Sonia Choquette, lempiguruni, on jossain kirjassaan kuvannut harjoituksen jolla voi saada yhteyden omaan, aitoon itseen. Pitää vain ajatella lempiasioitaan.
Sonia uskoo, että kunnioittaessamme sielumme toiveita pääsemme kosketuksiin viisaan, sisäisen äänemme kanssa. Tämä on tärkeää, sillä juuri kontakti omaan sieluun on monella hukassa. Sielun äänen sijaan meitä useimmiten vie se toinen voima, suureksi ja pelokkaaksi kasvanut ego. Täällä joku on bloggannut siitä, mistä Sonian harjoituksessa on kyse.
Favorite Things-harjoitus ei ole itselleni helppo. Kun on tullut elettyä iso osa elämää pitäisi/on pakko-moodissa, on tosi tosi vaikeaa keksiä asioita, joista pitää. Eihän tällaisia joutavuuksia ole ollut aikaa edes ajatella!
Harjoituksessa on vielä sekin vaikea kohta, että kun lemppariasioidensa listan on saanut aikaan, sen mukaan pitäisi myös alkaa elää, tehden tietoisesti lisää ja lisää juuri kyseiseiä lemppariasioita.
Eilen rupesin tätä miettimään. Puoli päivää asiaa mietittyäni olin keksinyt vasta pari lemppariasiaa, vanhat rakkauteni musiikin ja tanssin. Tämä oli surullista, sillä kumpaakaan en aktiivisesti enää harjoita. Jalkavamman takia lopetin tänä vuonna baletin ja laulujuttuihin en ole pitkiin aikoihin ehtinyt. Mutta jos ne ovat niin tärkeitä, jos ne tulevat aina ensimmäisenä mieleen, voisi varmaan löytyä keinoja harjoittaa niitä kaikesta huolimatta? Ehkei sitten balettia, ehkä jokin muu laji, joka ei yhtä paljon rasita vammautunutta jalkaa?
Pitkällä iltakävelyllä koiran kanssa keksin vihdoin muitakin lempiasioita:
- pitkät kävelylenkit koiran kanssa
- vanhojen lastenkirjojen lukeminen, yhä uudestaan ja uudestaan (erityissuosikkina Maria Gripen ja Alan Gardnerin kirjat)
- itsensä hemmottelu luomukosmetiikalla (eteeriset öljyt, saunahoitot, naamiot, kuorinnat...)
Kun Favourite Things-moodiin alkoi kunnolla päästä, alkoi putkahdella mieleen pienempiä asioita, joita olen aina rakastanut. Esimerkiksi:
- sateen ropina peltikatolla
- myrskyt ja ukkoset. Sellaiset ei-liian-pelottavat.
- järvellä soutelu
- hevostallin tuoksu
- telkkarin huumorisarjat, esimerkiksi tämä
Oman listan äärellä tulee mieleen mikä oikeastaan estää meitä elämään sitä lempielämäänne, heti paikalla? Itse ajattelin aloittaa lempielämäni jo tänään.
Mitkä ovat teidän lempiasioitanne? Teettekö niitä?
Haluan vain sanoa, että olen täysin ihastunut blogiisi. :)
VastaaPoistaIhana juttu, Marikka. Taidan ottaan aiheen esille vielä tänään!
VastaaPoistaps... olisi aikas kiva joskus vähän laulaa...
Olen lukenut varmaan kaikki Sonian kirjat - ja pitänyt niistä - ja tässä kirjoituksessasi on pointtia. On hienoa tietää että mistä pitää ja pitää huolta siitä, että suo itselleen haluamiaan asioita.
VastaaPoistaEn halua dissata kirjoitustasi (enkä äskeisiä sanojani), mutta mieleeni tuli sellainen ajatus, että eikö toisaalta ole niin, että mitä enemmän on haluja, sitä enemmän on ehtoja eli sitä vähemmän mahdollisuuksia olla onnellinen tässä ja nyt, ilman niitä tiettyjä juttuja?
Ehkä jopa onnellisimpia ovat ne ihmiset, jotka ovat läsnä kunakin hetkenä ja kussakin tilanteessa mitä se sitten milloinkin pitää sisällään.
En koe edellisen lyövän korville sitä, että silti tietoisesti vaalii ilolla niitä itselle erityisiä asioita.
Minä olen mielestäni ottanut askeleen tähän suuntaan. Olen pitkään pitänyt villasukkien kutomisesta perioideissa. Mutta ajattelin, että se on siinä. Toisten muita käsitöitä ihastellessa tänä syksynä olen oppinut monen monta uutta käsityötekniikka, vain ryhtymällä tekemään/googlettemaan/opettelemaan. Aivotyöntekijälle tässä on tärkeää nähdä oma edistyminen. En tarvitsekaan kursseja tai kokoontumisia uusien taitojen oppimiseen!
VastaaPoistaMinun lempiasioita on perhe, koti, maalaus, lapset (omat että vieraat työn kautta),joskus joku liikunta, itseä kuunnellen ja pohtien, mihin huvittaa sitoutua... koira ja ulkoilu, metsä ja meri, kaikki kaunis...sisustaminen ja siirtely... aika ajoin eri asioita ... kirsikkajäätelö, kutominen...Netissä roikkuminen ... ajattelu.... kirjoittaminen...taideprojektien suunnittelu ja toteuttaminen...Ei ollut tärkeysjärjestyksessä...Ja luulen tekeväni kaikkia em.asioita tilanteiden/päivien/viikkojen/ innon mukaan, miten jaksaa ja huvittaa. Joskus meren kaipuu on niin suuri, että on pakko mennä myrskyssä Porkkalanniemeen, oli vappu tai joulu... Metsään pääsee lähes omalta ovelta vaikka päivittäin. Kun oli pienet lapset ei tietenkään ehtinyt toteuttaa vain omia tarpeitaan ja haaveitaan, - perheen hyvinvointi ja perhe-elämän sujuminen vaatii omat luopumisensa ja ajankäytölliset kuvionsa. Silloin minulle ja miehellenikin oli tärkeintä sitoutua siihen mitä elämältään haluaa - eli sitouduttiin perheeseen ja sata vuotta kestäneeseen parisuhteeseen, joka on kannattanut :) Ja se sitoutuminen johtaa vääjäämättä mummolaelämään, joka on mielestäni myös odottamisen arvoinen aika. Mitä vanhemmaksi tulee sitä paremmin tietää, mitä haluaa, tarvitsee ja mihin suuntaan elämäänsä kuljettaa. Asioita karsiutuu, jotakin tulee tilalle, mutta enimmäkseen tilalle tulee puuhailua ihan vaan arkisten asioden parissa. Luulen, että siksi vanhat ihmiset ovat useinmiten niin onnellisen ja tyytyväisen näköisiä, koska he tietävät jo tämän kaiken ; mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa? Ja jokainen meistä sen tien koluaa omilla tavoilla ja keinoilla läpi.
VastaaPoistaKiitos inspiraatioista. Tein omaa listaani synkeille ajatuksille vastapainoksi... ehkä listastakin tuli jotenkin jyrkkä. Tämän voisi tehdä uudelleen jossakin toisessa mielentilassa...
VastaaPoistaMitä?
VastaaPoistaSiis MINUN lempiasioita...
Mä kirjoitin oikein listan omaan blogiini ;-)
VastaaPoistaKiitos tästä!
VastaaPoistaHeidi: Kiitos!:)
VastaaPoistaLiisa: Niinpä. Sinähän olet altto, minä sopraano. Lauletaan kaksiäänisesti! Duettoja, tai sitten ihan pelkkää ortodoksista kirkkomusiikkia? Ois tosi kiva!
Hoo Moilanen: Tuota haluamattomuutta olen minäkin pohtinut, se taitaa olla buddahalaisuuden perusajatus ("elämänjanon sammuttaminen"). Minäkin tavallaan pidän ihanteenani sitä, etten "tarvitse", ainakaan addiktiivisesti, mitään. Mutta toisaalta toivon itselleni suurempaa kykyä huomata ne pienet asiat, jotka tuovat minulle iloa. Ja taitoa pysähtyä nauttimaan niistä. Ilosta poispäin en halua mennä, sellaiseen mikään-ei-kosketa buddhalaiseen nirvanaan. Ainakaan ihan vielä.:)
Anonyymi: Käsityöt tuntuvat monille olevan niin suuri lempiasia, että minäkin käsityötaidoton olen varovasti alkanut ajattelemaan, että mitä jos...
Tia: Ihanan paljon lempiasioita sinulla! Juuri noin kai käy ikääntymisen myötä, että terveyden rapistuessa jne. alkaakin tyytyä yhä vähempään. Mummoni, vikoina sairaalavuosinaan, oli esimerkiksi ihan hurmoksessa lääkäreistä ja sairaanhoitajista. Kaikki olivat hänestä loistavia, erityisen ihailtavia ihmisiä.
Kiitos kaikille muillekin kommentoijille, olette ihania!
Marikka, en tarkoittanut elämänjanon sammuttamista vaan pikemminkin päinvastoin! :) Tässä ja nyt saan elää ja hengittää ja olla läsnä tässä hetkessä mitä se sitten pitääkään sisällään. Puhutaan vaikka mindfullnessista - mikä taas onkaan suomalainen termi - eli että jokainen hetki pitää sisällään ilon siemenen. Kunhan vain huomaan sen! ;)
VastaaPoistaIloista viikonvaihdetta!
Sanat suomeks, oliko tutut?!?
VastaaPoistaKissojen viikset ja kasteiset kukat
kuparipannut ja viirukkaat sukat
Ystävän kirjeen kun postissa saa,
mikä voi olla mukavampaa.
Ruskean ponin kun selässä laukkaan
tai jos saan omenapiiraan maukaan
kun säästöpossuun lantteja saa
mikä voi olla sen mukavampaa.
Jos saan haavan/taikka kaadun/tai jos itkettää
niin jotakin mukavaa ajattelen
ja ankeus pois se jää.
Lempiasioita...vuodenajat, hyvät sadut ja tarinat, vauvan nauru, sateen ropina peltikatolle on kans aina kiehtonut