– Eihän täällä kukaan uskalla olla mitään mieltä mistään. Meillä halutaan uskoa auktoriteetteihin ja sulautua tapettiin. Kun tunnekuohuja pidetään niin noloina asioina ja rauhallisuutta arvostetaan, vähäisetkin mielenilmaukset kuihtuvat alkuunsa.
Facebookissa, tuolla nykyajan torilla, suomalaisen hyssyttelykulttuurin näkee selvästi. Mieleen tulee kaksi viime aikojen tapahtumaa, jossa ihmisten ensimmäinen, spontaani reaktio torpattiin ruotuun nopeasti.
Eduskuntavaalien iltana oma fb-seinäni oli täynnä pöyristystä sekä aitoa huolta vaalituloksen johdosta. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että ihmiset ottivat kerrankin kantaa, uskalsivat sanoa ääneen mielipiteensä. Jopa politiikasta, tuosta pitkään ”yksityisasiana” varjellusta miinakentästä.
Suurten tunteiden jälkeen Facebook-seinille levisi jo seuraavana päivänä häpeä ja hyssyttely: kamoon, ei maailma sentään ole kaatunut. Aurinko nousi tänäkin aamuna. Elämä jatkuu. Huomasivathan kaikki, että enemmistö ei kuitenkaan äänestänyt perussuomalaisia? Älkää kiihkotko ihmiset!
Siitä olikin enää lyhyt matka alkuperäisten tunnereaktioiden tuomitsemiseen: kyllä me "akateemiset punaviininlitkijät" olemme sitten suvaitsemattomia! Hyi meitä, kun noin menimme tuomitsemaan toisten mielipiteet! Vähän pitäisi hei miettiä ennenkuin rupeaa kirjoittelemaan.
Sama toistui tällä viikolla, kun jääkiekkojoukkueemme päihtymystila kultajuhlissa alkoi häiritä ilmeisen montaa facebookkailijaa (tämä onkin facebookissa mielestäni kiinnostavinta: sieltä nousee - ennen ensimmäistäkään aiheesta kirjoitettua lehtijuttua - ihmisten ensimmäinen, ajantasainen, spontaani reaktio). Uskallettiin sanoa ääneen se, mitä Suomessa ei saisi sanoa: että oli noloa ja hävettävää katsoa sankareidemme kännistä sössötystä ja kompurointia. Että voisiko juomista koko kansan edessä tapahtuvissa televisioitavissa edustustilanteissa edes ihan pikkuisen rajoittaa?
Takki käännettiin tässäkin asiassa kuitenkin salamana. Hyi teitä, turhasta kiihtyjiä, suvaitsemattomia ihmisiä! Arvostelette sentään Sankareita! Pilasitte meiltä kaikilta voiton ilon! Tuota mieltä ei saa olla!
Olen erityisen kiitollinen isälleni siitä, että hän avasi oman ajatteluni lapsesta asti sille, että se, mitä Suomessa puhutaan, ja miten Suomessa asioihin reagoidaan on vain yksi totuus. Isä kannusti minua tietynlaiseen anarkismiin ja kyseenalaistamiseen, nauroi suomalaiselle hyssyttelylle, kuunteli uutiset muiden maiden radiokanavilta ja tilasi aikakauslehdetkin mielummin ulkomailta.
Maassa, missä järkevyyttä, tasaisuutta ja vaikenemista arvostetaan ja itsensä nolaamista kammotaan yli kaiken, haluan itse olla epäonnistumisenkin uhalla jotain mieltä. Vaikka toisinaan menisi pahastikin metsään, vaikka ”uskottavuuteni” (mikä älytön sana) kärsisi. Mielipiteen ei minusta aina tarvitse olla syvällisesti perusteltu tai loppuun asti perfektionistisesti mietitty, tunnereaktionkin voi ilmaista. Tämä tietysti sillä oletuksella, että oma mielipide ei ole esimerkiksi jonkun ihmisen solvaamista.
Työmatkoilla viritän radion aina Mondolle, josta tulee silloin yleensä BBC:n tai amerikkalaisten uutisasemien lähetyksiä. Minulle tulee tuttu olo, kun kuuntelen toimittajien usein kiihtyneitä äänensävyjä, huudahteluja, kantaaottavuutta, pöyristystäkin pahimpien ihmisoikeusrikosten äärellä. Joskus joku toimittaja on jostain oikein hurjasta tilanteesta raportoidessaan jopa nyyhkyttänyt. Eikä häntä ole vaikuttanut hävettävän ollenkaan.
 |
| Lupasin lapselle, että jos Suomi voittaa maailmanmestaruuden, liimaan oveemme nämä lapsen tekemät kyltit. Lupaus oli pidettävä. |
En ehtinyt vielä kommentoimaan tuota edellistäkään, kun jo kirjoitit taas inspiroivan uuden :)
VastaaPoistaSamanmielisyys on ihanaa, mutta erimielisyys on ihanampaa! Joskus mulla tulee mieleen mm. tässä läsnäolo- ja egottomuuskeskustelussa, että ihminen ei ole sammakko.
Satuin taannoin telkkarin ääreen, kun sieltä tuli ohjelma nimeltä Linnan tähdet. Jäin seuraamaan Anna-Leena Härkösen päivää, sillä hän oli nuorena lempparini, samoilta seuduilta kotoisin, ja Häräntappoase puhutteli kaikessa maalaiselämän kauheudessa ja kauneudessa.
"Lakkasin tykkäämästä" kirjailijasta ja hänen persoonastaan jossakin vaiheessa, kun menin erheellisesti mukaan siihen akateemisten punaviininlitkijöiden ajatteluun, että hän on rääväsuu kioskikirjailija, joka sivistymättömän ja impulsiivisen oloisesti ruotii, ottaa kantaa ja arvostelee.
Jakson katsominen palautti minut juurille ja muistin taas, miksi nuorena halusin hänen kanssaan päivälliselle. Hänellä on raivoisan suora ja rohkea ote olla mieltä, mikä on yksinkertaisesti hänen tapansa olla olemassa. Minulle sellaisessa temperamentissa on paitsi jotakin tuttua, myös voimaa ja elämää.
Ihana kirjoitus! ..eikä pelkästään siksi, että voisin allekirjoittaa tämän omana "kannanottonani".
VastaaPoistaMinäkin toivoisin, että uskallettaisiin enemmän ottaa kantaa ja keskustella, tuoda uusia näkökulmia keskusteluihin. Se on hyvin vaikeaa ja ihmistä leimataan julkisuudessakin sellaisen perusteella voimakkaasti. Tietenkin olisi aiheellista esittää mielipiteensä rakentavasti, eikä hyökätä ketään vastaan. Kiihtyneenäkin voi muistaa käytöstavat.
Hyvä kirjoitus, jaan mielipiteesi! "Vääränlainen" suvaitsevaisuus helposti hiljaisesti hyväksyy asioita, kuten rasismin, homofobian, kiihkoisänmaallisuuden, fanatismin ym. Saa kiihtyäkin ja tuntea, olemmehan me ihmisiä. Eikä ihan totta tarvitse olla jonkun aiheen professori, että siitä voi puhua, ei tarvitse tietää kaikkea ja olla täydellinen. Tuo (näennäinen?) superobjektiivisuus ja asiapohjaisuus tosiaan onkin mielenkiintoista mediassa. Voi kunpa meilläkin toimittajat nyyhkyttäisivät välillä!
VastaaPoistaTämänpäiväiset Hesarin yleisönosaston kirjoitukset todistavat juuri tämän mitä Marikka hienosti kirjoitit. Siellä jopa teilataan toimittajat, kun kehtaavat nostaa esiin leijonien mokailut. Pitäisi vaan silitellä ja "ymmärtää" ja olla niin ylpeitä ja onnellisia, kun Suomi nyt kansana sai jotain suurta.
VastaaPoistaMutta Suomi nyt kansana sai taas ulkomaillakin vahvistusta sille, että juntteja ollaan ; lärvit vetävä törppöilevä äärioikeistolainen kansa.
Kiekkoilijoiden saavutus oli hieno, mutta käytös äärimmäisen typerää. Toivottavasti ottavat opikseen.
Kukin kiihtyy tavallaan. Milloinkohan ihminen osaisi olla "ihmisiksi" ?
Anna-Leena Härkösen esiintyminen Linnantähdissä oli upeaa katsottavaa, ja muutenkin ohjelma oli aivan ihana !