torstai 5. tammikuuta 2012

Pari ihan pientä uudenvuoden lupausta

Vaikka yleensä ärsyynnynkin julkisista "katsokaa, miten puuhakas aion olla"-listoista, inspiroiduin jostain syystä näistä lupauksista.
Nyt teen pari omaa.

1. Aion opetella tavallisimmat suomalaiset lintulajit niiden laulun perusteella. Projektissa minulla on loistavana apuna ensimmäinen oikeasti toimiva lintukirja, eli tämä.

2. Aion ottaa oman kotini haltuun, tähän tapaan

3. Aion pistää kunnon järjestykseen tämän blogin tunnisteet. Aloittaessani bloggausta tällä Blogger-pohjalla en ymmärtänyt koko tunnisteiden funktiota, joten sinne tuli pistettyä ties mitä sanoja. Nyt (tai siis heti kun olen lopettanut työt, helmikuun alussa) lupaan pistää kaiken järjestykseen niin, että lukijoille vastedes löytyy tieto siitä, mitä he kulloinkin etsivät, oli aihe sitten downshifting, palstaviljely tai permakulttuuri.

4. Aion todella ryhdistäytyä tänään säästin-projektini parissa. Tälläkin kertaa ainoa raportoitava (ja sekin lankeaminen) on, että tänään kävi tosi huonosti. Haastattelun jälkeen osuin Töölössä pitkästä aikaa Suomen parhaan nuottikauppa Ostinaton eteen. Pakkohan sisään oli mennä ja ostaa kaksi uutta aariakirjaa cd-säestyksillä.

Toisaalta, nyt minulla on säestys esimerkiksi iki-lemppariaariaani tähän ja voin laulella sitä täällä kotona. Eikö siis enää tarvitse lähteä kalliisti oopperaan, oikeita laulajia kuuntelemaan? Hmm...

Liljalla on takanaan rankat viikot. Se mourusi ja huusi yöt viikon putkeen, kunnes ajattelin jo ruveta soittelemaan lähitalleille ("Ottaisitteko please tallikissaksi hulluksi tulleen sisäkissan, kun me ei kestetä enää?"). Viereisen kadun ihanan eläinlääkärin (joka muuten otti samasta pentueesta itselleen Liljan sisaren) asiantuntemuksen avulla selvisi vihdoin, että Liljalla oli ensimmäinen kiima. Uni maittaa nyt, kun tästä koetuksesta on kunnialla selvitty.

Rentoa viikonloppua teillekin!

4 kommenttia:

  1. Eihän nuo nyt ihan pieniä olleet ;) mutta varmasti ne toteutuu. Tuo lintujen laulujen opettelu kuulostaa aivan huipulta ! tsirp tyiiip tit...

    VastaaPoista
  2. Minusta lupauksissa tai miksi niitä nyt haluaa kutsua ei sinänsä ole mitään pahaa. Itse ainakin tykkään ryhdistäytyä silloin tällöin ja aika luonnollinen aika on uusi vuosi. Nyt jo muutaman vuotta olen ensimmäisenä lupauksenani luvannut olla tavoittelematta täydellisyyttä! Siltä pohjalta kumpuavat sitten muut pienemmät ryhtiliikeet. Samaa mieltä kyllä olen sellaisista "laihdutan 10 kiloa-harrastan liikuntaa viisi kertaa viikossa-etenen uralla" -listoista. Niistä tulee vain hengästynyt ja sivulisena katsoen hiukan surullinen olo. Hyvä jos joku sellaiseen tahtoessaan pystyy, mutta epäonnistuisen mahdollisuus on kohtuu suuri.

    Lintuprojektisi on mahtava! Itse olen aikoinaan harrastanut lintuja ja tunnen niitä ulkonäöltä hyvin liki puolitoista sataa, mutta äänet ovat oma heikko lenkkini. Johtuneeko puutteellisesta musikaalisuudesta?

    VastaaPoista
  3. Kaikki lupauslistat kalskahtavat aina niin ikävästi suorittamiselta, siksi itsekin olen alkanut vältellä niitä. Entäpä jos lupaisimmekin vain ja ainoastaan itsellemme mieluisia ja iloa tuottavia asioita, joihin olisi mukava tarttua? Tuo sinun lintuprojektisi kuulostaa juuri sellaiselta: " Hmm, kuuntelisinko tänään mustarastasta vai silkkiuikkua" :) Iloa viikonloppuusi Marikka!

    VastaaPoista
  4. Mukavia ja sopivia lupauksia:)
    Kodin haltuun otto kuuluu minunkin lupauksiini, mutta vain siksi että itse viihdyn täällä paremmin kun saan turhat roinat pihalle. Teen varmasti ihania sisustuslöytöjä ja jotain antiikiksi muuttuneita aarteitakin ilmestyy, kun vähän pengon kaappeja ja laatikoita.Aivan ilmaiseksi jaihan omilla tavaroilla aion muuttaa kotini ilmettä ja samalla vähe ntää tavaran määrää ja säästää.
    Hassua, miten pienistä jayksinkertaisista asioista voi saada ison ilon, hyödyn ja ajankulun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!