Kolmenkymmenen vuoden takaisista lehdistä puuttuvat ne jutut, joissa piiskataan ihmistä koko ajan parempiin suorituksiin: urheilussa, harrastuksissa, arjen valinnoissa, työssä, kodin sisustuksessa, ostamisessa, matkustelussa. Kaikessa. Ihmiset, jotka jutuissa esiintyvät, ovat tehneet melko tavallisia suorituksia, jotka eivät vaadi mitään yli-inhimillisiä supervoimia. Mainoksia on murto-osa nykyisestä. Puolet jutuista ei käsittele sitä, miten olisit terveempi, kauniimpi, laihempi ja tehokkaampi. Henkinen ilmapiirikin on hurjan paljon suvaitsevampi. Tai ehkä tää on vaan sentimentaalista kaipuuta johonkin, mitä ei ollut... mutta jopa Timo T.A. Mikkonen oli 80-luvulla parempi kuin nyt. Nih.
Aika kattava analyysi. Mutta miten päästä takaisin sen ihan tavallisen elämän arvostukseen, sen nostamiseen kiinnostavaksi?
Katselen täällä isossa lehtitalossa ympärilläni olevia kansiotsikoita ja pohdin sitä, mitä ne kertovat omasta ajastamme: Nauti! Rentoudu! Uudistu! Elämänmuutos nyt! Lisää itsevarmuutta! Opi rentoutumaan!
Kaikki nämä otsikot löytyivät muuten - hieman ristiriitaisesti - saman lehden kannesta.
 |
| Valo pääsi vappuna silittelemään ystäväni pihalla kanaa. Kanatkin olisivat ehkä ihan kivoja. Helpompia ainakin kuin vuohet...? |
Olen monasti kummastellut sitä, miksi otsikot painotetaan aina huutomerkein. Ei se kukko käskien laula, eikä ihminen rentoudu :)
VastaaPoistaOle tavallisempi ! Tyydy vähempään ! Älä suorita ! Pysy paikallasi ! Älä muutu ! Unohda puuhastelu ! Ymmärrä ihmisyys !
VastaaPoistaVoisi olla aika perustaa uusi lehti em. otsikoin.
Lehden nimi voisi olla Tavallinen elämä :)
Samaa kaipuuta täällä. Silloin myös oli ihan normaalia olla suvaitsevainen ja inhmillinen, sitä ei kutsuttu kukkahattutäteilyksi tai naiviksi. Käytiin rauhanmarsseilla, ei ollut ihan normaalia puhua "neekeripelleistä" ja hakata tummaihoisia bussikuskeja. Homoja tosin hakattiin homobaarien ulkopuolella, mutta aika harvoin kai sitäkin.
VastaaPoistaTässä päivässä on jotain hyvin sairasta, monella tapaa. Olen varmaan nyt se keski-ikäinen: oi niitä aikoja...! ;) Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan lähes puolet on huolissaan työssä jaksamisestaan. Aika kovat luvut. Ja meidän pitää suorittaa, ei vain työssä vaan myös vapaa-ajalla. On se.
Kiitos tärkeän aiheen nostamisesta esille.
VastaaPoistaTätä kai me voidaan tehdä asian eteen: tuoda esille omalla esimerkillä keskusteluissa, blogeissa, siellätäällä, tavallisen elämän, tavallisen arjen ihanuutta (kaikkine vivahteineen). Siinä tietenkin piilee pieni sudenkuoppa: kun asiaa "tuodaan esille", on ihan pienestä vivahteesta kiinni, tehdäänkö siitä juurikin "numero". Tarkoitan nyt lähinnä sitä, että aina kun asioista tehdään otsikoita isoilla kirjaimilla huutomerkkien kera, sitä saatetaan tulkita vaatimuksina.
Kai meitä nykyajan varhaista keski-ikää (ja sitä vanhempia) puhuttelee syyllistymisen kautta saatu oivallus tuosta mahdollisuudesta saavuttaa jotain (enemmän, korkeammalta -- vähemmän, keskitasolta)? Nyt, kun ollaan väsytty tavoittelemaan sitä huippua, yritetään _tavoitella_ jotain vähempää. Kuitenkin tyytyväisyys elämään syntyy vain hyväksymällä se, mitä tässä nyt (jo) on.
Lehdissä puhutaan mielestäni ihan hyvästä asiasta, mutta tapa tuoda sitä esille perustuu johonkin ehkä jo hieman arvonsa (tehonsa?) menettäneeseen. Voi, kun tulisikin tavaksi otsikoida hyvää ja leppoisaa mieltä houkuttelevin lausein. Myisikö se? Itse ainakin huomaan nykyisin noiden huutomerkki-vaatimus-suoritus-saavuttamis -otsikoiden nostavan verenpaineen heti tappiin asti ja toisinaan jo osaan ehkä sanoa niille "kiitosei".
Blogisi otsikossa lukee: "Ihmisen kokoiseen elämään" -- se pitää sisällään äärettömän hienon oivalluksen!
Minua ainakin kiehtoo ja kiinnostaa ihmisen kokoinen elämä. Ja se, minkä kokoinen se on, riippuu ihan ihmisestä. Esim. olen seurannut mielenkiinnolla artikkeleita Kirsi Salosta. No niin, siinähän on ihminen, jolle kaikki on mahdollista ja jolla on kaikki se, mitä nykyaikana "kaikki" haluaa; nuori rokkarimies, omaisuutta, perhe, julkisuutta, taitoa, ulkonäköä... Pidän häntä kuitenkin tavallisena ja jollain tapaa myös esimerkillisenä naisena. Kirsi Salona hän on tavallinen nainen, jonka puitteet vaan ovat hänen kokoisensa, ehkä himpun verran omaani korkeammalla ;-). Hän vaikuttaa olevan sinut sen kanssa. Yhtä kiinnostavana pidän tehdastyössä käyvää yksinhuoltajaäitiä, hänen arkeaan ja ajatuksiaan -- hänen kokoista elämäänsä. Etenkin, jos tämä ihminen on sinut oman elämänsä kanssa (mikä ei tarkoita, etteikö ihmisellä voisi olla elämässään myös murheita). Niiden tehdastyössä käyvien yksinhuoltajien arkeen vaan ei pääse kurkistamaan! Sen ei uskota myyvän? Nykyajan vaatimusten ilmapiirissä se yksittäinen ihminen siinä omassa elämässäänkään ei ehkä koe, että se tavallinen, ihmisen kokoinen elämä, ketään ulkopuolista kiinnostaisi. Sitä ehkä jopa piilotellaan ja hävetään. Suotta! Harmillisella tavalla!
Nykyisin tuntuu, että tarvitaan supervoimia siihen, että on tyytyväinen omaan elämäänsä sellaisena kuin se on.
2000-luvun piirre on ajatella, että tavallinen työssäkäyminen ja pieni elämä on alistumista ja tyytymistä. Että sellaiseen ei sisäisesti valveutuneen ja tietoisen ihmisen tarvitse eikä pidä suostua. Ja että ihmisen velvollisuus on kasvaa rajattomasti eikä hän ilman tätä henkilökohtaista intressiä "suurempaan, parempaan ja syvempään" ole kiinnostava tai itsestään ja ainoasta elämästään kiinnostunut.
VastaaPoistaTotta törisette, ystävät! Kyllä ihmisenkokoiselle elämälle on tilausta nyky-yhteiskunnassa. Jatkuva suorittaminen, kyynärpäätaktikointi ja kilpailu eivät todellakaan pidennä työuria, saati lisää hyvinvointia. Luulen, että tälle aikakaudelle annetaan historiankulussa, joku hulluun suorittamiseen tai sokeaan itsetuhoon viittaava nimi.
VastaaPoistaNurinkurista ja suorastaan naurettavan ristiriitaisia nämä "Rentoudu tehokkaasti!" -tyyppiset otsikoinnit. Itsekin huomaan kaipaavani menneisyyden kiireettömyyteen. 1980-luvulle tai 1800-luvulle... Omasta lapsuudestani 70-luvulta ainakin muistan sen yleisesti rauhallisen ilmapiirin ja leppoisuuden, vaikka riensinkin kulttuuriharrastuksesta toiseen.
VastaaPoistaNykyajan avainsana tuntuu olevan "saavuttaminen" ei oleminen. Ja se oleminenkin on siis jotain, joka tulee saavuttaa. Ehkä juuri näillä aikakausilehtien huutomerkein korostetuilla täsmäohjeilla. Nopeasti ja tehokkaasti. :)
Luin viimein täälläkin mainitun Riikosen ym Menestyjäluuseri -kirjan. Siinä todettiin että vastarinta voi lopulta tapahtua tässä ajassa aika huomaamattomasti. Ihmiset vain vähin äänin tekevät toisin, siitä sen ihmeemmin meluamatta. Työurat vain jäävät pidentymättä, pieneläjiä alkaa esiintyä siellä täällä yhä hyväksytympinä ja tavallisempina hahmoina. Rahaa vain ei laiteta autoon tai keittiöremonttiin, koska sitä jemmataan että voitaisiin saada liikkumavaraa omaan elämään.
VastaaPoistaSama hiljainen protesti voi näkyä myös lehtien myyntiluvuissa (joista en sinänsä tiedä mitään). Me vain jätämme ostamatta ja tilaamatta. Tästäkinkö johtuu se, että uusia pari vuotta eläviä lehtiä tuntuu nykyään syntyvän ja kuolevan yhtenään? Potentiaalisten lukijoiden toiveet eivät vain kohtaa sitä mitä lehdet tarjoavat, tai varsinaisesti toisinpäin.
Koin tällä viikolla kohtalaisen murheen, kun tämä tapahtui jopa rakastamani Country Living -lehden kohdalla. Selaan kyllä tarkemmin seuraavan numeron, ennen kuin se päätyy ostoskoriin.
Hei.
VastaaPoistaKertokaa tyhmälle, tietämättömälle tädille kuka on Kirsi Salo ja mitä merkittävää hän on tehnyt.
Kiitos hienoista ajatuksistanne! Rupesin oikein miettimään noita Wihtorin kansiotsikko- ja lehden nimen ehdotuksia, jotka olivat mielestäni aivan mahtavia (suosikkini oli "Älä muutu!"..ja hyvä olisi myös "Ole rauhassa laiska/kireä/negatiivinen"). Mutta myisivätkö ne, eli etsiikö suuri osa lehden ostajista kuitenkin nykyään mielummin helppoja pikaunelmia? Haluaako hän löytää aikakauslehdestä inspiraatiota ja haaveiltavaa vaiko oikeaa arkea? Sen verran voin toimittajana paljastaa, että jokaisen aikakauslehden kohdalla tehdään toki tarkkaa irtonumeroseurantaa. Otsikot ovat nykyisenlaisia siksi, että lehtitaloissa ollaan havaittu juuri tämäntyyppisten otsikkojen tällä hetkellä myyvän. Vaikka lukijat aina korostavat haluavansa arkista ja pientä, he valitsevat silti lehden, jossa on sitä suurta. Esimerkki: oman lehteni Meidän Perheen toimitukseen tulee jatkuvasti lukijakirjeitä, joissa toivotaan kansia, jossa olisi äidin sijasta isä. Tai julkkiksen sijaan tavisäiti. Silti, kun isäkansia tai taviskansia ollaan toisinaan toteutettu, sen numeron myynti on romahtanut.
VastaaPoistaPitäisikö meidän kuluttajien siis katsoa itse peiliin pikemmin kuin syyttää "mediaa"? Ja eikös se Suomen myydyin aikauslehti ole edelleen Seiska?:)
Silti uskon ihmisen kokoisen elämän lehtijuttuihin. Kyllähän niitäkin onneksi usein löytyy niiden koreiden kansien takaa.