Sammakon kanssa varasjahdissa

Siinä vaiheessa kun ihminen on alkanut käyttää viljelypalstastaan persoonapronominia voidaan hänen kai sanoa lopullisesti hurahtaneen?

Minun palstani on hän.

Heinäkuussa joka rivillä ja joka kasvilla on jo oma persoonansa. Rivien välissä kyykkiessä tuntuu, että on tyyppien ympäröimä. Olen tosi tyytyväinen tämän kesän ilmoihin: sadetta ja paistetta on riittänyt sellaisessa suhteessa, että tyytyväisinä ovat pysyneet niin ihmiset kuin kasvitkin.

Pieni viljelypalsta elää, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Sokerihernettä voi napsia suuhun jo niin paljon kuin jaksaa, silpoydinherneet ovat kohta valmiita. Kurkkuja tulee hyvin. Linnut veivät mansikat ja tämän vuoden pinaattilajike (Hyötykasviyhdistyksen Reddy) oli virhevalinta, vaikka yksi hyvä kastike siitä jo tehtiin. Maissien suhteen olen ekaa kertaa toiveikas. Ehkei tänä vuonna käy ainakaan yhtä tumpelosti kuin viime vuonna?

Tänään tomaatin varkaita tuli kanssani kitkemään iso, lihava sammakko jolla oli selässään psykedeelinen kuvio. Tomaatin varkaiden poisto pitää, by the way, tehdä näin (pakko linkata ihan vaan siksi, että tämä on niin hieno blogi).

ps. Sain vihdoin omakseni Sanni Sepon Palsta-kirjan. Se on kirja, joka on (samoin kuin Sepon ja Kovalaisen metsäkirjat) pakko juuri omistaa, sillä sen selaamiseen ja uudelleen lukemiseen ei ikinä kyllästy. Seppo ja Kovalainen tekevät muutenkin niin arvokasta ja ainutlaatuista kulttuurityötä, että kyllähän näitä pitää jo periaatteesta kannattaa! Ylihuomenna menen katsomaan Sepon ja Kovalaisen näyttelyn Kultainen metsä.