Rakastan lastenleffoja, erityisesti fantasiasellaisia. Viime aikoina niitä on katsottu meillä aika pino: Silta salaiseen maahan, Maaginen Mimzy, Heidi-sarja ja Kuuprinsessa.
Tänään minua ilahdutti tämä pätkä Tom Hodgkinsonin kirjasta Joutilaat vanhemmat:
Lapset nauttivat siitä, kun asiat menevät aikuisten maailmassa päin mäntyä, tai kuten Penny Rimbaud asian ilmaisee, "yhteisesti sovittu todellisuus murtuu". Siksi he ovat niin kiinnostuneita paloautoista - he tietävät, että silloin aikuisten hyvin järjestetty maailma on kaput. Lapset iloitsevat, kun vanhempien tiukasti kelloon sidottu järjestelmä pettää. Loppujen lopuksi juuri silloin tulee esiin ihmisten humaanius ja auttavaisuus. Katastrofi voi olla eräänlainen vapautus teollisen kapitalismin julmasta tehokkuudesta.
Sanotaan, että lapset pitävät rutiineista, mutta pitävätkö he todella? Omasta lapsuudestani muistan erityisesti ne ajat, kun rutiini rikottiin: kun koulussa oli palohälytys, kun lasi meni rikki, kun palava tulitikku lennähti ilotulitelaatikkoon, kun auto meni rikki. Olen hiljalleen oppimassa lapsiltani katastrofeista nauttimisen taitoa.
 |
| Superman-vaihe on tärkeä vaihe |
Lapset ovat viisaita. Oman sisäisen lapsen kadottaminen on syy moneen aikuisten ongelmaan. Yksi pahimmista KIIRE. Minäkin olen kaivanut esiin oman sisäisen lapseni. Sen, että elää hetkessä. Ei menneessä ei tulevassa vaan tässä ja nyt.
VastaaPoistaIhania ovat ne hetket kun kiireellä on lähdössä aikuisten maailmaan ja yhtäkkiä huomaa, että lapsi makaa sohvalla kuumeisena. Kuinka tärkeältäkin tuntuvat asiat unohtuvat. Kuinka ihana on löysätä nuttura, heittää korkokengät eteiseen ja vaan olla hetkessä. Jäädä kotiin. Hoitaa pikkuista. Käpertyä yhdessä soffalle katsomaan lastenohjelmia. Soittaa lastenvahdille: " Lepo."
Tai se joulu kun koko perhe oli oksennustaudissa. Tai kun auto ei lähde käyntiin 34 asteen pakkasessa. Tai kun lumi tukkii kadun.
Minusta ilman rutiineja eivät nämä suunnitelmien muutokset tunnu miltään. Eli kyllä niitä rutiinejakin tarvitaan :)
Ehkä yllätyksistä ja "katastrofeista" pystyy nauttimaan sellainen, joka elämä muuten on tuttua ja turvallista. Mielestäni kyllä lapsille on tärkeitä rutiinit ja traditiot ja sitten niistä poikkeaminen on elämyksellistä ja painuu mieleen. Jos elämä on aina kaoottista ja ennakoimatonta, ei tällaista varmaankaan tapahdu.
VastaaPoistaJuu, tämä nyt on Tom Hodgkinsonin liioitteleva tapa kirjoittaa. Minuun kohta kolahti siksi, että olen itse äiti, jolla on arjessa ne jäykät rutiinit, ja joka on huono vaihtamaan suunnitelmia lennossa. Kun siitä asenteesta joskus osaa (edes hetkittäin) vähän hellittää, aukeaa ihan uusia juttuja. Lasten opastuksella tietysti. Meidän 4 vee sanoo muuten rusinoita risunoiksi "siksi, että se on kivemman kuuloista". Oikeassa on! :)
VastaaPoistaOlisiko se niin että jonkinlainen kultainen keskitie noissa rutiineissakin on hyvä. Säännölliset ruoka- ja nukkumaanmeno ajat ovat varmasti ihan paikallaan, mutta Suomessakin nykyään yleistyvä tapa täyttää lapsen päivät kaikenlaisella ohjatulla ja aikataulutetulla ohjelmalla saa omat karvani pystyyn. Lapsella täytyy olla myös vapautta. Esimerkiksi luonnosta oppii paljon enemmän, kun siellä saa olla vapaasti, eikä niin että joku on aina kädestä pitelemässä. Vanhemmat pelkäävät nykyään vähän liikaa vähän kaikkea ja siksi kai lasten pitäisi olla aina jossain määrätyssä paikassa minuutilleen oikeaan aikaan. Jotkuthan seuraavat lapsiaan jopa gps:llä kun nämä siirtyvät ohjatusta harrastuksesta toiseen. Lapsuuden ei pitäisi tarkoittaa samaa kuin vankeus.
VastaaPoistaSamaa mieltä edel.anonyymin kanssa. Katselin teemalta ohjelman ylihuolehtivista vanhemmista, ja siinä lapset olivat aikuisten ahdistusten vankina siinä määrin, että normaali kaverielämä puhumattakaan muusta oli mahdotonta.
VastaaPoistaJoskus on hyvä rikkoa rutiineja, mutta kieltämättä epävakaata elämää viettäneenä tavallinen ja ennakoitu arki on se mieluisin. Mutta joskus, levollisempana on ihana heittäytyä johonkin ihan kummallisen yllätyksen virtaan.