torstai 12. tammikuuta 2012

Kreikkalaiset pakenevat maalle

Root Simple-blogissa linkattiin joku aika sitten tähän New York Timesin uutiseen. 

Juttu kosketti minua syvältä ja jäi vaivaamaan mieltä, sillä se näyttää lamamaan tilanteen, ja siihen liittyvät monenlaiset tunteet. Kreikkalaisten nuorten maallepako ei ole mitään omaehtoista downshiftausta, se on pakkotilanne. Koska on aika naiivia kuvitella, että sama lama ei ulottaisi lonkeroitaan pian meillekin päin, olennaista olisi kai pian päättää miten siihen suhtautuu. Katkeroituako siitä, ettei saanutkaan tehdä töitä koulutustaan vastaavassa ammatissa vai ottaako maallepaluu hienona mahdollisuutena?

Minua koskettivat erityisesti seuraavat kohdat. Tämä nuoren ydinfyysikon kommentti, hänen vaihdettuaan tieteen tekemisen pakon edessä merimieskouluun:

“I didn’t tell anyone on board about my scientific past,” he added. “Everywhere in Greece it’s a disadvantage to be overqualified now.” 

Tämän (ajoissa) downshiftanneen kirjailijan kommentti hyvästä elämästään maalla:

“I came to the conclusion that I want to live this insignificant life of mine as one human being among others,” Mr. Makridakis said on a sunny afternoon, looking down from his balcony on the rooftops of his village, Volissos, and the blue sea below. “According to the old ways, where people work to secure their basic needs.” 

Lohduttavaa oli jutun lopuksi kuulla, että kreikkalainen ylpeys ei ollut kadonnut, vaikka tittelit ja kaupunkityöt jo menivät ja vaihtuivat kuokkaan ja auraan:

We invented civilization, and we’ll take it back.


ps. Suosittelen todella tätä Ville Haapasalon matkailuohjelmaa! Matkustaminen entisissä neuvostomaissa ei ole koskaan ollut halvempaa ja hauskempaa kuin nyt kotisohvalla Villen seurassa (jaksot näkyvät viikon myös Ylen Areenassa). Ensimmäiset huikeat Georgiajaksot ovat herättäneet meidän 11-vuotiaassa ihmetystä: "Miks noi syö noin hyvin, onks tuo kauhean paljon rikkaampi maa kuin Suomi?"

Selitä sitten siinä lapselle, että ohjelman mukaan georgialaisen peruspalkkataso on 100 e/kk, ja suurin osa väestöstä elää omavaraistaloudessa. Ihan kauhean ankealta se ei kieltämättä näyttänyt. Eilinen jakso on viikon ajan näkyvissä täällä.

11 kommenttia:

  1. Luin ihan ensiksi tuon artikkelin, sitten vasta sen millaisia ajatuksia se oli sinussa herättänyt, ja huomasin että kovin samanlaisia mietteitä kuin minussakin. Meillä on ollut pinnalla tuo koulutusta vastaava työ / halu palata maalle -dilemma tässä ihan viime päivinäkin, ja luulenpa että tämän juttusi ja tuon artikkelin luettuani pohdimme asiaa vielä tarkemmin. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Mirva, kiva kuulla. Kreikan lama on niin syvä ja tämä artikkeli niin monelta kantilta sitä tarkasteleva, että minullakin lähti liikkeelle ajatusleikki. Jos sama tilanne olisi Suomessa, maa nousisi suureen arvoon. Yhä useampi olisi pakotettu miettimään, että minkäs kokoinen se kesämökkitonttimme/sukumme hylätty tila olikaan ja mitä siellä voisi viljellä. Näinhän niistä syvimmistä lamoista on kautta historian ennenkin selvitty.

    VastaaPoista
  3. Olen jo pitkään miettinyt sitä, niin kuin ymmärtääkseni monet muutkin "ekoihmiset", että kenties tämä taantuma on juuri se, mikä palauttaa ihmisiä tässä(kin) suhteessa juurilleen ja yksinkertaisempaan elämään.

    Meillä olisi juurikin se houkutteleva mahdollisuus ostaa muita ulos perinnöstä ja muuttaa takaisin maalle, peltojen laidoille, pyrkimään kohti omavaraisuutta. Tavallaan olisi tahtoakin, mutta: kuten noilla jutun kreikkalaisilla nuorilla, meillä on molemmilla semmoinen tilanne, että olemme (yli)kouluttaneet itsemme ja opintolainoja on käsittämättömät määrät, ihan pelkällä omavaraisviljelyllä ei niitä ja talolainoja hoideta. Vaikka itse voisin ihan hyvin ja oikeastaan ihan mielelläni tehdä jotain ihan muuta kuin koulutustani vastaavaa työtä, miehellä on todella harvinaislaatuisen erikoinen tutkinto, ja mielestäni myös varsin intohimoinen suhtautuminen omaan alaansa -- voisiko teknillisestä alasta sanoa, että kutsumus? Perintömaat (ja tyhjillään seisovat talo) sijaitsevat Suomen pohjoisosissa, eikä ole toivoakaan, että miehelle löytyisi koulutusta vastaavaa työtä.

    Joten ymmärrän tuon kreikkalaisten tilanteen oikein hyvin, ja miestä tuohon tilanteeseen ajatellessani voin hyvin tuntea sen luopumisen tuskan jota hanttihommien tekeminen maaseudulla häneen ennen pitkää kasaisi, vaikka hän niitä ikänsä tehnyt onkin. Vaikka yksinkertaistaminen ja maaseutu siis houkuttelevatkin, en usko että hän pidemmän päälle tyytyisi siihen, mitä sillä on tarjota. Tässäpä dilemmaa kerrakseen.

    Suomessakaan ei muuten monilla (miesten) työpaikoilla kannata mainita korkeakoulutaustastaan. Sekä mieheni että monet hänen ystävänsä ovat saaneet kuulla koulutuksestaan jatkuvaa v****ilua raksoilla, tehtaissa ym. joissa ovat olleet kesätöissä, ja pidättäytyneet myöhemmin muilla työpaikoilla visusti mainitsemasta asiasta mitään. Kyllä miestenkin työpaikoilla kiusataan, Suomessakin!

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän tuon hyvin, itsellänikin on kokemusta vastaavasta. Yliopisto-opintojen keskivaiheessa kyllästyin yliopiston teoreettisuuteen ja tein ekskursion toisenlaiseen vaihtoehtoon: menin perhepäivähoitajakurssille. Siinä naisyhteisössä ei kyllä kiusattu, mutta muuten olin kuin ulkoavaruudesta sinne pudonnut ufo ja palasin aika nopeasti takaisin yliopistoon.

    Eli kyse ei aina ole siitä, ettei "yksinkertaisemmissa" töissä viihtyisi, vaan siitä, miten kokee kuuluvansa kys. ammatin työntekijöiden joukkoon. Erikoinen poikkeus tässä muuten tuntuu olevan puutarha-ala ja nimenomaan se luomuviljelypuoli. Sieltä löytyy paljonkin taiteilijoita, tieteen tekijöitä ja muita avarakatseisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun vinkkasit tuohon Ville Haapasalon ohjelmaan. Olipa mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  6. On vain ajan kysymys milloin maailman talouskriisi alkaa näkyä myös meillä täällä suomessa. Ongelma on tietenkin se, että kaikki eivät voi maalle muuttaa ja elää omavaraisesti. Minusta tuntuu kyllä siltä, että myös jotain muuta on keksittävä. Ihmiset eivät voi jättää toisiaan oman onnensa nojaan kun järjestelmä romahtaa, vaan silloin ainoa ratkaisu on yhtenäistyminen, eli se että todelakin yhdessä löydetään keinot. Kun työttömyysluvut kokevat räjähdysmäisen nousun, silloin pitäisi koota nämä työttömät, tai paremminkin "työstä vapautuneet" ja alkaa opettaa ja valistaa heitä siitä miten tästä voi jatkaa eteenpäin. Yhteiskunnan täytyy kuitenkin pitää huolta heistä, joten työttömyyskorvauksen vastineeksi he saisivat istua koulun penkillä.Sehän tiedetään, että jos asiat hoidetaan oikein, silloin ruokaa riittää kaikille, jos väestöä vain opetetaan ajattelemaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisestija kohtuullinen kuluttaminen nostetaan arvoon. Me olemme kasvatuksemme ja ympäristömme tulosta, joten meitä voi muuttaa ja muokata, se vaati vain uuttaa paradigmaa. Paradigman muutos voisi tapahtua ennen todellista kriisiä tai sen pakottamana, mutta sehän on tietysti meistä itsestä kiinni.Vallankumouksen on joka tapauksessa tapahduttava, mutta nyt sen on oltava "mielen vallankumous" joka koskettaa koko yhteiskuntaa, muuten meille voi tulla aika tukalat oltavat. -Titi

    VastaaPoista
  7. Nämä asiat, mitä kommenteista luin ovat hyvin mielenkiintoisia. Luen blogiasi joka viikko, mutta nyt en voi asiaan enempää sanoa, kun viitteesi johti englanninkieliseen tekstiin ja lainauksetkin oli suomentamatta. Meitä vanhempia tätejä, joille vieraat kielet ovat todellakin melko vieraita on vielä olemassa. Itsekin kävin kouluni 70-luvulla ja englantia en ole opiskelujen päättymisen jälkeen käyttänyt, joten artikkeli jäi osin ymmärtämättä. Ja syy, miksi en ole kieltä käyttänyt on se etten sitä ammatissani tarvinnut ja matkustelu oli jo silloin minusta turhaa tuhlausta ja lentäminen niin suurta saastuttamista, että siinä käyttää muidenkin osuuden ilmatilasta.
    En purnaa kirjoitustasi, itseäni vaan harmittaa, että tämä tarkeä ja mielenkiintoinen teksti jäi vähän harmaaksi tuon kielimuurin takia. Toivonkin että palaat asiaan joskus myöhemmin suomen kielellä.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, kun muistutit tuon Haapasalon ohjelman jaksosta, joka jäi väliin. Tykkään hirmuisesti siitä ja se kutkuttaa seikkailijaa minussa. Rakastan Georgialaisia viinejä ja ruokaa ja olisi hauska käydä katsomassa, tuntuuko seutukin omalta -- tuo jakso ei ainakaan vähentänyt fiilistä, että kyseessä on huikeaa myös maisemallisesti.

    En lukenut mainitsemaasi artikkelia tällä kertaa. Palaan ehkä siihen myöhemmin. Kommenttien ja oman tekstisi perusteella heräsi monenlaisia ajatuksia. Lähinnä jäin miettimään tuota omaa haluani lähteä opiskelemaan jotain (lisää/vaihtoehtoista), jotta voisin työmarkkinoilla hakeutua enemmän arvojani vastaaviin töihin tai muuten toteuttamaan itseäni. Puntaroin lähinnä erilaisten avoimen yliopiston tai -korkeakoulu opintojen välillä. Täyspäiväisesti en lähtisi opiskelemaan mitään teoreettista. Nyt jäin miettimään, pitäisikö kuitenkin toteuttaa ikuinen unelmani puusepäksi ryhtymisestä. Ei sillä, että missään lamakausissa puusepän töilläkään itseään elättäisi, mutta olisihan se kuitenkin jotain, mitä voisi tehdä kotona siinä ohessa kun lämmittelee taloa ja nostelee vettä kaivosta.

    Olen viimeaikoina kovasti miettinyt blogien äärellä, mitenkähän käy yhteiskunnan, jossa kuluttaminen on niin suuressa arvossa ja ihmiset kouluttautuvat yliopistoissa osin myös hienojen titteleiden ja statusmielikuvien sinne ajamana. Mitä tekee kauppatieteilijä, kun raha ei enää liiku ja sitä ei ole? Pakon edessä kai suurinkin materialisti löytää itselleen uusia arvoja ja tapoja elää, mutta kun seliytymiseen liittyvät taidot ovat harjaantumatta, maan viljelystaidoista ja muusta vastaavasta "perusjutusta" voi tulla uusi statussymboli... ja mitä silloin tekevät turhautuneet materian ja oman ostovoimansa ympärille elämänsä perustaneet nuoret, älykkäät ja ns. parempiin hommiin kouluttautuneet ihmiset? Tähän liittyy mielestäni isoja uhkakuvia, väkivaltaa ja ei välttämättä ihan helppoa yhteiskunnan uudelleen järjestäytymistä...

    -junika-

    VastaaPoista
  10. Titi: Totta kirjoitat. Kaikki eivät voi muuttaa maalle ja elää omavaraisesti. Yhteiskunnan PITÄISI muuttua. Kuitenkin tuntuu siltä, että ihmiset - syystä - eivät enää luota päättäjien kykyyn hoitaa asioita paremmalle tolalle. Koska yhteinen tahtotila tuntuu yhteikunnassa ja koko maailmassa vielä puuttuvan, moni etsii vaihtoehtoista yhteisvoimaa pienemmistä yksiköistä. Yksi hyvä ja toimiva esimerkki näistä uusista on Transition Towns-liike, josta tietoa esimerkiksi täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Transition_Towns
    Siinä ihmiset ovat, kaupunki kerrallaan, tehneet omasta alueestaan omavaraisen niin energian, ruoan kuin työpaikkojenkin suhteen.

    Elina: Pyydän anteeksi, käännös jäi tekemättä suoraan sanottuna pelkästään kiiresyistä. Ei tule toistumaan.:)

    Junika: Minuakin Georgia on kiehtonut aina. Aakkosisto on ehkä maailman uskomattomin ja ihmiset koko maailman kauneimpia, kuin ikoneista ulos hypänneitä. Ihan samat aatokset opiskelusta täälläkin. Jos vielä opiskelen, se saa luvan olla jotain käytännöllistä. Tulevaisuutta en ole vielä miettinyt noin pitkälle kuin sinä, mutta on ihan totta, että kuvaamasi arvojen vastakkain joutuminen voi tuottaa myös isoja uhkakuvia.

    VastaaPoista
  11. Tuo tekstini näyttää omituiselta. Kirjoittaessa sivu jumitti koko ajan (en tiedä mistä se johtui), näköjään se toi mukanaan omituisia tavutuksia ja suuria sanojen välejä :-O.

    Olen jonkin verran lukenut tulevaisuusvisioita (tutkijoiden ja muiden trendejäkin seuraavien) ja niissä on aika mielenkiintoisia, eriäviäkin näkemyksiä. Isossa osassa kuitenkin tuntuu olevan visiona se, että maalle muuttaminen ja maaseudun osaamiseen liittyy toivo ja pelastus.

    -junika-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.