sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Lannantuoksuinen viikonloppu

Haettiin tytön kanssa tuoretta lantaa olkipaalipattereita varten meidän kylän ihanista ihanimmalta islanninhevostallilta.
Lantapattereita tehdessä tuli olo, että näinhän me erilaiset olennot jeesitään toisiamme tässä ekosysteemissä. Hevosen lannan lämmöstä minulle kypsyy nopeammin syötävää. Kiitos, hevoset! Ja tietysti myös tallin emännät Leila, Mirkka ja pikku Aada.


Nyt mittari paikalleen ja lämpötiloja seuraamaan. Taimia uskaltaa viedä kasvihuoneeseen öiksi paksujen harsojen kanssa vasta kun yölämpötilakin alkaa pysyä kymmenessä asteessa. Tein vasta pari patteria, koska en ole kylvänyt vielä juuri mitään, mitä uskaltaisin parinkymmenen päivän päästä, paalipattereiden (toivottavasti) lämmettyä siirtää kasvihuoneeseen. Basilikaa ja persiljaa on kasvamassa. Osalla niistä voisi kokeilla, miten tarkenevat, sillä ne nyt eivät ole mitään korvaamattomia menetyksiä.

23.3. ajattelin istuttaa tomaatit. Minulle on vielä vähän epäselvää, milloin olisi paras istutushetki parsa-, lehti-, ja kukkakaalille, kasvihuonekurkulle, munakoisolle, paprikalle ja näille muille aikaisille kylvettäville. Pitääkö odottaa neitsyeeseen (8-9.4) vai kelpaako näille maaliskuun oinas eli ensimmäinen mahdollinen hedelmäpäivä  (23-24.3.)? Ovatko kaalitkin hedelmiä? Vai olisiko lehtikaali pikemminkin lehtivihannes (jolloin se pitäisi kylvää vähenevällä kuulla)?

Jos lukijoissa on kuukalenteriviljelyyn perehtyneitä, kertokaa omat istutuspäivänne!

4 kommenttia:

  1. Jokin aika sitten löysin vanhahkon kirjan Kodin suuri puutarhatieto, Hyödyllinen puutarha ja siinä oli pätkä tuosta olkipatterisysteemistä. Nyt vasta innostuin kun näin, että joku sitä oikeasti toteuttaa. Meillä on vielä niin paljon lunta, etten nyt ihan vielä ala pattereita väsäilemään, mutta ajattelin myöskin kokeilla tuota. Taidanpa alkaa kyselemään sukulaisilta paaleja ja lantaa. Tuo kuukalenteriviljely kiinnostaisi myös, mutta ehkäpä lykkään siihen perehtymistä taas vuodella eteenpäin... Kylvän aina vaistolla ja moukan tuurilla :D

    VastaaPoista
  2. hirviä kiire tuntuu olevan pouutarha ihmisillä kaivamaan.. ei vielä kannata, sisälle ja ulkovarastoihin voi laittaa taimia ja siemeniä purkkeihin ja purnukoihin.. mitä niitä enne aikojaan pakkaseen.. se on toukokuussa vasta maahan kylvöaika

    VastaaPoista
  3. Ei tulisi mieleenkään taimia hankien keskelle ulkoilmaan laittaa. Tässä lämmitetään vasta kasvihuonetta vanhan ajan metodin mukaan, joka on esitelty mm. täällä: http://nuppulinna.blogspot.com/2012/03/olkipaaleista-lampoa.html
    Tällä menetelmällä kasvihuoneen lämmitykseen menee ainakin parikymmentä päivää. Sitten onkin jo kevät paljon pidemmällä.

    VastaaPoista
  4. Eipä muuten ollutkaan niin helppoa tuo pienien pehkupaalien löytäminen. Kaikki tuntuvat tekevän vain niitä isoja pyöreitä. Yksi sellainen vajaa iso meillä onkin viime kesän possun jäljiltä, mutta mahtaisikohan siitä irrotetut pehkut saada tarpeeksi tiukkaan poljettua patteria varten, enpä tiedä... ehkä kokeilen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.