tiistai 24. toukokuuta 2011

Eläköön kasvu

Kolmevuotiaan kanssa on menossa sopuisa vaihe, koska meillä molemmilla on sama vimma: olla pihalla. Heti töistä ja tarhasta tultua on jäätävä suoraan pihahommiin. Isompi kitkee, myllää, kastelee ja haahuilee, pienempi kaivaa kaivurilla ja leikkii dinosauruksilla.
Ainoa suurempi haaste (feministipuoleni haraa vastaan) on suhtautua pojan huuteluihin: ”Hei Nainen!” Tämä liittyy leikkiin, jossa kolmevuotias on Mies ja minä taas… joku (?) nainen.
Nyt on alkamassa vasta ensimmäinen ihan oikea viljelykesäni – edelliset neljä kun menivät ensin raskaana pakkolevossa, sitten vauvan ja taaperon hoidon ehdoilla. Juniori ei ole ennen tätä kesää puutarhatouhuistani perustanut. Hän on vastustanut äidin palstalla kykkimistä yli kaiken. Ja on muuten tosi voimakastahtoinen.
Nyt homma alkaa ensi kertaa vuosiin sujua, hetkittäin harmoniaa muistuttaen. Hei, poikahan viihtyy leikeissään!  Hän ei ole enää joka toinen hetki hengenvaarassa eikä karkaile koko-ajan. Tänä kesänä voin yltää ties mihin ihmesaavutuksiin. Esimerkiksi siihen, että saisin sadon korjattua ennen kuin se pilaantuu penkkeihin
Eläköön lasten kasvu. Ja taimien.


Muistaakseni rakensimme kuistin siksi, että siellä olisi mukava syödä. Hmmm...

Kiemurtelevat kurpitsat


Ne surullisenkuuluisat maissit. Nyt syvempään istutettuna ja lannoitettuna.


Kolmannen pojan dinovaiheen kohdalla äiti osaa dinolajit unissaankin.

3 kommenttia:

  1. Heh, mulla tuo pihan hoito menee justiinkin vielä 3-vuotiaan ja 1-vuotiaan ehdoilla. Toisaalta sormet syyhyäisi tehdä enemmän, mutta toisaalta olen ajatellut että tässä ei ainakaan ole suorituspaineita. Kyllä sitä kerkeää, aattelin nauttia hitaasta tahdista ja pikkuhiljailusta.

    VastaaPoista
  2. Maisseista - en ole todellakaan mikään puutarhaihme, mutta mulla taimet ovat voineet aika terhakasti niin, että kasvatin niitä maitopurkeissa. Voisikohan suurempi multamäärä siis auttaa kasvua? Kaikki puutarhamenestys, jota olen saavuttanut on kiitos yhden ruotsalaisen kirjoittaman ja suomennetun kirjan ansiota. Olikohan sen nimi Keittiöpuutarha tai jotain sellaista. Kirja on siitä kiva, että siinä neuvotaan luomukeinoja kaikenlaisiin puutarhaongelmiin.

    Vilma

    VastaaPoista
  3. Vilma: kiitos vinkistä, laitoinkin osan taimista syvempiin purkkeihin. Kohta näkee käytännössä, miten erilaisissa multamäärissä kasvatetut maissit meillä nousevat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.