lauantai 10. syyskuuta 2011

Suorittamisen sairaus

Tuulevi Aschan pohdiskeli kirjani tiimoilta oivaltavasti täällä. Tuulevi näki kirjoituksessaan downshiftingin ytimeen: armollisuuteen itseään kohtaan, luottamukseen siihen, että on tarpeeksi. Että riittää itselleen, ja uskaltaa sen takia tehdä massasta poikkeavia elämäntaparatkaisuja.

Downshifting ei ole asia, jota kaikki tekisivät samalla ulkoisella kaavalla. Se ei edellytä taloa maalla, se ei vaadi tietyn pituista työviikkoa eikä etenkään käsityöläisyyttä. Sen ydinasia on toisaalla: sellaisen elämäntavan löytämisessä, jossa minä itse voin hyvin ja jossa elän juuri minulle sopivien rajojen mukaan.

Suorittaminen elämänstrategiana on downshiftingin vastakohta. Suorittaja ei anna armoa itselleen eikä uskalla pysähtyä miettimään vointiaan. Hän juoksee aina sen perässä, mitä muut häneltä toivovat, ulkoa ohjatusti. Kun yhteiskunta kannustaa kuluttamaan, suorittaja kuluttaa. Kun peloitellaan, suorittaja pelkää. Kun vaaditaan energisyyttä, venymistä ja innostusta, suorittaja teeskentelee kiltisti eikä takuulla sano ei.

Minua huvitti tämä Hesarin kolumni. En oikein käsittänyt markkinoitiinko naisille johtajan paikkoja sen takia, että se on mukamas niin hauskaa ja mielekästä, vaiko sen takia, että se on yhteinen velvollisuutemme naisina.
Miksi ylipäätään yhdistää downshiftingiä naisiin? Luetuimmat slow-gurutkin (Tom Hodgkinson ja Carl Honoré) ovat miehiä.

Suorittamisesta ei voi ulkoapäin, henkilöä hyvin tuntematta, kuitenkaan tietää mitään. Suorittaako tuo ihminen elämäänsä vai ohjautuuko hän omasta aidosta itsestään käsin? Ei sitä voi tietää. Se elämäntapa, joka mökkidownshiftarille on kauhistus, on erittäin energiselle toimitusjohtajalle ihan tavallista hyvää arkea. Hän voi omalla tavallaan downshiftata monissa arjen rajanvedon tilanteissa, luoda itselleen juuri hänelle sopivan hyvän elämän. Siksi minua ärsyttää suunnattomasti downshiftingin redusoiminen siksi pinnalliseksi kotoilu-mökkielämistarinaksi.

Kiinnostavaa on silti miettiä omia tunnereaktioitaan erilaisten elämäntapavalintojen edessä. Jos lehtijutusta, jossa joku pakenee mummonmökkiin downshiftaamaan ja tunnustaa, ettei enää jaksanut oravanpyöräelämää, herää raivoisa olo, miksi näin on? Miksi on vaikea lukea heikkoudesta, väsymyksestä tai siitä, että joku on vetänyt jaksamiselleen rajat?

Toki downshiftareiden ja muun maailman välillä on myös se ikuinen maailmankuvien juopa. Downshiftarit eivät enää usko rajattoman taloudellisen kasvun maailmaan, kasvu-uskoiset ilmeisesti uskovat, vaikka rajallisen planeettamme data mitä todistaisi.

Suorittamisen sairautta ruotii syvältä elämän  syövereistä myös Tuulevi ja Henrik Aschanin kirja, josta kirjoitin viime syksynä täällä.


ps. Nyt olen syönyt kuukauden putkeen tätä ruokaa, eikä vieläkään kyllästytä. Kasvispastan päälle on raastettu tuoretta kesäkurpitsaa ja parmesania, päälle on pilkottu sokeriherneitä, ja koko hoidon päälle on kaadettu kurpitsansiemenöljyä. Yksinkertainen on parasta.

Sanomattakin on selvää, että tämä ruokalaji ei kelpaa lapsistamme yhdellekään.

6 kommenttia:

  1. Downshiftingistä on nyt joristu enenevässä määrin ja se tuntuu jollekin olevan ihan jatkuvan parjauksen kohde. Ilmeisesti näiden tahojen intressin lepäävät kilpailuyhteiskunnan ja rahatalouden varassa.

    Oma käsitykseni on se, että leppoistamisen ja kohtuullistamisen kulttuuri on vastavoima tälle sokealle suorittamiselle ja rahan perässä juoksemiselle, jonka loppu on jo lähellä.

    Mitä enemmän ihmiset tulevat tietoisiksi siitä harhasta, jossa elämme sitä suositummaksi muuttuu omilla aivoilla ajatteleminen. Kestävän kulttuurin ajatus alkaa kiinnostaa viimeistään silloin kun oma pesä on liattu ja voimat lopussa.

    Nykyiset uhat rahatalouden romahtamisesta on varmasti saanut monet miettimään, mistä leipä otetaan jos nykyinen hyvinvointi äkisti lakkaisi olemasta. Olemme niin kaukana perustuotannosta, ettei nykyihmisellä ole hajuakaan mistä ruoka tulee ja minkälaisia ponnistuksia sen viljely ja kasvatus vaatii. Kysymykset ovat konkreettisia: Mistä porkkanansiemenet tulevat?

    Tiedätkö sinä, miten porkkana saadaan tekemään siemeniä?

    VastaaPoista
  2. Hienosti kiteytetty downshiftaamisen perusajatus, pistin tekstin jakoon.

    Varasin kesällä bloggauksesi jälkeen kirjastosta kirjan Leikkiminen kielletty!, eilen sain sen hakea ja ahmin samantien koko kirjan. Paljon tuli ajateltavaa ja toivon että moni muukin kirjan lukisi. Kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Suvenkeiju: Kävin blogissasi, kiinnostavia pohdintoja! Porkkana on vaikea - ei aavistustakaan miten se saadaan siementämään. Tietääkö kukaan?

    Anni: Leikkiminen kielletty on tosiaankin mahtava kirja. Toivottavasti se saa paljon mediahuomiota ja aiheuttaa keskustelua.

    VastaaPoista
  4. Onneksi on palsternakka. Namsk. (Ja siemenet kasvatetaan samalla menetelmällä, eli jättämällä maahan toiseksikin vuodeksi)

    VastaaPoista
  5. Olen vasta pienen tovin lukenut blogiasi. Saan kirjoituksistasi paljon lisäpontta omille ajatuksilleni sekä siihen mitä haluan.

    Minä olen ollut erinomainen suorittaja, mutta kun arvomaailmani on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana sekä ymmärrys asioiden todellisesta tilasta kasvanut, niin on upea tunne oivaltaa, että minä saan etsiä ja löytää juuri sellaisen elämäntavan, jossa voin hyvin.

    Tällä hetkellä nautin kotiäitiydestä täysin siemauksin. Pohdinnan alla on ollut jo pitkään se, että kuinka vähän on riittävästi.

    Kiitos tästä(kin) kirjoituksesta !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.