lauantai 25. helmikuuta 2012

Ihana paasto

Takana on kuuden päivän mehupaasto. Vielä yksi päivä mehulla, ja alan siirtyä vähitellen kiinteään ruokaan.

Yhteen aikaan paastosin joka kevät, usein kaksikin kertaa vuodessa. Nyt on ollut pidempi tauko, sillä viimeisen mehupaaston pidin keväällä 2010. Tässä välissä on ollut sellaisia vuosia, ettei ole ollut voimia paastota. Voimia paastoamiselle pitää olla, sen verran kova ponnistus se on.

En usko niitä ravintotieteilijöitä, jotka väittävät ettei paastoamisesta ole terveydellistä hyötyä. Uskon siihen, että jos joku traditio on ihmiskunnan historiassa näin vanha, siinä on oltava joku järki. Minulle paastoista on sitä paitsi joka kerta ollut terveydellistä hyötyä. Flunssakierteet ovat katkenneet ja olo on energisoitunut. Paaston jälkeen on ollut aina helppoa korjata ruokatottumuksiaan, jos ne ovat taas kerran lipsuneet pieleen.

Pidän paastosta samasta syystä kuin pidän elämän yksinkertaistamisesta ja omavaraistamisesta. On voimauttavaa tehdä itse jotain terveydelleen sen sijaan että pulittaa kalliit summat lääkäreille.

Minulle paasto on aina myös henkinen prosessi. Unet muuttuvat selkeiksi ja näyttävät suuntia. Luonnon kokee voimakkaammin. Tahdin hidastuessa pääsee tarkastelemaan elämäänsä kuin ulkopuolelta ja näkee monet asiat selvemmin. Myötätunto omaa kehoa kohtaan herää, kun näkee miten se tekee työtä paastossa.
Joka paaston lopussa itselläni on ollut ehdoton vakaumus siitä, että tästä lähtien aion kohdella kehoani paremmin. Joka kerta se on myös sitten aikanaan unohtunut.

Mutta sittenhän voi pitää taas uuden paaston. 

Loppuun parhaat vinkkini perheelliselle paastoajalle:

1. Yritä hankkiutua eroon perheestäsi, ainakin pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Ensimmäisinä päivinä olo on kurjin eikä voimavaroja arkirumban pyöritykseen normaalityyliin ole.
2. Kun perhe sitten on kotona, sinä paastoat ja joudut kuitenkin tekemään ruokaa, valitse paastoviikon kokkauksiksi ruokalajeja, joita itse et voi sietää, mutta joita muut rakastavat. Meillä tämä on helppo toteuttaa, kun äiti yksin on kasvissyöntihenkinen. Tällä viikolla meillä on syöty nakkikeittoa, makkaroita, pekonia...
3. Lapsiperheessä voi olla aika monimutkaista tehdä itse monenlaisia paastomehuja (ja ne kaupassa myytävät, esim. Vogelin paketti ovat minusta niin ankeita, etten ole onnistunut paastoamaan niillä kertaakaan). Siksi suosittelen yksinkertaisuutensa takia sitruunamehupaastoa. Siitä löytyy paljon tietoa netistä googlaamalla. Englanniksi paasto on nimeltään Lemon Detox.


4 kommenttia:

  1. http://fredrikajohnson.blogspot.com/ blogissa puhutaan mielestäni ihanalla tavalla paastosta otsikon lamaannus ja laskeutuminen alla. Siinä ei puhuta totaalipaastosta mutta ajatuksesta kuitenkin.
    Täällä paasto on edennyt osaltani myöskin hyvin,
    Keho puhdistuu ja huomaan sen ihostani. Kevättä kohti

    VastaaPoista
  2. Hyvä. Jos tuntuu hyvältä silloin on kaikki hyvin. minä olen paastonnut itsetehdyillä juures ja hedelmämehuilla 10 vrk. ensimmäiset paripäivää saa juoda aika paljon että nälän tunne katoaa, kolmantena se jo sujuu hyvin. en tiedä miten onnistuisin jos pitäisi muille kokata.. aika hyvä suoritus. keinot oli hyvät. muistan että paastoni jälkeen ihoni hehkui ja silmäni ihan säteilivät. Olo oli kevyt ja hyvä. Söin ohutta kauravelliä pari päivää että vatsa ei saanut shokkihoitoa, nyt on sitten siellä keveät askeleet.

    VastaaPoista
  3. Olen aikanaan paastonnut paljonkin, sittemmin kilpirauhasvaivojen myötä paastot jäivät, kun ne eivät kuulemma sovellu yksiin.

    Kun tekee aamuin illoin suolihuuhtelun suolihuuhtelupussilla ja näkee minkä värisenä puhdas vesi tulee ulos, niin tietää paaston olevan paikallaan! ;)

    VastaaPoista
  4. Itse kokeilin kerran paastoa varmaan 15 vuotta sitten, mutten oikein tykästynyt, pitäisi varmaan kokeilla uudestaan.. Mutta samoin viitisentoista vuotta sitten olin ns. hedelmäpaastolla (jos sitä voi paastoksi kutsua), siitä tykkäsin ihan hirveästi ja jokin tuollainen vähän ruokaisampi paasto sopisi itselleni paljon paremmin varmasti.

    Eron olotilassa huomaa jo siinä, kun jättää vaikkapa viikoksi kaikki viljatuotteet pois! Imettävänä äitinä en kuitenkaan viitsisi ruveta ihan paastoamaan, vaikka tekisi juuri nyt niiiiin hyvää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.