perjantai 10. helmikuuta 2012

Ekopaasto

Otin vastaan, monen muun ympäristöasioista kirjoittavan bloggaajan tapaan, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon haasteen ekopaastosta.

Olin tehnyt paastosuunnitelmia jo ennenkuin kampanjasta mailattiin minulle. Olin päättänyt (piiitkästä aikaa!) tänä vuonna paastota oman kirkkoni, ortodoksisen kirkon pääsiäisperinteen mukaan. Sen lisäksi olin päättänyt olla viikon 8 puhdistavalla mehupaastolla. Valitsin tämän ajankohdan jo vuoden alussa kuukalenterista, sen kun pitäisi olla muutenkin suotuisa kaikille terveyteen liittyville pyrkimyksille. Hauskaa, että myös ekopaasto ja ortodoksisen kirkon Suuri Paasto alkavat samalla viikolla.

Ortodoksinen paasto tarkoittaa ilman eläinkunnan tuotteita olemista, siis seitsemän viikon kasvisruokavaliota. Kasvissyönti ei tunnu suurelta uhraukselta, olinhan nuorena kasvissyöjä viitisen vuotta. Sitten sairastuin niin vakavaan anemiaan, että vereni piti sairaalassa vaihtaa kokonaan. En edelleenkään pidä lihan syömisestä, mutten ole keksinyt keinoa, jolla saisin pidettyä hemoglobiinini ylhäällä pelkällä kasvisruoalla. Siihen aikaan, kun jouduin sairaalaan, olin ollut monta vuotta töissä kasvisravintolassa ja siellä syönyt monipuolisinta mahdollista kasvisruokaa.

Tämän takia on kiinnostavaa pitää tällainen lyhyt, seitsemän viikon mittainen kasvisruokakokeilu. Ihminenhän muuttuu. Jos nyt voinkin hyvin, ehkä voisinkin siirtyä takaisin kasvissyöjäksi? Tai ainakin melkein kasvissyöjäksi. Jos voisin valita, en haluaisi syödä lihaa.

Ortodoksiseen paastoon liittyy paljon muutakin kuin sen miettiminen mitä syö ja mitä ei. Siitä muusta voi lukea esimerkiksi täältä. Itse kaivoin esiin juuri esiin lempikirjani ortodoksisesta paastosta, isä Alexander Schmemannin kirjan Suuri paasto vuodelta 1982. Isä Alexanderin mielestä paaston elämäntyylin olennainen osa on tietoinen hiljaisuuteen pyrkiminen, mikä tarkoittaa mediapaastoa tai ainakin kaiken turhan infovirran huomattavaa rajoittamista. Tämä kohta kolahti itselleni ja ajattelin hieman yrittää rajoittaa sosiaalisessa mediassa roikkumistani (vain pari kurkkausta Facebookiin päivässä olisi ehkä realistinen lupaus...).

Vastaan siis ekopaastohaasteeseen kasvispaastolla ja harkitummalla facebookkailulla.

Jos siis suuri paasto on sitä, että ihminen löytää uudelleen uskonsa, on se myös sitä, että hän löytää uudelleen elämänsä, sen jumalallisen merkityksen ja pyhän syvyyden. Pidättymällä ruoasta me tavoitamme sen suloisuuden ja opimme jälleen ottamaan sen vastaan Jumalalta ilolla ja kiitollisuudella. Vähentämällä musiikkia ja huvituksia, keskustelua ja pintapuolista seurustelua, löydämme ihmissuhteiden, ihmisen työn ja taiteen perimmäisen arvon.

(Alexander Schmemann)


Joskus, kun tämä äiti yrittää bloggata, hänen jalkojensa juureen järjestyy vaivihkaa osasto dinosauruksia, lohikäärmeitä ja Fenixlintu. Tuima katse porautuu äitiin. Leikkiseuraa kaivataan!

4 kommenttia:

  1. Voi ihana Valo sentään, mikä kuva. Ilme on päättäväinen mutta anova.

    Tekisi hurjasti mieli ottaa myös haaste vastaan, eritoten tämän tietokoneen käytön osalta, mutta itsekuri on nyt ilmeisesti syväjäässä jossain lumen ja roudan alla. Toivottavasti se löytyy kevääseen mennessä.

    Ja ihanaa paastonaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, olipa hyvä kirjoitus!

    Paastonaika on tosiaan inspiroivaa, olen sitä toteuttanut hiljaisuuden ja mietiskelyn kautta itsekin. Paastokeittoja olen syönyt monena kevät-talvena, mutta muuten syömisten muuttaminen on ollut heikkoa, kuten herkuista luopuminen.

    Punaista lihaa en reuman takia syö muutenkaan, mutta kalaa ja joskus kanaa kyllä. Ikävä vaan, että marraskuussa todettiin anemia, ja popsin nyt Obsidan-tabuja. Miten ihmeessä kasvisruokavaliolla onnistuisi pitämään anemian loitolla?!

    Olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää sun paastonajastasi alkaen viikolta 8.

    Sanna

    VastaaPoista
  3. Jesh. Hienosti alkanut uusi elämä täällä blogissa. Käyn kurkkimassa vähän noita Ekopaastoideoita kanssa.

    Olen ollut jo yli 20 vee lakto-ovo vege. Mulla romahtaa kanssa heti hemoglobiini 110 tienoille jos en harrasta tosi kuormittavaa aerobista liikuntaa. Se ilmeisesti pistää punasolut tai jotain niin tehokkaasti toimimaan. Sinä vuonna kun rakensimme oli treeni vain lihaksia rasittavaa, niin viimeksi pääsi hemoglobiini romahtamaan. Tilanne korjaantui viidessä kuukaudessa, tarkistutin työterveyslääkärillä.

    Nyttemmin olen alkanut popsia Spirulina levää ja sen avulla saattaisi olla mahdollista pitää hemogloobini hyvänä liikkui tai ei. Ainakin tunnen sen vaikutuksen samoin kun joskus syöneeni synteettisen raudan - migreenioireina. Säädän annostusta - ihmiskoe jatkuu... Ehkä kannattaisi kokeilla? Mutta osta tabletteja, sitä jauhetta on aika vaikea saada alas, jos ei harrasta vihersmoothieita muutenkin. iHerbiä lukuun ottamatta Spirulina on tosi kallista.

    VastaaPoista
  4. Aura: Juu Valo on lapsistamme ehdottomasti määrätietoisin.:)

    Sanna: Obsidan on minullakin ainoa, mikä tepsii. Sen pahan anemian jälkeisenä aikana minun piti syödä monta kertaa viikossa verilettuja, lisäksi söin erityistä vereen leivottua näkkäriä, mitä vielä silloin sai. Aika hurja ruokavaliomuutos vegetaristille.:) Aion pitää taas sen sitruunamehupaaston, se kun on ainoa, jossa ei tarvitse nähdä nälkää.

    Annina: Tuo liikunnan ja hemoglobiinin yhteys kuulostaa järkeenkäyvältä. Minulla ei ollut anemiasta tietoakaan niinä kasvissyöntivuosina, jolloin treenasin balettia parikymmentä tuntia viikossa. Kun en treenannut paljoa, silloin se iski.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.