maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ajan henki

Sain vihdoin käsiini Meijerillä usein mainitun Kloka Hem-lehden (tämän vuoden ykköslehti) ja jopas se olikin ihana. Esimerkiksi tällaisia ekotaloja nähdessään ei voi kuin huokailla.

Erityislehtiä kiinnostavampaa on se, että tänä keväänä mainstream-lehdissäkin kirjoitellaan asioita, joita vielä vähän aikaa sitten ei olisi voinut kuvitella niistä lukevansa. Vai mitä sanotte Glorian kodin uusimmasta, huhtikuun pääkirjoituksesta:
Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua 2010-luvun hyvän elämän laadusta ja määritelmistä. Neulepiireissä on pohdittu elämän kohtuullistamista, kuluttamisen järkeistämistä ja ekologisia valintoja.
Samat aatteet värittävät nyt heräävää puutarhakautta. Luonnollisuus, ekologisuus, hyöty ja hidastaminen ovat kevään puutarhatrendien kantava teema ja yhdistävä tekijä. Itse tekemisen ilo houkuttelee yhä useampaa koulimaan taimia, kääntämään multaa ja tutkimaan heräileviä monivuotisia. Sulavista komposteista saa kohta hyvää multaa pihan istutuksille, joissa kiehtoo toki edelleen kauneus mutta myös kasvien hyötykäyttö ja historia.
Samaisesta lehdestä löytyy mm. palstaviljelijän tarina sekä Labbyn ekotilan esittely kera luomuviljelyn kymmenen kultaisen säännön. Ja lehtenä siis – toistettakoon tämä vielä – se Glorian koti.
Konsulttimieheni tässä juuri totesi, että siinä vaiheessa kun markkinavoimatkin alkavat puhua jonkun atteen puolesta, ne ovat vainunneet siinä olevan kasvu (lue: rahastamis) potentiaalin. Siinä vaiheessa kyse ei ole enää vain pienen marginaalijoukon hihhuloinnissa.
­­- Nyt kehittele nopeasti jotain pienen elämän tuotteita, mies ohjeisti rahankiilto silmissä. – Pienen elämän teepussisarja? Pienen elämän välipalapatukat (”pidä pieni tauko”).
Juu ei.
Joka tapauksessa, kanssahidastajat, nyt sitä ollaan trendin harjalla (haluttiin tai ei)!
ps. Huomasitte kai, että Suomi on saanut ensimmäisen virallisesti hitaan kaupunkinsa? Olen edelleen sitä mieltä, että meidän kylä kelpaisi kyläsarjan kandidaatiksi
pss. Katsokaa ihmeessä tämä!!! Yrjö Kallis-fanina olen ihan intona siitä, että Kallinen tulee taas. Eivät nämä tiettyjen ajattelijoiden ajatusten nousemiset tietenkään koskaan sattumaa ole. Suuri kiitos Wihtorille ohjelman vinkkauksesta!

3 kommenttia:

  1. Ole hyvä vaan Marikka ;)
    Muistutusvinkin sait siis facesta, mutta nyt päätin sinun seuraksesi linkittää tuon myös omassa blogissanikin. On se sen verran mielenkiintoinen ohjelma ! Hyvä täytyy laittaa kiertoon. Some toimii ;)
    Ja ihania nuo hitaan puutarhan hoidon jutut. Hiljaa hyvä tulee.

    VastaaPoista
  2. Jonkin aikaa on jo ollut havaittavissa, että hidastaminen, elämän kohtuullistaminen yms. tähän liittyvät asiat ovat nousemassa "trendiksi".

    Tarkoitan tätä nimenomaan sillä tavalla, kun asialla aletaan tekemään bisnestä. Mielestäni siinä piilee pieni ristiriita, mutta toisaalta esim. ekologisesti ja eettisesti tuotettujen hyödykkeiden/vaihtoehtojen markkinoille tuominen on hyvä asia. Mutta jos "asian" ympärille taas kehitetään jotain metodeja, tai koulutuksia -- whatever, joiden avulla/kautta suoritetaan elämän leppoistamista, niin tässä näen hienoisen ristiriidan ajatuksen alkuperään verrattuna.

    Olen pistänyt ilahtuneena merkille sen, että ekologisesta rakentamisesta ja asumisesta puhutaan. Meillä Suomessa kun nämä asiat tahtovat olla kauhean standardisoituja ja hiteckkiä tavalla, joka tarkoittaa kallista ja kliinistä. Järkevyys on siitä aika kaukana.

    Muistan lukeneeni jutun talosta, jonka eristeenä käytettiin olkea tai jotain vastaavaa ja siitäkin kävi ilmi ympäristön harjoittama eristeen hygieenisyyden ja kestävyyden epäily. Jos en ihan väärin muista, niin tuon talon eriste oli kestänyt hyvin aikaa eikä ollut edes homeessa.

    Enää ei myöskään naureskella luomuviljelylle ja on vaikea uskoa, että luomuviljely olisi vain hetkellinen hairahdus. Kestävästä kulutuksesta ja luonnonmukaisuudesta puhuminen/konkretisoiminen toivottavasti vaikuttaa hiljalleen yleiseenkin mielipiteeseen ja sitä kautta valintoihimme.

    Mää olen niin täynnä hyödyn maksimoimista ja tehokkuusajattelua, että tekisi mieli protestiksi muuttaa asumaan "elämäntapaintiaanina" johonkin luolaan.

    Ajatus katkesi. Piti sanomani jotain järkevää...

    -junika-

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti mahdollisimman moni omaksuisi hitaudesta etenkin sen armahtavuuden !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.