen puolen luopumiset, eli "heittelee romukoppaan erilaisia valeidentiteettejä, tunnekoukkuja ja addiktioita". Ilman niitä pinnallinen "hidastaminen" ei oikein ehkä riitä. Luenpa ehdottomasti tuon kirjasikin.
VastaaPoista