Vapaudesta?
Sisäisestä rauhasta?
Hyvinvoinnista?
Merkityksellisemmästä, konkreettisemmasta työstä?
Tai voiko luontoa kaivata muuten vain? Voiko ihminen yksinkertaisesti ikävöidä läheisyyttä kasveihin ja eläimiin, samoin kuin jotkut kaipaavat kaukomatkoja ja uusia vaatteita?
Näitä kysymyksiä heräsi mieleen lukiessani syyskuun Country Living-lehteä. Tämä brittilehti on oikeastaan yllättävän hyvä: paljon ekoasiaa, viljelyneuvoja, reportaaseja ihmisistä, jotka ovat luoneet maaseudulle omat työpaikkansa (mm. ihastuttavalla vanhalla kelttialueella Irlannissa asuva perhe, joka on erikoistunut karjankasvatukseen ja luomujuustoihin...).
Olen syntynyt ja kasvanut keskellä kivisintä Helsinkiä, mutta kaivannut maalle aina. Nyt asun täällä viidettä vuotta ja viihdyn. Jos vielä koskaan muutan, suunta tulee olemaan vielä kauemmaksi "sivistyksestä".
Maaseutuasumisen ja maaseutuhaaveiden välissä on kuitenkin todellisuus ja arki. Ne monet konkreettiset taidot, jotka täällä pitäisi saada haltuun, projektit, joita riittää tuhannesti enemmän kuin kaupungissa. Raskas, selän koetukselle laittava lapiotyö.
Siispä huomaan vielä nyt maalla asuessanikin haaveilevani siitä maalaisunelmasta, joka kyllä koittaa heti, kun olen saanut valmiiksi tämän, ja tuon, ja vielä senkin projektin...
Mutta mistä silloin oikeastaan haaveilen? Elämästä, jossa ei ole mitään haasteita?
Kuvat ovat syyskuun Country Livingistä.
Minulla se on ikävä maaseudulle, ikävä luonnon keskelle ja vapauttakin tavallaan. Olen kasvanut keskellä korpea ja kokenut myös kaupungissa asumisen. En viihdy/viihtynyt jälkimmäisessä. Moni huomauttelee (kun puhun maallemuutosta), että ei se siellä maalla niin helppoa ole. No, missä se on aina yhtä naurua ja onnea? Ei missään. Elämä ei ole semmoista. En tiedä, mitä etsin vai etsinkö yhtään mitään. Ehkä minulla on vaan ikävä kotiin. Se maalaisunelma on unelma kodista. Enkä usko (ainakaan myönnä;) ) että romantisoin sitä jotenkin.. kun olen kasvanut siellä ja nähnyt, ettei se arki sielläkään ole kuin arkea :)
VastaaPoistaHaaveilee varmaan kaikesta tuosta. Omissa maalaisunelmissani tärkeiksi nousevat elämisen ja olemisen vapaus sekä luonnon ja sitä kautta vuoden- ja vuorokaudenaikojen selkeämpi hahmottaminen. Koen ajan kuluvan kaupungissa käsikynkkää kalenterin ja kellon kanssa. Almanakasta tulee katsottua, että hyvänen aika, kohta on lokakuu. Samalla surkuttelee, että ennen kesää on tajuttoman pitkä märkä kylmä pimeä jakso. Kaupungissa loka-marraskuu on tympeää loskaa ja harmautta, talvi pakkasessa jähmettyvää pakokaasua ja kipeää kurkkua, kauniit kesäpäivätkin asfaltilla paistumista. (Kärjistän.)
VastaaPoistaMaalla aika etenee konkreettisemmin; Lokakuu on hämähäkinseiteissä kimaltelevia vesipisaroita ja sumun pehmentämiä värejä, voinakkaita tuoksuja. Joulukuussa paistaa aurinko -matalalta tuleva valo ei jää korkeiden rakennusten taakse piiloon. Talvipakkanen luo henkeäsalpaavan kauniita maisemia jne. jne. Ympärillä luonnossa tapahtuu koko ajan muutoksia, jotka itsekin havaitsee. Kevät alkaa ajallaan eikä yks`kaks`tarvi hämmästyä, kun puissa onkin jo kolikonkokoiset lehdet. Jotenkin liitän tämän vuodenaikojen rekisteröimisen siihen, että kuvittelisin vastaavasti havainnoivani selkeämmin muutakin elämän kulkua. Ja että sitä kautta osa kaaosmaisuudesta ja kiireen tunnusta poistuisi.
Elämisen ja olemisen vapaus taas tarkottaa itselleni sen verran suurta fyysistä tilaa ympärilläni, ettei "kaikessa" tarvitsisi ajatella naapureita. Voisi juosta yöpaidassa postilaatikolle tai leikata ruohon myöhään illalla tai väsätä pihalleen vajan haluamaansa paikkaan eikä joku kaupungin virkamies päätä, että pihallamme täytyy olla tietynlajinen pensasaita ja tiettyjä istutuksia tietyissä paikoissa jne. Haaveisiin kuuluu tietenkin myös arjen ylellisyyttä kuten rantasaunaa, puuhellalla porisevaa kahvipannua, tuoreita kananmunia, ulko-ovelta alkavat mustikkamaastot jne.
Ja tuon kaiken toivoisi tuovan rauhaa ja hyvinvointia ja kaikkea muuta hyvää :)
Muutama tuttu asuu oikeasti maalla, enkä tiedä, olisiko meidän perheellä kuitenkaan rahkeita kaikkeen siihen, mitä se vaatii. On hoidettava palkkatyö ja kaikki kulkeminen syö aikaa. Siihen päälle tulee kotona puuhastelu, joka varmasti on antoisaa hyvänä päivänä, mutta huonona päivänä...! Lumityöt, rakennusten ylläpito, huolto ja kunnostus, piha- ja puutarhatyöt, säilöminen, halkohommat, mahdollisten peltojen ja metsän hoito, metsästys ja kalastus, eläinten hoito, kangaspuut...
En tiedä, onko tuttavilla enemmän aikaa (ainakin enemmän käytännöntaitoja, kun koneetkin korjaavat itse!) kun ehtivät tuon kaiken. Omiin haaveisiin kuuluu se, ettei palkkatyö olisi välttämätöntä, jotta kaiken muun ehtisi ja jaksaisi niin, että se olisi nautinto eikä riesa. Mutta realismia näyttää olevan se, että vanhemmista toisella on kuukausitulot ja toinen on yrittäjä, jotta rahat riittävät asuntoon, rakennuksiin, autoihin, traktoriin, elämiseen...
Pitänee haaveilla pienemmin tai olla tyytyväinen tähän välimuotoratkaisuun: okt kaava-alueella metsä lähellä.
Suomen Maalaisunelma-lehti on minusta jotenkin niin huvittava. Joo, mulla on joka ainoa numero sitä kyllä.. että sinänsä tykkään, mutta siinä se maalaisunelma tuntuu olevan röyhelöisiä älyttömän kalliita hempeän värisiä vaatteita, joilla ei kyllä kasvimaalle tai paskan mättöön mennä, suloisia kukkakuvioisia kumppareita, romuromanttisia tavaroita, mitä hienoimpia ja monimutkaisempia ja erikoisempia ruokia, matkoja jonnekin hyvin ihaniin mutta kalliisiin paikkoihin.. Joo, on siellä myös noita kivoja tarinoita maallemuutosta ja kauniita taloja (joiden vuoksi lehdet oikeastaan ostankin..), mutta nekin usein kertovat ihmisistä, joilla rahaa piisaa laitella kartanoita ihastuttaviksi..
VastaaPoistaEli tuo on tosi suloista höttöä (melkein) kaikki. Ottaisin ilomielin vastaan tuollaisen lehden, missä kerrotaan oikeista maalaisista ilman pitsireunuksia, ekologisuudesta ilman kalliita kehyksiä jne.
Itse haaveilen maalaiselämästä, jossa on myös niitä perinteisiä kotieläimiä, lähinnä ehkä kanoja ja vaikka lampaita tai vuohia. Haaveilen paskan hajusta ja eläinten hoitamisesta. Kasvimaasta jossa kasvais ihan vaan tavallisia juttuja. Kellarista. Rauhallisesta elämästä. Siitä, että pakkasen paukkuessa tulis vaikka leiponeeksi pullaa ihanassa kodin rauhassa (jotenkin se ajatus tuntuu suloiselta nimenomaan maalla, ei välttis kerrostaloasunnossa kaupungissa!). Lintulaudan tuijottelusta. Kissan tassujen jäljistä
lumisella pihalla.
Nyt asun melkein maalla, eli omakotitalo puolen hehtaarin tontilla keskellä peltoja, kaupoille kolmisen kilsaa ja kaupunkiin noin kymmenen. Naapurit näköetäisyydellä muttei kauheen liki. Yhdessä naapurissa lammaslauma ja kanoja, toisessa hevosia. Joten oikeastaan aika moni unelma tässä toteutuu mutta ne omat eläimet vielä puuttuu. Ja ne mitkä ei tässä vielä ole toteutuneet, johtuu aika pitkälti omasta saamattomuudesta.. esim kasvimaa puuttuu yhä, vastahan me on tässä asuttu vuodesta 1998.. =D
Pieni elämä on sisälläni, ajatuksissani. Ulkoa se näyttää siltä, että on kirjasto, n 5 km päässä, kaupunki n 25 km päässä, vähän pihaa, keskeneräinen talo, työpaikka siellä kaupungissa, sienimetsä talon takana, marjat siellä myös, bussi kulkee kaupunkiin, kasvimaa n 4 m2, vähän kerrassaan kohenee paikat, koira hoitaa sydäntäni, harrastukset eivät häiritse, ystäviä on lähellä ja kaukana juuri sopivasti, että voin ojentaa heille jotakin ja samoin saada. Lapset jo omillaan, omissa elämissään. Pientä ja kaunista. Kunhan hyvän puolella pysyisin.
VastaaPoistaAnonyymi 1: Ihanasti kirjoitit ja kuvailit. Samanlaisia unelmia täälläkin. Vuosi tuntuu täällä avarammalta ja moniulotteisemmalta. Pitkä, pimeä syksy on ihana, samoin kevät. Luminen talvi on kahtena viime vuonna tuntunut minusta hieman liian pitkältä, kun lumi on tullut jo marraskuussa ja lähtenyt vasta huhtikuun lopulla. Lumitöitä en rakasta. Nyt juuri on ihan loistava vuodenaika. Olen tehnyt koko päivän töitä kasvimaalla ja katsellut kurkien syysmuuttoaurojen kokoontumisia. Ne ovat Tapahtuma!
VastaaPoistaHeli: Oli tämäkin lehti osin tuota samaa höttöä mitä kuvasit, poimin tähän vain parhaat palat.:) Mutta selvästi brittiversiossa on vähemmän sistustua ja enemmän hyötykasviviljelyä.
Anonyymi 2: Olisit voinut tuossa kuvata minun elämääni. Paitsi että lapset ovat meillä vielä kotona.
Mehän emme asu haja-asutusalueella vaan kirkonkylässä, joten ajoittain minäkin kärsin "vielä maallemmaksi"-haikailusta.
jos nyt oli mahdollista lähtisin maalle tuota pikaa.. mutta elämä on kulkenut nyt ohi sen muutoksen. en pärjäisi enää iäkkäänä ja sairaana syrjäkylän mummon mökissä. joskus 50vuotta sitten niissä pikkukylissäkin oli kauppa ja jotain palvelua, ehkä posti siinä kaupassa.. nyt ne on kaikki pois.. tarvitaan auto ja siihen lopuu minun maalle muutto ja ekoilu siltä osin.. täytyy vain elää kaupungissa ajatuksella aina ostoksilla, että ei raahaa turhaa roskaa kotiin ja roskiin.
VastaaPoista