torstai 14. huhtikuuta 2011

Kuttujuttu

Mikäköhän keväässä on, kun aina rupeaa tekemään mieli lisää kotieläimiä?
Alkukevät meni koirakuumeillessa. Pitäisikö hankkia toinenkin koira? Tai kissa? Kolme koiraa? Satuin lukemaan uudestaan edesmenneen Uman klassikkoteoksen Kuttu ja kutunpito. Kävi niin kuin edellisilläkin kyseisen kirjan lukukerroilla: rupesin haaveilemaan omasta kutusta. Tai kahdesta, koska vuohet ovat kuulemma niin sosiaalisia etteivät viihdy yksin.

Soitin jopa kuntaan ja kyselin saako omakotitalon pihalla pitää vuohta vaiko ei. Loputtoman puhelinpallottelun jälkeen (kukaan ei tuntunut ymmärtävän kysymystä) sain lopulta yhden eläinlääkäri-terveystarkastajan mielipiteen: kyllä saa, jos sitä pidetään lemmikkinä eikä tuotantokäytössä.

Tiedän ettei se oikeasti yksinkertaista ole. Vaikka maalla asummekin, emme asu pikitien päässä vaan tiheästi kaavoitetulla omakotialueella. Netin vuohifoorumeja (niinpä, mistä aiheesta netissä nyt ei olisi keskustelufoorumeja?) lukiessa vuohi-innostus sammuu aika nopeasti. Jessus mikä eläin – sehän tuhoaa vapaaksi päästessään puutarhasta kaiken, puutkin! Vuohi myös on aika Houdini karkailemaan, vaikka sitä miten koittaisi aidata. Ja lieassa pitäminen (toisin kuin - kuvista päätellen - vielä Uman kirjan aikoina) on nykyään kuulemma vakava eläinsuojelurikos. Omavaraisuus-guru John Seymourin kommentti kirjasta Self-Sufficient Life and How to Live It ei myöskään rohkaise:
Goats are called “desert makers” in some dry regions because they destroy what scrub there is and prevent more from growing.
Miksi haaveilla näin vaivalloisesta eläimestä? Niissä nyt vaan on sitä jotain. Olen pikkutytöstä asti pitänyt vuohista ja hoitanut niitä talleilla. Ne sattuvat myös tuottamaan sitä ainoaa maitoa (siis: juustoa!) mitä vatsani sietää.
Lantaa tuottava kotieläin liittyy ennen kaikkea unelmaani permakulttuuripihasta. Haaveilen siitä, että pystyisin jonain päivänä tekemään tästä omakotitalon pihasta sellaisen itse itseään pyörittävän systeemin kuin Dervaesin perhe, jonka blogia innolla seuraan. Unelmani on, etten  tarvitsisi enää Kekkilää enkä jokakeväisiä multakuormia vaan tuottaisin aina vain rikkaamman mullan omassa pihassa. Myös John Seymour, haukuttuaan vuohia ensin tarpeeksi, toteaa että tämä ”köyhän miehen lehmä” on ehkä hyödyllisin mahdollinen kotieläin omavaraisuuteen pyrkijälle.
Katsokaapa tämä traileri Dervaesin perheestä. Heilläkin on vuohia – ja asuinpaikkanaan tosi tylsän näköinen Los Angelesilainen lähiö, jonka keskelle he ovat rakentaneet vähän erilaisen pikku paratiisin.
Tässä kohtaa mieleeni muuten palaa että minunhan ei pitänyt aloittaa taas jotain suurta ja vaivalloista projektia, vaan hidastaa. Onneksi täällä lähellä on ihana islanninhevostalli, jossa voin käydä vuohta paijaamassa, jos kuttukuume taas iskee. Ja se varmasti iskee.

13 kommenttia:

  1. Nyt heitettiin taas bensaa liekkehin. Minua on vaivannut vakava vuohikuume jo muutaman vuoden. Muutama kuttu pitäisi ihan välttämättä saada. Olisi ihanaa kun olisi maitoa omasta takaa. Munia meillä jo on :) Mutta olen myös lukemut niitä aitaus juttuja vuohifoorumilta. Ei todellakaan kiinnostaisi alkaa rakentamaan mitään kiinanmuurin veroista rakennelmaa jotta saa vuohen pidettyä erillään kasvimaasta.
    Mutta kyllä oma kuttu ois ihana <3

    VastaaPoista
  2. Minä haluaisin ottaa lampaita hoitamaan tuota navettapihaa, mutta meillä on jo ihan riittävästi eläimiä, joten vaikka tyttärellä onkin paimenkoira, niin lammaskuume ei ole vielä niin pahaksi äitynyt, että niitä ottaisin. Aikoinaan kun itsellä oli border collie, niin silloin oli tarkalla, etten ottanut paria lammasta, vaikka meillä oli silloin lehmiä, joita border paimensi. Vuohet ei juuri sen takia kiinnosta, että ne kyllä tuhoaa kaiken!! :-)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten ihana aihe! Täällä ilmoittautuu joukkoon lisää yksi vuohifani. Minullakin on haaveissa pihapiiri, joka mahdollistaisi omavaraisuuden. Vaikka maalla asutaankin, niin meilläkään ei ole mahdollisuutta tähän tänne hankkia niitä vuohia ja kanoja ja.... ja.... ja....

    Onneksi voi haaveilla!

    -junika-

    VastaaPoista
  4. Sarppa: Tuo Kiinan muuri ei ole liioittelua, aidan pitää olla vähintään 150 m ja siltikin vuohi voi kelpotella yli.

    Löysin tämän jostain päin nettiä:

    "On sanonta: Jollei sulla muuta harmia oo, niin hanki itelles kuttu." Tulee kuulemma huumoria elämään.Hmm...

    Pami: Lammas olisi tosiaan ehkä kätevämpi ruohonleikkuutarkoituksessa, vuohethan syövät vain kukkapenkit ja puut.:) Mutta tämä on varmaan vähän sama juttu kuin kissa- ja koiraihmisissä. Itse olen vuohi-ihminen. Mukava kuulla, että meitä on muitakin.

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleen viime kesäinen reissuni Kustaviin, Itätalon kartanoon. Vuohikaksikko toivotti minut tervetulleeksi papanoimalla ja pissaamalla sänkyyni. Öisin he livahtivat kahvilan tiloihin herkuttelemaan ja päivisin pitivät talon emännän kiireisenä kuin vuoden-parin ikäiset lapset. Jotain vetoavaa niiden vallattomuudessa kuitenkin oli, koska huomasin reissun jälkeen haaveilevani muutamasta omasta vuohesta.

    VastaaPoista
  6. No tää uutislinkki sopii sitten sulle: http://www.savonsanomat.fi/viihde/viihdeuutiset/savolaisvuohi-on-kahlekarkuri/664137

    VastaaPoista
  7. Leveä hymy täältäpäin. Meillä oli pari vuotta kaksi vuohipukkia. Ne olisi hyvin voinut ristiä Houdini ykköseksi ja kakkoseksi, mutta Mars ja Jupiter kuvasivat kyllä kaksikon luonteita hyvin. Mäestä kuului aamusta iltaan kovia jysähdyksiä, kun veljet ottivat mittaa toisistaan. Elämä näitten söpöläisten kanssa oli todellakin kiinnostavaa. Muutamanakin marraskuun aamuna naapurit soittivat minulle töihin, että nyt taitavat pukit taas olla kylillä. Siitä sitten kesken päivän vuohia etsimään ja tarhaa korjaamaan. Mutta sielukkaita eläimiä nämä kyllä olivat, ja kovasti ne vuohistamme pidimme. Lopulta hoito kuitenkin kävi liian vaikeaksi ja vuohet päätyivät pataan.

    Pari vuotta oltiin aika helpottuneina ilman eläimiä, mutta sitten alkoi taloon ilmestyä kissoja. Ja aina tuon tuostakin tulee mieleen että miten olisi pieni kanala... ja lampaat kuulemma eivät ole ihan yhtä luovia kuin vuohet. Omavaraisuus on minunkin ihanteeni ja haaveeni, mutta maalaistalon realiteetit tulivat vuohien kanssa kyllä verestetyisksi keväisiä pihan poikki virtaavia lantajokia myöten.

    Että sellainen tarina. Mutta ymmärrän kyllä kaipuusi oikein hyvin, kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  8. Ihana vuohi! Ymmärrän hyvin tuon "pitäisikö ottaa toinen koira? Kissa? Vuohi? Hevonen?" -tyyppisen tuumailun. Meillä myös nousee pintaan sama vähän väliä.

    Vuohet ovat kyllä ihania. Ystävä perheelläni oli aikoinaan pari, ja ne leikkivät lasten kanssa pihalla kuin koirat. Toisen niistä saattoi ottaa jopa syliin (jos jaksoi). :D

    VastaaPoista
  9. Liisa: Suurkiitos ensi käden kokemuksista. Pitääpä odottaa vielä jokunen kevät, ja talvi, ja sitten kevät taas. Ja siitä vielä pari kevättä. Jos hulluus ei laannu, on aika ottaa vuohi - ja tehdä elämästä tosi humoristista.:)

    Tervetuloa kaikille uusille lukijoille!:)

    VastaaPoista
  10. Hmmm... koko lapsuuteni haaveilin vuohesta. Ikiomasta Kutusta. Kiitos Uman. (niin ja poneista, hevosista jne..)
    No, eräänä päivänä unelmien toteuttaminen olikin mahdollista.
    Muutettiin maalle, hankittiin ne iiiihanat pienet kutut..(ja ponit ja kanat..muut olikin jo valmiina: kanit, koirat,kissat, marsut jne.)
    Vaan kuinkas sitten sattuikaan. Ei ollutkaan elämä niin ihanaa ja auvoista kuttukaksikon kanssa kuin mitä Uman ihanista kirjoista oli ymmärretty.
    Ei todella.
    Jumalaton kiljuminen, "tulkaa ihmiset apuun, ei täällä vuohissa pärjätä" uskomattoman monta kertaa (tauotta) päivässä.. Älä ota kuttua, älä ota kahta, ota neljä-viisi, jotta muodostavat itselleen turvallisen lauman.
    Mitä bioruohonleikkurina vuohen käyttöön tulee: Unohda.
    Syövät juuri istuttamasi ruusut (mitä kalliimmat, sen paremmat. Vanhat eivät tietenkään kelpaa.) Syövät tulppaanit, iirikset, kaiken. Vain nurmikko saa rehottaa. Vuohenjuuri varsinkin.
    Tuhoavat kaiken. Murtautuvat mistä tahansa. Syövät pääsääntöisesti sen mikä heille ei ole tarkoitettu.. (erään kerran oli ponitalli kokenut kovia, sarvipäitten toimesta.. olivat murtautuneet omasta kuningaskunnastaan ulos (waltawa karsina kera "ikkunoitten", kiipeily-ja puuhapaikkojen) ja järjestelmällisesti sotkeneet koko tallin.. Meinas siinä itku päästä kun useampaa kymmentä kiloa ponin rehuja lattialta lakaisin, entisistä paaliheinistä muodostunutta heinämattoa katselin... Ja kaiken kuorrutteena toki papanakasat siellä täällä..
    Niin, huumoria. Minä päätin päästä helpommalla ja myin kaksikon seuraavalle haaveilijalle. Meniköhän puoli vuotta, kun tuli viestiä, että ostaisitko takaisin: EN!

    Mutta, vuohi on hyvä eläin: ei pure eikä potki!
    Oli niitten kanssa joskus kivaakin, seurallisia kuin koirat ja useasti lenkkeiltiinkin kyläläisten kauhuksi (hulluja nuo kaupunkilaiset!) pitkin metsiä!
    Päädyin silti koiraharrastajaksi.
    Mikä onkin sitten jo ihan toinen tarina..

    VastaaPoista
  11. Meillä asuu vuohia. Tätä nykyä meillä on lammastila, mutta vuohet tulivat ihan (maalla olevan) omakotitalon pihalle, jossa oli pikkuinen kahden lehmän navetta.
    Meidän vuohet eivät karkaile.. ikävä kyllä, ihmiset opettavat itse vuohensa karkaamaan.. Tehdään ei-vuohenpitävä aita, hups tuli yli/ali/välistä, korotetaan/madalletaan/paikataan ja vuohi koettaa, tästä viimeksikin pääsi, koettaa kovemmin, pääsee läpi, paikataan vähän ja kappas, kohta meillä on vuohia, jotka eivät pysy missään. No, kyllä ne syövät kaiken kasvuston, mihin pääsevät käsiksi, mutta meillä ainakin on, kiitos vuohenpitävän aitauksen, mansikoita, puita, pensaita, kärhöjä jne.. Ja vaihteleva aitaus. Vanhat puut kestävät vuohien nakertelun, ja voihan niille antaa rankoja kaluttaviksi. Kyllä elämä on juuri niin ihanaa vuohien kanssa, kuin Uma antoi kirjoissaan ymmärtää.
    Vuohet on parhautta.
    Terv.Ellis, joka myös on vuohi-ihminen, kiitos Uman.

    VastaaPoista
  12. Ellis, olisi todella kiva tietää millainen se vuohenpitävä aitaus on! Ja vanhat puut eivät ainakaan meillä todellakaan kestäneet nakertelua, eivät ainakaan kokopäiväistä puskemista (ja lautasuojaukset menevät äkkiä säpäleiksi myös). Meillä meni vuodessa monta isoa kuusta hengiltä.

    Kyllä, vuohet tosiaan ovat ihania mutta pakko on vain vielä huudella täältä sivusta...

    VastaaPoista
  13. Juu-u, meilläkin on ollut vuohia nyt muutaman vuotta ja sanoisinko näin, että elämä on ollut ainakin vaihtelevaa. Siihen on sisältynyt kilistelyn ihanuutta ja sitä ääretöntä ärtymystä, kun on huomattu vuohien olevan (jälleen kerran!!!) karkuteillä ja syömässä esim. kasvimaalla. Raivostuttavan rakastettavia elukoita, sanon minä. Ja mitä meillä on noita ollut, niin voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että esimerkiksi Uman kirjassa kuvailtu lypsytapahtuma (vuohi seisoo rauhallisesti paikallaan jne.) ei pidä muuten sitten yhtään paikkaansa, vaikka eläimellä olisi minkälainen saavi hyvänsä edessä, josta voi napsia samalla syötävää... Todella omapäisiä luonteeltaan koiran ja kissan risteytyksiä ovat nämä. Oppivat kyllä kaikki temput (yleensä ne, mistä on eniten harmia, esim. portin avaamisen) mutta toteuttavat oppejaan sitten ihan silloin kun sattuu huvittamaan... Ottaisinko vuohia nyt, jos mulla olisi mahdollisuus? Harkitsisin ainakin useamman kerran. Pidän siksi lampaista, kun ne eivät ole vuohia... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.