Mitä ihminen ansaitsee?

Perjantai-illan Facebook-statusten lueskelu on kuin viinilistan läpikahlausta. Moni kuvaa mikä viini nenän alla juuri nyt on, loput lähettelevät statuksia ravintoloista. Useimmat korostavat, että kyseessä on ansaittu rentoutuminen raskaan työviikon päätteeksi. Perjantai-iltojen suurkäytössä oleva ansaitsee-sana tuo mieleen kaksi tämän viikon asiaa, Caroline Myssin loistavan Helsingin luennon ja vastaluetun Lilli Loiri-Sepän tärkeän kirjan Selviämistarinoita (Gummerus).

Caroline Myss on siitä erilainen New Age-guru, että hänen luentonsa eivät ole sitä tavanomaisinta pehmistelyä ja hymistelyä. Ne ovat nuhdesaarnaa kaikille niille, jotka haluaisivat pistää päätä pensaaseen tai muihin helppoihin paikkoihin. Olen ollut hänen kirjojensa fani jo pitkään sillä hänen ajattelunsa taustat ovat itselleni tuttuja. Olemme molemmat entisiä teologeja, toimittajia ja vielä päälle päätteeksi katolisten nunnien kasvattamia.

Myss tunnetusti inhoaa uhritematiikkaa, sillä on työssään parantajana nähnyt, miten moni sairastuu jymähdettyään liian pitkäksi aikaa tähän tuhoisaan rooliin. Paitsi että uhrilla menee terveys, uhri myrkyttää myös lähipiirinsä. Uhri kun aina kuvittelee, että nimenomaan ansaitsee sitä tai tätä ekstraa. Uhri saa myös mielestään käyttäytyä juuri kuten haluaa: hänhän on kokenut kovia. Eräs Myssin torstaisen luennon vaikuttavimmista hetkistä oli minusta se, kun Myss jyrähti: ”Tässäpä teille uutinen: te ette ansaitse yhtään mitään! Kaikki on lahjaa.”

Olipa jyrkkää. Myssin ajatus kuitenkin kolahti, sillä se yhdistyi mielessäni Lilli Loiri-Sepän kirjan yhdeksäntoista raitistuneen tarinoihin. Perinteinen käsitys alkoholistista joka kaataa kurkustaan viinaa miettimättä lainkaan määriä, on kirjan kertomusten perusteella väärä. Suurimmalle osalle alkoholisteista juominen oli pitkään matematiikkaa, tarkkaa laskeskelua hurjan suorittamisen ja "ansaitun" palkitsemisen väliaallokossa. Kuten kirjaan haastatellulle kirjailija Monika Fagerholmille, joka kirjoittaessaan kirjaansa Ihanat naiset rannalla lähes ympärivuorokautisella työtahdilla loi itselleen merkillisen palkitsemisjärjestelmän. Kirjoitettuaan kuusi tuntia Monika soi itselleen neljä keskikaljaa tai puoli viinipullollista.

Pienemmän, kohtuullisemman ja hitaamman elämän edellytys on vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnista. Myss korosti luennollaan monta kertaa, että se pitää valitettavasti tehdä ihan itse, sillä pelastajaa ei ole tulossa. Pienessä elämässä on kokonaan luovuttu ajattelusta, jossa sietämättömänä jatkuvaa elämää, työtahtia jne. kestetään ansaitsemalla palkintoja: lomia, tavaroita, viinilasillisia. Koko suorittamis-ansaitsemisketju joutaa romukoppaan.

Raitistuttuaan Monika Fagerholm kirjoittaa:

Eräät ystäväni, jotka eivät ole alkoholisteja, ihannoivat kontrollifriikkejä ja mieltävät elämän suorittamisena – minun tekee mieli nauraa ja huutaa että ei kuulkaa, hyvänen aika! Minä tiedän!