Avasin kirjan tämän mietteen kohdalta:
Eikö juuri nyt ole se etsikkoaika, jolloin olisi punnittava kaikki arvot uudestaan? Mitä kaikkea haluan ja miksi? Onko oikein, että pakotan itseni tekemään henkihieverissä töitä saadakseni jotain, jota tulin jonain hetkenä halunneeksi? Isomman asunnon, uuden auton, veneen, golfosakkeen? Tai jos minulla juuri nyt ei satukaan olemaan työtä, onko se sittenkään niin suuri onnettomuus kuin puhutaan? Vai oletanko, että naapurit, ystävät, sukulaiset tai lähiomaiset panevat pahakseen ellen tee töitä hullun lailla ja alinomaa valita kiireitäni ja sitä stressiä? Olenko kunnon ihminen vain näännyttävän työtaakan alla? Eikö minulla ole oikeutta välttää stressiä?
Mitä tahansa ihminen päättääkin, aina on edessä sama ongelma: mitä enemmän haluat, sitä kovemmin joudut ahertamaan, ja mitä vähemmän pyydät, sitä helpommalla pääset.
ps: Tämä tänä iltana tuleva leffa vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Pitääpä katsoa.
Pertti Pakarisen sanat ovat nyt todempia kuin koskaan. Kunpa ihminen toteuttaisi enemmän itseään eikä vain ympäristön "muka"-vaatimuksia...:)
VastaaPoistaSama kirja itselläni luvun alla, tosin vasta ensimmäistä kertaa. Nyt kun näitä hidastamis-oppaita tulee kuin sieniä sateella, oli ilo löytää jo 90-luvulla kirjoitettu teos! Olen todella nauttinut Pakarisen tekstistä, joka on ajatonta ja erityisen osuvaa juuri tähän aikaan.
VastaaPoistaSuosittelemasi leffakin on menossa tallennukselle.
Odotan, että tämä "kupla" pian puhkeaa.. eli ihmiset eivät enää elä ympäristön paineista tulevien ihanteiden mukaan, vaan uskaltavat kuunnella omaa sisintään ja toteuttaa itseään.
Omalla kohdallani elämä pysähtyi sairauteen. Kolme vuotta olen elänyt rajalla tasapainoillen; terve - sairas - hengenvaarassa? - parantumassa.
VastaaPoistaTämän kolmen vuoden (+ 1kk) aikana olen vasta nyt oppinut täysin hyväksymään sen, että vaikka sairaus ei näy ulospäin, se on todellinen. Ja että minä saan olla sairas.
Taloudellisesti tämä on toki vähän hankalaa, koska en halua teinieni joutuvan yhtään kovemmalle kuin on ollut pakko (= ei enää muuttoja).
jäin itse työelämästä vähän ennen eläkeikää ihan loppuun palaneena ja sairaana. Nyt voin siihen nähden tosi hyvin, uudet proteesit lonkissa ja kyynerpäissä on hyvät. Sormia ei voi uusia;) Maalle tekis mieli, mutta kun kaikki omaiset on täällä Hesas. Olisin ihan yksin jossain korvessa, kun puolisokin on kuollut. Niimpä sopeudun vain tähän tutuksi käyneeseen cityelämään. Ihan rauhallista on minun asuinalueella, ei kuulu kuin lintujen laulu, kun asun luonnonsuojelualueen sisällä . Sellaiakin ihmeitä täällä Hesassa on.
VastaaPoista