Happystä käytettiin perheessämme usein määritelmää "kuin ihmisen mieli". Tämä on vähättelyä. Osuvampi nimitys on suojelusenkeli. Se koira kantoi minut koko pitkän ja angstisen teini-iän yli nuoreksi aikuiseksi. Happy toi joka päivään nimensä mukaisesti iloa ja oli paras ystäväni.
Happy ehti tutustua vielä ensimmäiseen lapseeni ennen kuin korkeassa iässä kuoli.
Pitkään aikaan en ajatellut koiria. Olin ruvennut ajattelemaan, etten ole koiraihminen. Etenkin siksi, että ehdin tässä välissä ottaa toisen koiran. Sen kanssa kemiat osuivat niin huonosti yhteen että myin sen aika pian pois. Olisi kannattanut luottaa intuitioon, joka sanoi sen koiran kohdalla koko-ajan ei. Tai havahtua edes siihen, että koiran ostamisen tielle ilmeni ihmeellisiä esteitä, joiden läpi kuitenkin itsepintaisesti puskin. Olin nääs päättänyt ottaa koiran.
Eihän niin koiria oteta. Pitää odottaa, että oikea koira löytää sinut.
Viime keväänä menin käymään parhaan ystäväni luona. En tiennyt, että hänen mittelspitz-koiransa (josta en ollut ollut muuta mieltä kuin että ”ihme karvapallo”) oli saanut pentuja. Lapset vaativat päästä makuuhuoneeseen pentuja katsomaan. Menin seuraksi innottomana. En nyt vaan satu olemaan sitä tyyppiä, joka jaksaa intoilla eläintenlapsista.
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Niin voimakasta humausta ei ole tullut edes ihmisrakastumisissa. En kiinnittänyt mitään huomiota pentueen kolmeen muuhun pentuun, huomasin vain sen yhden.
Pentu ei näyttänyt koiralta, ennemminkin metsäneläimeltä, ketulta tai supikoiralta (tässä se olikin ovela, koiraan en nimittäin ehkä olisi kiinnittänytkään huomiota). Lähetin miehelle heti kännykällä oheisen kuvan ja ilmoituksen ”Tässä on uusi perheenjäsenemme, sopiihan?”.
Sitten iski järjen ääni: koirasta on kauheasti vaivaa. Mies muistutteli miten edellisen koiran kanssa kävi. Yksi lapsistamme on ehkä allerginen. Minulla ei silloin ollut edes rahaa koiran ostoon. Itsekseni kuitenkin ajattelin seurata mitä tapahtuu. Jos meille on tarkoitus tulla juuri tämä koira, kaikki järjestyy kuin itsestään. Näin kävikin: ihmeellisiä sattumia toinen toisensa perään.
Monille koirille oireileva lapsi sieti täydellisesti juuri tätä koiraa. Ystäväni tarjoutui lainaamaan rahat koiran ostoon. Kukaan ei ihmeellisesti varannut juuri tätä pentua, vaikka jahkailin asiaa pitkälle yli luovutusiän ja jouduin lopulta hakemaan sen toiselta puolelta Suomea. Vanhin lapsemme suhtautui koiran ottoon kaikista skeptisimmin. Lopulta hän puuskahti: ”Jos sun kerta on se pakko saada, anna sille edes kunnon nimi. Ilo oli yhden mun kaverin tyttöystävä, se sopisi tyttökoiralle”. Koska murkku oli asiasta niin vihainen (ja koska nimi oli hyvä!) lupasin heti, että valitaan hänen keksimä nimensä.
Vasta vuorokauden viiveellä tajusin, että minullahan oli ollut jo Ilo-niminen koira. Happy!
Hakiessani Iloa meille, eteeni kiilasi tiellä hauskin koskaan näkemäni hippipakettiauto, joka oli maalattu täyteen kukkia ja Happy Happy Peace Peace-toivotuksia.
Molemmat koirat tulivat elämääni haastavien elämänvaiheiden aikana auttajiksi, opettajiksi ja ystäviksi. Happy tuli keventämään lapsuudenperheen tilannettani. Ilo tuli luokseni siinä vaiheessa, kun olin lopettanut suorittamisen ja etsin uudenlaista tapaa olla. Molemmat koirat ovat kantaneet isoja asioita ja opettaneet niin paljon.
Tämän kirjan lempisarjikseni on yksinkertainen kuva, missä mies taluttaa koiraa. Koirasta lähtee miehen suuntaan puhekupla, jossa lukee yksinkertaisesti: "Parane".
Eckhart Tollen sanoin, samasta kirjasta:
Lemmikkien tärkeää tehtävää ei ole aina tunnustettu.
Ne pitävät tässä maailmassa miljoonat ihmiset järjissään.
Tämän kirjan lempisarjikseni on yksinkertainen kuva, missä mies taluttaa koiraa. Koirasta lähtee miehen suuntaan puhekupla, jossa lukee yksinkertaisesti: "Parane".
Eckhart Tollen sanoin, samasta kirjasta:
Lemmikkien tärkeää tehtävää ei ole aina tunnustettu.
Ne pitävät tässä maailmassa miljoonat ihmiset järjissään.
Just tätä bloggausta lukiessani radiossa soi: "Don´t worry, be happy!"
VastaaPoista