sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Talvilepoon

"Länsimaissa elämme tällä hetkellä "terveysterrorin" aikaa. Meidän pitää olla koko-ajan kunnossa, kauniina, huipulla, valmiina. Tämä ihanne on melkein sodanjulistus luonnolle, sillä luonto määrää meille myös aallonpohjat ja tekisimme viisaasti, jos ystävystyisimme niiden kanssa. Nykypäivänä vaatii rohkeutta kohdata aallonpohjat tyynen rauhallisena, hyväksyä ne puolustautumatta, kapinoimatta tai turruttamatta itseään. Se, joka on oppinut kuuntelemaan tervettä järkeään tietää, että "ei ole olemassa vuoria ilman laaksoja".
Ihmiselämään ei mahdu peräjälkeen tuhatta hyvää päivää, niin kuin ei kukkakaan kuki yhteen menoon sataa päivää. (Tseng-Kuang)"


kirjasta: Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa (Johanna Paungger & Thomas Poppe, Yläkuu kustannus 2011)



Aion ensi kesänä viljellä kuukalenterin mukaan. Sitä ennen olen huvikseni tarkaillut kuun vaikutuksia itseeni edellämainitun kirjan avulla. Kyllä moni asia ihmeellisesti pitää paikkansa: esimerkiksi halu ja tarve rehkiä vähenevän kuun aikana tai tarve rauhoittaa elämä kasvavan kuun aikaan.

Tiistaina kuu alkaa taas kasvaa. Se vaikuttaa kirjan mukaan ihmiseen seuraavasti:

Kasvava kuu vahvistaa, suunnittelee, ottaa sisään, rakentaa, imeyttää, hengittää sisään, varastoi energiaa, kerää voimia, kehoittaa rauhoittumaan ja toipumaan.

Hieno hetki talvilevolle.

4 kommenttia:

  1. Osuipas ajankohtainen kirjoitus, kun juuri päivittelin tätä energistä ja tässä osoitteessa tänään myös hieman ärtynyttä tunnelmaa... Kuu kun on juuri Oinaassa ja hankalassa kulmassa Marsiin. Kuukalenteri ilmeisesti keskittyy lähinnä kuunvaiheisiin eikä merkkisijainteihin, mutta mielenkiintoista vanhan kansan tietoa yhtäkaikki!

    VastaaPoista
  2. Kuukalenteri keskittyy myös merkkisijainteihin, tosin vähän eri systeemillä kuin astrologia. Eilisestä maanantaihin korostuu kuukalenterin mukaan oinaan vaikutus. Stressi, paineet, migreeni... vaikutukset on havaittu tälläkin.

    VastaaPoista
  3. Vaikka omalla sivullani on kuukalenteriin linkki, en ole aiheeseen toistaiseksi sen enempää tutustunut. Tuon kirjan bongasin viime vuoden puolella netistä ja laitoin tutustuttavien listalle. En ehkä uskalla paneutua asiaan ennen kuin eräs iso työrupeamani on takana päin, muuten voin alkaa ottaa omaa lomaa tenttiin lukemisesta ja vedota kasvavan kuun velvoitukseen.

    Löysin muuten netistä myös toisen, varsin hauskan ja mielenkiintoisen kirjan: Garden witchery (http://www.amazon.com/Garden-Witchery-Magick-Ground-Up/dp/0738703184), jonka hankin mielenkiinnosta vanhoja uskomuksia kohtaan.

    Sitaattisi osuu todella nykyihmisen akilleen kantapäähän: Jokaisen päivän pitäisi olla hyvä ja huonoja on vaikeaa hyväksyä. Siinäpä meillä opettelemista!

    VastaaPoista
  4. Kuukalenteri viljelyksiä minäkin aion tänä vuonna kokeilla ensi kertaa, viime vuonna seurasin sitä harrastavia ja kiinnostuin. Edellisen komentoijan vinkistä Garden witchery kirjasta tuli mieleen Sinikka Piipon mainio kirja: Kasvien salaiset voimat, joka perustuu enemmänkin, kuin uskomuksille, mutta kyllä kiinnostuin myös Garden witcherysta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.