Olen ollut yllättynyt, liikuttunut ja kiitollinen kaikesta siitä lämpimästä palautteesta, jonka olen sunnuntaina tulleen Inhimillisen tekijän jälkeen saanut. Kiitos kaikille yhteyttä ottaneille, mutta aivan erityiskiitos Mielenrauhaa-blogin Tuuleville, joka alunperin kannusti minua ujoa menemään hyvillä argumenteillaan, jotka voi lukea täältä.
Inhimillisen tekijän Pienen elämän etsijät-jakso on katsottavissa Areenasta täältä.
Muutakin arvokasta löysin viikonloppuna, nimittäin maata, omalta pihaltani!
Maa lienee muilla pihoilla ihan tavallinen juttu, mutta meidän pihallamme, joka on rakennettu entiselle kallioiselle metsäharjulle, se on kultasuonen löytymiseen verrattavissa oleva tapahtuma. Uskomus siitä, että pihallamme ei ole maata on saanut minut viljelemään tähän asti pelkissä kohopenkeissä.
Muistatteko kasvimaasta ja lyhdystä otetun kuvan viime postauksesta? Sen katsominen herätti minut huomaamaan kohopenkkien ja vadelmapensaiden välisen hukkamaan, johon helposti mahtuisi uusi penkki. Kun tarpeeksi kompostimateriaalia ei ollut nyt tarjolla kohopenkin rakentamiseen, miten olisi syväpenkki? Uskomukseni mukaan sellaista ei ole voinut perustaa meidän pihallemme, koska kallio on muka niin pinnassa.
Ei sieltä kuitenkaan kalliota löytynyt, vaan punertavaa harjusoraa. Siis - optimistisesti ajateltuna - ihan helposti hyväksi mullaksi muutettavaa ainetta! Hirveästi kiviä löytyi myös. Niitä on koko pihamme täynnä, etenkin pohjoiseen laskevalla takapihan puolella, joka on entistä muinaisrantaa. Kivien poisto viljelykuopasta oli ärsyttävää puuhaa, mutta niistä on terapeuttista (ja ilmaista!) rakennella kaikenlaisia muureja ja reunuksia. Eikös se ollut Junginkin rakas harrastus?
Mikä ihaninta, jopa harjusorastamme löytyi lieroja ja matoja. Jokaista tervehdin kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää, sillä madothan ne tärkeimmän työn viljelyssäkin tekevät. Niiden löytyminen kertoi, että harjusoramaakin voi hyvin.
Vain pari kertaa jouduin kutsumaan miehen avuksi, kun en rautakangellakaan saanut jotain kiveä irti.
Kun kuoppa oli valmis, pistin pohjalle aiemmin muualta irroitettuja nurmikkopaloja nurmikkopuoli alaspäin. Päälle paljon kanankakkaa ja levää ja sen päälle multaa, jotta kompostointi lähtee käyntiin. Jos tässä viljelee ensimmäisen kesän vaikka jotain vihantakasvia ja lisää joukkoon keväällä kompostia, entinen harjusora muuntuu kyllä vähitellen hyväksi viljelymullaksi.
Innostuin tästä löydöstäni niin kovasti, että katselen sillä silmällä jo seuraavaa paikkaa, mistä voisin kiskoa nurmikon pois ja perustaa lisää syväpenkkejä. Montakohan vielä ehtisi ennenkuin maa jäätyy?
Ilo-koirani keskittyy näin syksyllä pelkkään slow lifeen. Good for her!
Minä en ole muistanut aiemmin sanoa, mutta katsoin myös ohjelman ja kyllä se taas sai ajattelemaan. Olen just nyt pähkäillyt hullun lailla työkuvioitani, siis että mitä haluan.. nyt olen työtön, haluanko opiskella ammatin mistä kenties saisi aika hyvää palkkaa millä mälläillä, vai haluanko tehdä vain jotain mistä saa sen verran että elää pystyisi. Tosi hyvään saumaan siis tuli ohjelma.. arvaa mihin päätökseen kallistelen??? =D
VastaaPoistaViljelyistä en edelleenkään tajua mitään.. tavoitteena on ensi kesänä saada edes jotain kasvamaan. Siis edes.. vaikka ruohosipuli. =D Tänä kesänä en saanut mitään laitettua, vaikka aikaa olis ollut miten paljon.
Kiitos Marika mahtavasta blogista sekä onnittelut Inhimillinen tekijä-ohjelman johdosta! Tulen varmasti kurkistelemaan blogiisi toistekin = ).
VastaaPoistaHei Marikka,
VastaaPoistaLöysin sattumalta blogiisi ja olen siitä hyvin iloinen. Kirjoituksesi osuvat ja kolahtavat mainiosti myös omaan elämääni, tulen mielelläni tänne uudelleen niitä lukemaan:) Lisäsin blogisi linkin myös omaan blogiluettelooni, sopiihan se?
Aurinkoisia syyspäiviä sinulle ja perheellesi! Toivottelee, Asta