Jos pitäisi ojentaa jollekulle palkinto loppusyksyn ravistelevimmasta postauksesta, ojentaisin sen Filosofian puutarhan tälle postaukselle kodista, kotielämästä ja syrjäytymispelosta.
"Miten ihminen voi ammentaa kodistaan voimaa, jos hän toisaalta pelkää kodin lämpöä ja uskoo että se on pohjimmiltaan petollista? Ja minkä motivoimana silloin lähtee ulos kotoaan, etsimään lämpöä Ulkomaailmasta? Pelon. Pelon kintereillä tulee häpeä jonka herättää vanha kunnon ”mitä muut minusta ajattelevat jos en pelkää heidän kanssaan?”. Kaiken yllä leijuu epävarmuus joka kumpuaa siitä että vaikka maailma näyttää minusta olevan enemmän täynnä toivoa kuin kuvittelinkaan, en vain voi uskoa silmiäni. Koska jos maailma oikeasti olisi toivoa täynnä, pitäisihän minun nähdä ympärilläni enemmän tyytyväisyyttä? Jos olen rohkea ja olen väärässä, ne muut tulevat nauramaan minulle ja sanomaan että sain vain sen minkä ansaitsinkin. Kas vain, ympyrä sulkeutuu ja olemme taas Pelossa. "
"...voin valita ryhtyä ihmiseksi jonka elämä kotona on merkityksellistä ja jonka pienet, hiljaisuudessa tehdyt teot ja pimeinä iltoina ajatellut ajatukset voivat kurottaa kauas, ehkä jopa kauemmaksi kuin kaikki kiireisen työpäivän säntäily."
Elämä kantaa-asenteen mestari, kissa, on sitä mieltä, että näin se on. Juuri näin.
ps. Runoilija T.S. Eliotin mukaan kissalla tulee olla kolme nimeä: yksi tavallinen, yksi outo ja arvokas ja lopulta yksi, jonka vain se tietää. Vaikka alistuin tyttöni toivomukseen ja kissan ekaksi nimeksi tuli Lilja, itse olen edelleen kutsunut sitä Olenaksi eli Olenkaksi. Ja kun venäläisittäin sekin sitten taipuu muotoon Olja, kaikkihan on kunnossa. Kissalle on yhdentekevää kiljuuko joku jossain Lilja vai Olja. Ihmisten totteleminen kun ei ole muutenkaan ole kissalle se juttu. Paljon tärkeämpää on esimerkiksi mukavissa asennoissa loikoilu.
Kissa muuten nukkuu tuplasti yhtä paljon kuin ihminen, 16 tuntia vuorokaudessa. Se jos mikä on viisas teko.
Rentoa jouluviikkoa!
Kiitos ihanasta kirjoituksestasi! Totta turisit ja kissa kehrää vieressä :D
VastaaPoistaT: Tuula sekä Miina, Miinuskainen ja kolmatta nimeä en kerrokaan
Aivan totta. Ihminen voi valita, onneksi. Ja vaikka kaikki muu vietäisiin, ajatukset, aikomukset ja toiveet ovat hänen omiaan.
VastaaPoistaOma kissani rohnottaa työpöytäni 'tuikitärkeiden' paperikasojen päällä. Mitä hankalampi lepopaikka, sen leveämmin ja rennommin se siihen asettuu.
Saara on kyllä osunut todella asian ytimeen tuossa postauksessa. Se on ravisteleva, ja mikä hienointa, kerrankin ravistellaan irti pelosta eikä pelkäämään (se onkin paljon helpompaa tehdä). Ja kiitos että poimit tämän helmen esiin.
VastaaPoistaHauskaa että kissan olemus on näin alkanut puhutella. Kissoissa on suuri viisaus ja yhtä ja toista mistä ei pääse mitenkään perille.
Kiitos vinkistä Filosofian puutarhaan :)
VastaaPoistaKiitos blogistasi ja ajatuksistasi! Onnekseni löysin tänne. Voin sanoa, että pohdintasi niin osuvat ja uppoavat. Ja ikään kuin pisteeksi i:n päälle, meille tulee kissanpentu muutaman päivän kuluttua. Mielenkiintoinen sattuma sekin!
VastaaPoistaRauhaisaa joulunaikaa!
Marjo