Merkityksellinen työ on uusi downshiftaaminen. Enää ei tarvita valtavasti vapaa-aikaa, leipomista tai askartelua, vaan työ on taas tunnustettu onnen lähde.
Juttuun haastatellut, merkityksellisen työn löytäneet keissit olivat pyörälähetti, Vailla vakinaista asuntoa ry:n ohjaaja ja puuartesaani.
Ymmärrän pointin. On tärkeää, että ihminen kokee omat puuhansa merkityksellisiksi. Merkityksellisyydellä taas ei tunnetusti ole mitään tekemistä aseman ja palkkapussin kanssa, siksi juttuun haastatellut edustivat pienipalkkaisia työntekijöitä.
Juuri merkityksellisyyden kysymystä olen viime ajat pohtinut itsekin, tehdessäni omia työhön liittyviä ratkaisujani. Siinä vaiheessa, kun ihminen esimerkiksi alkaa kokea tekevänsä työkseen turhaa tuotetta, on varmasti aika lopettaa juuri sen työn tekeminen. Arvoristiriita on niin tärkeä ristiriita, että sen ääntä on pakko kuunnella.
Mutta onko merkityksellisyyden kokemuksen aina löydyttävä juuri työstä? Ja miten niin enää ei tarvita vapaa-aikaa?
"Voisiko laatu kompensoida määrää niin, että normaalimäärä työtä tuntuisi yhtä kivalta kuin downshiftaajien lyhyet työviikot ja muffinssitaikinan koostumuksen hiominen täydelliseksi?"
Meidän perheessämme, jossa kotona asuu vielä neljä lasta, ei downshiftauksessa ole koskaan ollut kyse pelkästä kivasta. Se on ollut keino järjestellä arkea hieman vähemmän läkähdyttäväksi.
Olen tehnyt nyt kahdeksan kuukautta nelipäiväistä työviikkoa, mutta minulla ei edelleenkään ole ollut juurikaan aikaa askarteluun tai leivontaan. Luulen, että downshiftaajat eivät sinä yhtenä vapaapäivänään tyypillisesti täydellistä leipomuksiaan ja askartele. He puurtavat kotitöiden perussettiä; kirivät arkipuuhia kiinni niin, että ehtisivät seuraavana viikonloppuna vaikka hetken hengähtää.
Ajatus downshiftarista etuoikeutettuna elististinä, jonka ainoa huoli on muffinsien koostumus mitätöi tavallisen lapsiperheen arjen tavalliset haasteet. Juuri kodin piirissä on valtavasti asioita jotka voisi ajan kanssa tehdä toisin; halvemmin, ja paljon ekologisemmin. Vanhan ajan säästeliäästä ja luovasta elämäntavasta voi jollekulle downshiftarille jopa syntyä se merkitys, jota joku hakee merkityksellisestä työstä.
Jos minulla esimerkiksi olisi viikossa vielä vähän lisää aikaa, voisin lopettaa einesten oston ja hakea suuren osan ruoastamme lähistön luomutiloilta halvalla. Voisin etsiä koko perheen vaatteet kirpputoreilta, opetella kunnnostamaan vaatteita (sen sijaan, että heitän rikkinäisen vaatteen heti roskiin, kuten nyt), voisin viljellä niin paljon, että siitä alkaisi olla hyötyä myös ruokalaskussa ja opetella sadon säilömistä (kas se kun on se vaikein ja aikaavievin osuus). Voisin pistää edes toisen autoista seisontaan ja taittaa niin kauppa- kuin päiväkotimatkat kävellen, meidän kylän kauniita maisemia katsellen.
Ehkä ehtisin joskus pysähtyä lapsen kanssa kotimatkalla järven rannalle ihmettelemään joutsenten muuttoa.
Sitäpaitsi haluaisin myös oppia leipomaan muffinsseja. Oikeasti.
Matka kohti merkityksellistä elämää alkaa armollisuudesta itselle: omien toiveiden ja rajojen tunnistuksesta. Missä haluan olla mukana, missä taas en? Mistä juuri minä löydän elämääni merkityksen ja tarkoituksen.
ps. Tv-vinkki: ensi sunnuntain Inhimillisessä tekijässä pohdimme downshiftausta Leppoistaminen-blogin Heikin ja Hidasta elämää-sivuston Sannan kanssa. Ohjelman esittely aukeaa seuraava lähetys-kohdasta.
Entä jos ei saavuttaisikaan kaikkea, vaan vain osan?
Entä jos pysähtyisikin elämään tätä hetkeä, eikä aina kurkottelisi eteenpäin?
"On tärkeää, että ihminen kokee omat puuhansa merkitykselliseksi".
VastaaPoistaNiin onkin, mutta palkkatyö ei ole "puuhaa". Ei, vaikka se ei olisikaan huippukoulutuksen vaativaa ja sellaista mistä maksetaan maltaita.
Hoo: Tulipa ilmaistua asia vaikeaselkoisesti. Tarkoitin, että sen merkityksellisen asian elämässä ei minusta tarvitse olla juuri palkkatyö, vaan se voi olla joku muukin juttu elikkä puuha.
VastaaPoistaAjastin ohjelman. Odotan sitä mielenkiinnolla!
VastaaPoistaMenee nyt ehkä hieman ohi tekstin ytimen, mutta tuohon Hoo Moilasen kommenttiin teki mieli kommentoida, että minun on ainakin tosi vaikea erottaa palkkatyötäni mistään muusta mitä elämässäni teen. Eli kaikki se on minulle sitä samaa puuhaa, jostain maksetaan ja jostain ei, ei niittä paljoa muuta eroa ole. Mutta tämä toki liittyy juuri siihen, että ei ole mitään eroa vapaa-ajan ja työajan välillä.
VastaaPoistaJa Marikka, voin mielihyvin leipoa sun kanssa joku kerta muffinsseja. Tuskin mikään on sen helpompaa. :)
Samojen asioiden kanssa painii suurin osa ystäväpiiristäni. Itselläni työtahti on tällä hetkellä niin kova, että viikonloput menevät pelkkään työviikosta palautumiseen. Osittainen hoitovapaa menee juuri noin kuten kuvasit.
VastaaPoistaMinäkin ajastin ohjelman. Kiitos vinkistä.
Elokuusta asti olen tehnyt 20% lyhyempää työviikkoa esikoisen mentyä eskariin. Töissä väittäisin saavani aikaan saman minkä ennenkin. On varmaankin jäänyt "löysäilyt" ja epäolennaisuudet pois. Kotona en huomaa ajan lisääntymistä. Sama arki jatkuu ihan samana. Tosin pinna on pidentynyt, mikä on kyllä ehdottomasti hyvä juttu :)
VastaaPoistaJoo, tuli väärinkäsitys, kun työtä käsitelleen lauseen jälkeinen lause puhui "puuhasta". (Vaikka oli toki eri kappaleessa.)
VastaaPoistaKoen itseni onnekkaaksi, kun en pidä työtäni erityisen merkityksellisenä! :)
Jos valita pitäisi - ei tietenkään pidä - mieluummin "toteutan itseäni" vapaa-ajalla kuin palkkatyössä. Jotenkin vaan tuntuu hyvältä, että sydäntä lähimpänä oleviin asioihin ei liity raha (siis palkka).
Aura: Kiitos, oikein mielellään tulen muffinssikouluusi!:)
VastaaPoistaElisa ja Mammukka: Juu, mikäköhän siinä on, että lyhennetty työaikakaan ei ratkaise kiireen ongelmaa? Aion jatkaa tästä teemasta vielä paljonkin myöhemmin, sillä etsin siihen juuri aktiivisesti ratkaisua.
Hoo: Samat mietteet täällä, minäkin toteutan itseni mielummin vapaalla. Yksi ihana keino on juuri tämä bloggaaminen.
Hei, katsoin Kakkosen ohjelman ja kirjoitin tänään teemaa sivuavan jutun blogiini, ehkä kiinnostaa teitäkin :)
VastaaPoistahttp://nieminensundell.typepad.com/esinetarinoita/2011/10/tavallista-siis-huonoa-.html
Hieno kirjoitus, Riitta! Ja kiva kun löysit tänne.:)
VastaaPoistaTää on mielenkiintoinen aihe. Itse olen kai jonkinsortin downshiftaaja, mutta itse ymmärrän asian niin että tehdään sen verran ja niitä asioita jotka sydäntä kuunnellen tuntuvat oikeilta. Nimi downshiftaus viittaa siihen että tehdään vähemmän ja usean kohdalla sydämen kuuntelu johtaakin siihen nyky-yhteiskunnassa. Jollekin se voi aiheuttaa aivan muuta, lähdetään tekemään jotain mitä ei koskaan uskallettu. Eli pitäisi keksiä vaihtoehtoinen termi downshiftaamiselle, heartshifting? Rakkaustaminen? Sydämestä käsin toimimalla ihminen voi tehdä paljonkin uupumatta, koska polttoaineena on ilo ja rakkaus eikä esimerkiksi raha tai kunnianhimo. Mutta pointti on se että suureen työmäärään ei tietoisesti pyritä, vaan se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Tärkeintä on elää hetkessä ja kuunnella sydäntään. Vaati harjoittelua toki mutta palkitsee :)
VastaaPoistaKommentoin tähän vanhaan kirjoitukseen, kun olen mietiskellyt tätä viime aikoina. Olen ollut 30 vuotta työssä yksityisellä sektorilla. Viime aikoina on alkanut vaivaamaan, että pitäisikö työlläni olla myös jotain yleisempää hyödyllistä merkitystä. Eli haluaisin ennen eläkkeelle pääsyä siirtyä johonkin työhön, jonka kokisin itsellään merkitykselliseksi esim vanhustenhoito, lapsi- tai nuorisotyö. Outoja ajatuksia, jotka eivät jätä rauhaan.
VastaaPoista