keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Yksinkertaista bloggausta

Ostin netistä innokkaasti tämän. Vihdoinkin selkeitä ohjeita siihen, kuinka tehdä bloggaamisesta vähemmän aikaavievää!

Petyin, sillä kirjan lähtökirjana oli kuitenkin se, miten luodaan menestynyt - siis mahdollisimman suuren yleisön - blogi ja sen ympärille kehittynyt yhteisö. Plus tietysti paljon mainoksia ja ”yhteistyökumppaneita”.
Säästän teiltä muilta kahdeksan dollaria ja kerron, miten Rachel Meeksin mukaan bloggataan simppelisti. Meeks perusti oman bloginsa kootakseen nettiin ajatuksiaan elämän yksinkertaistamisesta, mutta pian hän törmäsi tuttuun ilmiöön: itse blogin pito teki hänen elämästään valtavan monimutkaista.

Aikaa vierähti koneella. Hurjasti vierähtikin.

Rachel valvoi yökaudet parantaessaan bloginsa ulkoasua, seuratessaan kävijätilastojaan, yrittäessään vastata pedantisti joka ainoaan kommenttiin ja sähköpostiin. Päivisin hän oli pienten lasten äitinä aivan puhki. Lapset saivat kuulla koko-ajan sen saman tokaisun, mille omatkin lapseni ehtivät jo pahasti allergisoitua: ”Odota vähän...äiti kirjoittaa vain tämän yhden...” (postauksen, vastauksen, mailin)

Tähän asti samaistuin Rachelin tarinaan kybällä. Hieno oli myös Rachelin ensimmäinen ohje: erota toisistaan blogisi tarkoitus ja oman elämäsi tarkoitus. Jos ne ovat sinulle sama asia (”haluan olla maailman menestynein bloggaaja”), asiassa ei olekaan mitään ongelmaa. Siitä vaan satasella omaa blogia kehittämään. Mutta jos on perhettä, työ ja muitakin elämän tavoitteita, pitää pohtia kuinka ehtii esimerkiksi bloggata ja elää itsekin sitä hidasta elämää.

Siksi loppu Rachelin kirjasta ei oikein iskenyt, se kun oli sitä samaa ikuista tehokkuusajattelua: kirjoita nopeammin, keskity paremmin, suunnittele kuukauden bloggausteemat sekä kaikki postausten aiheet etukäteen, kirjoita paljon juttuja varastoon, jotta postaaminen ei esimerkiksi sairauden takia hetkeksikään keskeydy, verkostoidu muiden bloggaajien kanssa...

Tämä kaikki kuulosti epäilyttävästi ihan työ-elämältä.

Minulle bloggaaminen on harrastus. Haluan pitää sen vapaana kaikista tavoitteista. En välttämättä edes halua valtavaa lukijamäärää; pieni mukava porukka riittää oikein hyvin. Työni teen muualla eli en myöskään myy mainostilaa.

Ainoa oma stressijuttuni bloggaamisessa on kommenttilaatikko. Tammikuun lopussa piilotin tästä blogista kommentointimahdollisuuden, sillä minua alkoi ahdistaa (itse keksitty?) vaatimus siitä, että mukaviin kommentteihin pitäisi aina vastata. Tästä syystä tulin roikkuneeksi koneella niin, että perhekin jo hermostui. Nyt kun olen taukoni ansiosta sopivasti nettivieroittautunut ajattelin kokeilla miten homma onnistuisi niin, että pidän koneen edelleen kiinni ja annan kommenttien vain tulla. Vastaan siis kun tuntuu siltä ja on aikaa, mutten aina. Ikäviä kommentteja minulle ei ole oikeastaan koskaan tullut, mutta nyt kun etukäteistarkistusmahdollisuus samalla poistuu, kerrottakoon myös, että asiattomat ja ilkeät kommentit poistetaan sen kummemmin selittelemättä.

Simple blogging-kirjan parhaita neuvoja oli priorisoida se, mikä bloggaamisessa itselle on tärkeintä (kommentteihin vastaaminen, muiden blogien lukeminen ja kommentoiminen, kuvat vaiko kirjoittaminen). Minulle ykkösasia on kirjoittaminen.

Poistettuani täältä kommenttimahdollisuuden oli ihana lukea miten helpottavana eräs lukija päätöstäni piti. Hän oli jo pitkään lukenut blogiani, mutta tuntenut syyllisyyttä siitä, ettei koskaan kommentoinut. Nyt hän sai lukea blogiani vailla syyllisyyttä muka-saamattomuudestaan.

Haluan sanoa hänelle ja kaikille teille muillekin, että avoin kommenttilaatikko ei ole vaatimus. Jättäkää jälkenne tänne vain silloin, kun teillä on aikaa ja intoa. Aina olette myös tervetulleita vain lukemaan.

Mark Ryden: Allegory of the Four Elements

19 kommenttia:

  1. Kiitos paljon tästä kirjoituksesta!

    Sattumalta eilen pohdin näitä samoja teemoja omassa blogissani ja vaikka oman asenteeni/tarpeeni sainkin tekstin myötä jäsennettyä ja samalla ikäänkuin luovuin bloggaamiseen liittyvistä odotuksistani, jäin kuitenkin asiani kanssa hieman "yksinäiseksi" tai vajaaksi. Aihe, jos mikä, on sellainen, että siitä olisin halunnut keskustella jonkun kanssa. (Minulla ei ole ystäviä, jotka harjoittaisivat ainakaan säännöllistä bloggaamista, joten tämän harrastukseni kanssa olen hieman yksin.)

    Jotenkin koko bloggaaminen tuntuu nykyisin kaikkine mutkineen niin "keinotekoisten ongelmien lisätaakalta" elämässä, että välillä sen rajoja on pakko pysähtyä miettimään.

    Ja ei, taakka blogi(ni) ei ole, ellei siitä tee sellaista.

    Toivottavasti tämä kirjoituksesi kannustaa meitä kaikkia luopumaan turhista paineista bloggaamiseen liittyen.

    Valoa!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    löysin blogisi vasta ja ihmettelin kommentointimahdollisuuden puutetta, mutta nytpä siihen selvisi syykin. Järkevä päätös se varmasti oli, ja sai minutkin ihan vakavissani miettimään jos ei nyt ihan kommenttilaatikon sulkemista, niin sitä, onko kaikkiin kommentteihin vastattava ja onko niitä luettava sitä mukaa kun ne tulevat.

    Kiitos tästä kirjoituksesta muutenkin, tässä oli paljon semmoista, mikä kosketti omaa elämääni / bloggaamistani. En nyt erittele kommentoi tai erittele niitä kaikkia, tiedätkin varmaan miksi.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kommenttiloota! On kyllä niin mukavaa että ihminen voi muuttaa mieltään ja tehdä sen vielä monta kertaa. Ei niinkuin tarvitse tulla kerralla valmista...

    VastaaPoista
  4. Mielestäni kommenttilootan poisottaminen oli rohkea veto. En tiedä uskaltaisinko moista tehdä?
    Kiltit tytöt pyrkivät tekemään kaiken tunnollisesti, ainakin melkein. =)

    VastaaPoista
  5. Kunhan et kirjoittamista lopeta.. täällä on niin mukava piipahtaa.. ihan kuin vanhan ystävän luona kahvilla jaarittelemassa :)

    VastaaPoista
  6. Tuo bloggauskirja kuulostaa just siltä, miltä tosi moni ajanhallintakirja. Ohje tehdä kaikki tehokkaammin ja nopeammin on minusta kuin uhmaisi painovoimaa.

    Seuraan blogimaailmaa siinä mielessä vähän ulkopuolisen silmin, että en pidä blogia, en juuri kommentoi ja lukenutkin olen vasta muutaman kuukauden. Ihailen erittäin paljon niitä bloggareita, jotka kirjoittavat omasta elämästään ilman kiillottelua. Mahtavia, vahvoja ja rohkeita naisia! Minusta ei olisi samaan.

    Toisaalta olen ihmetellyt blogimaailmassa kommenttien ympärillä olevaa kirjoittamatonta säännöstöä, jonka ilmeisen moni kokee tavalla tai toisella ahdistavaksi. Ihmettelin aluksi, miksi bloggaaja itse kirjoittaa kommenttilootaan niin paljon, eikö se ollutkaan lukijoita varten?Ymmärrän hyvin, miksi keskustelut ovat bloggaamisen suola. Ymmärrän kyllä, tai kuvittelen ainakin niin, että miten kommentointi, vastaaminen jne voi kääntyä paineeksi. Mutta jos ajattelee, että blogi on omaa aluetta, niin eikö siellä ainakin voisi ajatella, että vetää itse omat rajat ilman, että tarvitsee puolustautua? Jos ei ole sanottavaa tai ei jaksa puhua niin saisi olla hiljaa sillä kertaa? Minusta olisi kovin surullista, jos sellaiselle ei olisi tilaa.

    Epäilen myös, mahtaako kommenttien vähyys tai paljous kertoa välttämättä paljonkaan siitä, miten teksti on koskettanut muita. Suuri syy sille, miksi itse kommentoin vähän on oma hitauteni. Siinä vaiheessa kun olen lukenut tekstin ja asiaa pyöritellyt mielessäni, keskustelu kommenttilootassa on jo pyrähtänyt ohitse. Jälkeä käynnistäni ei ole, mutta minä olen tullut kosketetuksi. Näin on käynyt monta kertaa, niin tämän kuin monen tätäkin blogia kommentoivan kirjoittajan oman blogin kanssa.

    Vilma

    VastaaPoista
  7. Ihanaa naaraskettu ihanaa :)
    Oli rohkea veto sulkea loota, mutta vielä hienompaa on kun avaat tämän uudestaan, jes. Ja jos taas joskus sille tuntuu, niin vetskari kiinni vaan uudelleen (vaikka me kuinka ruikutettaisi). Mielestäni blogin pitäjän ei ole mikään välttämättömyys täällä lootassa kommentoida lukijoitten mielipiteitä saatikka kompata kaikkia. Keskustelkoon lukijat keskenään, ja jos haluaa mukaan keskusteluun niin toki sitten. Liisa kirjoitit ihanasti, "että ei niinkuin tarvitse tulla kerralla valmista". Soudetaan ja huovataan ihan elämän ilosta, kukkuloista ja laaksoistahan tämä kaikki koostuu.

    Ja kiitos Marikka tuon kirjan raottamisesta. Aivan hullulta kuulosti se, että tulisi suunnitella bloggausaiheet etukäteen ja vielä varastoon ja vaikka mitä...ei ainakaan mun juttu. Intuitiolla vaan, harvakseltaan ja hartaasti :)

    VastaaPoista
  8. Pitää vielä lisätä, että huima tuo kuva. Minä taidan olla tuo kaurispää...olisiko tuli ? Sinä voisit olla tuo kalapää, vesi ? Ja nuo kolme pientä pesässä, piiip...

    VastaaPoista
  9. Sun tekstit on herättäneet minussa viime aikoina erityisen paljon kommentointi-intoa, mietin, että johtuikohan se osittain siitäkin, ettei sitä mahdollisuutta ollut. Mulla on itsellänikin kahtalainen suhtautuminen blogeihin ja keskusteluun, välillä en jaksa, ja välillä innostun. Pidän tästä maalaisjärkisestä ja epätäydellisyyteen rohkaisevasta asenteesta täällä!

    Ja sekinhän mun piti saada sulle kertoa, että mullakin on kaihi. Leikattukin jo. Luulin, että olen ainoa muuten terve ei-mummo, jolla se on;)

    VastaaPoista
  10. Minusta tuossa varastoon kirjoittamisessakin on itua. Ei sen takia, että pitäisi olla aina jotain päivitettävää, vaan sen takia että joskus juttua vaan tulee, eikä inspistä ole tarpeen kahlita vaikkei haluaisikaan julkaista kaikkea saman tien.

    VastaaPoista
  11. Vielä tuohon Vilman kommenttiin: "Ihmettelin aluksi, miksi bloggaaja itse kirjoittaa kommenttilootaan niin paljon, eikö se ollutkaan lukijoita varten?". Huh, siinähän olisikin taas yksi lisäsyy stressaantua; enpä ollut tullut edes ajatelleeksi, että tällaistakin voidaan hämmästellä.

    Mutta ei oteta paineita, se vie ilon koko touhusta.

    VastaaPoista
  12. Lumikko: Tarkoitin tuolla sitä, etten osannut odottaakaan, että bloggaaja vastaisi jokaiseen kommenttiin tai ylipäänsä että blogeissa käytäisiin niin paljon keskusteluja. En siis todellakaan mitään paheksuntaa kommenttilootaan kirjoittamisesta. Olen pahoillani, jos kommentistani syntyi sellainen kuva.

    Se mitä halusin kommentillani välittää oli, että vuorovaikutuksellisuuden mahdollisuus ei välttämättä ole kaikille blogien lukijoille yhtä tärkeää.

    Vilma

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille ymmärryksestä eestaas veivaamiseni suhteen, tässä blogissa ei tosiaan tule kerralla valmista. Eikä bloggaamista voi kai oppia kuin eri vaihtoehtoja kokeilemalla.:)

    Junika: Yritin aikoinaan kommentoida juuri tuota sinun blogikirjoitustasi, kun se sai itsenikin pohtimaan, mutta joku tekninen juttu esti sen ja teksti katosi....

    Molly: Ihanaa, kohtalotoveri! Tätä kaihia ei voi leikata, mutta eipä tässä näkö kai ole kokonaan katoamassa vielä pitkiin aikoihin.

    VastaaPoista
  14. Kommentoin jo uudempaan tekstiin (luen takaperin), mutta sanonpa vain uudestaan, että jostain syystä olen tosi iloinen, että kommentit ovat taas auki! Ja otetaan relasti, niin blogeissamme kuin muutenkin :)

    VastaaPoista
  15. Voi Harmitus sentään, että teksti katosi. Toisaalta, sitä sattuu useinkin täällä virtuaalisuudessa ja onko se aina sattumaakaan -- omalla kohdalla monesti niin mietin.

    Minusta blogista tai sen tyylistä ei pitäisikään olettaa tulevan valmista tai pikemminkin sen Olevan Valmis ja Muuttumaton ("jumalpatsas").

    Ihminen ja elämäntilanteet muuttuvat. Kai me sallimme itsellemme ja ystävillemmekin ne kaudet, jolloin ei jaksa/ehdi pitää yllä sosiaalista vuorovaikutussuhdetta. Joskus sairaana esim. ei jaksa ottaa vieraita vastaan ja on ihan ok pitää ovet kiinni silloin. Miksi täällä sosiaalisessa mediassa ei pätisi ihan sama?

    Tuo sinun kirjoituksesi viimeinen lause on ikäänkuin Blogin Huoneentaulu. Sallitko, että lainaan sitä ja "kehystän" sen omaan blogiini?

    VastaaPoista
  16. Oih, luin aikanaan hulinaa ja hiljaisuutta blogiasi. Se oli minun "päiväkahvihetkeni" arjen pyörityksessä. Monesti olen salaa miettinyt, että harmi kun et enää kirjoita. Nyt löysin sinut täältä :) Ei paineita bloggaamisesta. Ei paineita vastaamisesta. Ihanaa että jotkut tykkäävät kirjoittaa, että me jotka tykkäämme lukea, saamme nauttia kirjoituksista. Mukavaa kesää sinulle ja perheellesi! Pitää lukea kaikki vanhat tekstit täältä...

    VastaaPoista
  17. Löysin blogiisi Hitaan elämän sivulta ja tulen toistekin. Samaa painia olen käynyt kommentoinnin kanssa - välillä vaan jätin vastaamatta ja kas, myös kommentit ovat vähentyneet. Luulen, että kävijät jättävät kommentoimatta paremmalla omalla tunnolla, kun en vastaa aina:) Täytyykin kirjoittaa itsellekin julki tuo, että kommentointipakkoa ei tosiaankaan ole, vaan kävijät ovat tervetulleita ilman velvoitteita8]

    Useammin olen nimittäin törmännyt valitteluun, että kävijöitä on, mutta ei kommentteja ja siksi tuntuu, että käy 'tirkistelijöitä'. En ole koskaan sitä ymmärtänyt, itsekin tietää, kuinka usein on niin kiire, että vaan lukee, ei ennätä sanoa mitään. Ja miksi sitten bloggaa ollenkaan, kun se tietää varmasti myös niitä, jotka vain katsovat...

    Ja heti ekalla kerralla valitusta, sorry8] - olen nimittäin kaikille laittanut tänä kesänä tämän postin, jos olen törmännyt tuohon kirjaintarkistukseen, joka sinullakin on päällä:
    'Aloitin kampanjan tuota kommentointia tosi paljon hidastavaa kirjaintarkistusta vastaan. Bloggerissa on nykyään oma roskapostintorjuntaohjelma ja ainakin minulla se suodattaa tosi hyvin roskat pois. Eli mene hallintatilaan, sieltä asetukset, josta kommentit ja siellä *Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?* ruksi kohtaan ei näytetä:) Se nopeuttaisi kommentointia tosi paljon, kiitos jo etukäteen.

    Itselle vaivalloisempi, mutta käyttäjäystävällisempi tapa kontrolloida kommentteja on kommenttien tarkistus ennen julkaisua.'

    VastaaPoista
  18. Kiitos vinkistä, Inkivääri! Pitin tuon asetuksen nyt noin kuin neuvoit. En tiennyt, että bloggerissa on roskapostiohjelmaa, kiitos kun vinkkasit. Ja tervetuloa!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.