Voihan talkoot!

Tänäkään viikonloppuna blogissani ei ole tarjolla Suomen siistein piha-kuvia.
 
Vaikka itse olisin mielusti jo aloittanut talvielämän (takan ääressä löhöilyn ja lueskelun) ja jättänyt pihahommat vihdoin sikseen, pihallemme ilmestyi kasvihuone pikku pikku osina sekä kolme mottia polttopuita. 
 
Kasvihuoneen kokoamisohje oli tottakai tyyppiä täysin käsittämätön. Tajusin melkein heti, että meidän rakennustaidoilla sitä ei koota. Ainakaan ennen talvea. Yritin ennen viikonloppua houkutella meille (mahdollisesti rakennustaitoisempaa...) talkooväkeä vitsikkäillä sanankäänteillä, vaikka samalla tiesin, ettei kukaan tule. Talkoiden aika kun nyt vaan on ohi, ainakin niissä piireissä missä itse liikun. Enhän itsekään ole muistaakseni ollut yksissäkään talkoissa. Ikinä. Aina on kiire, ja omiakin projekteja enemmän kuin pystyy tekemään.
 
Yksi ystävä saapui eilen ja vei pienimmäisemme kauemmaksi ulkoilemaan, jotta saisimme hetken työrauhan. Ei varmaan ole sattumaa, että tämä oli se ainoa ystävä, jota olen itse konkreettisesti ehtinyt auttaa: olin kastellut hänen kasvimaataan parina kesänä. Tämä vuoksi ilmaisapua ei tuntunutkaan kiusalliselta ottaa vastaan. 
 
Viikonlopun aikana tätä tuli pohdittua: näin maailman pitäisi toimia. Ihmisillä pitäisi olla aikaa auttaa toisiaan ja vaihdella palveluksia ilman että kaikki aika katoaa siihen työ-nimiseen mustaan aukkoon. Minulla pitäisi olla aikaa auttaa ystäviä enemmän. On hullua, ettei sitä ole.
 
Ehdimme tämän viikonlopun aikana puolison kanssa vain tehdä kasvihuoneen pohjaristikon ja vaaittaa pohjan. Kun ollaan jo näin pitkällä syksyssä, on pakko palkata ammattilainen tekemään loput. Tämä harmittaa, koska pystyisin tekemään homman itsekin jos minulla olisi aikaa pähkäillä, opetella ja perehtyä rakentamiseen.
 
Nyt siis etsin ammattilaista hoitamaan kasvihuoneprojektin loppuun. Mutta samalla vannon itselleni, että tämä teetetty urakka tulee olemaan viimeinen laatuaan. Aion opetella tekemään itse ja kohta minulla tulee olemaan siihen toivottavasti aikaakin.
 
Kaarina Davisin kirjassa Irti oravanpyörästä on hieno kohta, jossa Davisin ystävä ilmoittaa hänelle ilouutisen: tarjolla olisi Kaarinalle työpaikka koko kevääksi ja kesäksi. Davis ei innostu, koska kevät ja kesä ovat hänelle juuri sitä kiireisintä aikaa. Kasvimaa ja kasvihuone pitää laittaa kuntoon, juurekset maahan ja niin päin pois. Ystävä ei ymmärrä miten nämä asiat liittyvät toisiinsa:
 
"No, eikö työnteko ole tärkeämpää kuin puutarhanhoito? Saisit rahaa, jolla voisit ostaa sen ruoan kaupasta, eikä sinun tarvitsisi kasvattaa sitä?" , hän ihmetteli.
 
"Jos minä saan ruokani ilmaiseksi maasta, miksi menisin töihin, jotta saisin rahaa ruokaostoksiin? Työnteko kodin ulkopuolella on aivan turha välikäsi. Jos menisin töihin, aika olisi pois puutarhanhoidosta. Työmatkoihin kuluisi aikaa ja rahaa ja uurastaisin kahta kovemmin kattaakseni töihin menemisestä aiheutuvia kuluja, ja kaikki olisi taas yhtä pitkää kuin leveääkin. Itse kasvattamani ruoka on minulle tuloa."

Vielä loppuun yksi lainaus Kaarinalta, jonka hienoa blogia voit muuten lukea täältä: 

"Kaikki mitä teen on ollut hyvin tavallista elämää vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa. Monet vanhemmat ihmiset elävät näin vieläkin. Silti useimpien on vaikea nähdä, miten ne voisivat olla osa elantoa ja tuloa, kun ne ovat muuttuneet harrastuksiksi ja sen kautta menoiksi."

ps. Tiedättekö muuten mikä on suuri rajapyykki maalle muuttaneen elämässä? Se on, kun keskellä yötä herää hiiren rapinaan, pystyy ajattelemaan sen olevan "vain" hiiri - ja nukahtaa uudestaan. Viisi vuotta minulta kului tähän maaliin pääsemiseksi.