torstai 11. marraskuuta 2010

Hei hei, metsä!

Kaupunkilaisena minulla oli sellainen käsitys, että asiat ovat Suomessa luonnon suhteen paremmin kuin hyvin. Metsiä ainakin tuntui olevan. Liikaakin.
Lentokoneen palatessa jostain ”sivistyneemmästä” ulkomaanpaikasta takaisin Helsinki-Vantaalle, muistimme aina muiden cityhenkisten kanssa marista lentsikan ikkunasta näkyvistä loputtomista metsistä.
Kyllä Suomi on korpea. Boooriiing!
Sitten muutettiin maalle, keskelle vanhaa havumetsää. Kuin syvän vihreään syliin. Kaatelimme omalta tontilta tietenkin puita oikein urakalla. Meitä viisaammat raksaukot nääs ohjeistivat, että näin pitää tehdä, jottei joku laho puu kaadu talon päälle. Kun minkään puun lahoudesta ei voinut mennä sataprosenttiseen varmuuteen, kaadoimme varmuudeksi talon ympäriltä kaikki puut. Jätimme kuitenkin tonttimme toisen puolen metsäluontotilaan. Eikä omien puiden kaato mitenkään ahdistanut, talon takanahan alkoi ihana ”meidän metsä”, jonne tietysti suuntasimme talomme maisemaikkunat, ja sen takana oli toinen. Vähän matkan päästä löytyi kolmas, vielä hienompi. Metsiä täällä nyt ainakin riitti.
Metsän keskellä asuessa puita alkoi uudella tavalla rakastaa ja ymmärtää. Ensi kertaa tajusin esimerkiksi, miten hieno puu mänty on. Aiemmin olin fanittanut vain niitä ilmeisimpiä, tammia ja muita kaupunkilaispuistojen puita. Metsän vieressä asuessa sain myös ensimmäistä kertaa kokea sen, miten ihmeellisesti  metsä värähtelee, soi ja konkreettisesti lataa ihmiseen energiaa. Mieskin, aiemmin luontointoilusta kiinnostumaton, siteerasi usein olohuoneen ikkunamme äärellä Risto Rasan esikoiskokoelmaa ”Metsän seinä on vain vihreä ovi”.
Sitten alettiin hakata ensimmäistä, lastemme erityisesti rakastamaa ”keijumetsää”, joka oli ennen kaatoja  loistava marjametsä. Lasteni mukaan se oli muutenkin poikkeuksellinen metsä voimapaikkoineen kaikkineen. Se kirpaisi, muttei vielä masentanut, eihän tämä metsä sijainnut aivan silmien edessä. Eikä tätä metsää avohakattu, se muutettiin vain kulkukelvottomaksi.
Seuraavana vuonna selvisi hitaimmillekin, että koko ”meidän metsä” oli kaavoitettu omakotitonteiksi. Rakentaminen alkoi toiselta puolelta tietä, jonne eräänä päivänä ilmestyi koneista peloittavin: apokalyptinen metsätyökone, joka repii isoimmankin puun juurineen irti sekunnissa. Koko naapurusto kerääntyi katselemaan tuhoa: puolessa työpäivässä poissa oli kokonainen suurehko metsä (harvinaisen vilkas lintumetsä, muuten). Järkyttyneiden kuntaan päin soitettujen puheluiden jälkeen selvisi, että avohakkuu oli virhe. Työtehtävä ei ollutkaan tuhota aivan koko metsää, puut piti kiskoa pois vain tulevien tonttien paikoilta. Puistovyöhykkeen hienot vanhat puut oli merkitty säästettäviksi. Mutta tämmöistä näissä hässäköissä useinkin sattuu, kun tieto ei kulje. So what!
Nyt on revitty alas myös oman talomme takainen metsä ja nyrhitty varmuudeksi samalla ”puistovyöhykkeeltä” pois joka ainoa kaunis, vanha puu (tuhmat puuthan kaatuvat uusien talojen päälle, jep jep). Uskon, että kovin lähellä ei ole se päivä, kun oman pihamme puitakin vaaditaan kaadettavaksi. Perusteena voisi olla, että ne nyt vaan ovat puita, ja puita tykätään täällä päin kaataa (niiden tilallehan voi aina istuttaa vaikka …tuijia?).
Toissailtana kuulin balettitunnilla, että seuraava todennäköinen hakkuusuunnitelma koskee minun, lasten ja koiran lempimetsää. Siis sitä vihoviimeistä kunnon metsää, meidän mahtavaa sienimetsäämme. – Nyt pitää olla tarkkana! vanhat kuntalaiset ohjeistivat, jokseenkin alistuneina. – Ne eivät todennäköisesti ilmoita kaavamuutoksesta siinä ilmaisjakelusanomalehdessä, vaan juuri siinä toisessa, postimerkin kokoisella ilmoituksella.
Meillä alkaa olla Vihdin kunnan menettelytavoista jo kokemusta. Eräänä viime talven päivänä eräs lähikorttelin asukas huomasi omakotitalonsa taakse (”puistoalueelle”, kuten hän oli tonttia ostaessaan luottavaisesti kaavasta katsonut) ilmestyneen pikkuruisen lappusen, jossa ilmoitettiin Telia Soneran matkapuhelinmaston alkavasta rakennushankkeesta. Asiasta oli kuulemma kyllä hyvin selvästi ilmoitettu alueen asukkaille; tieto oli vilahtanut kunnan sivuilla netissä jossain vaiheessa.
Asukkaita kännymasto takapihalla ei ilahduttanut, asuihan maston juurella esimerkiksi epilepsiaa sairastava lapsi, sekä useita muitakin ihmisiä, joita mahdollinen säteilyturvariski ei kauheasti innostanut. Mastotkaan eivät monen silmiin ole yhtä kauniita kuin esimerkiksi puut.
Käynnisteltiin sitten suuri nimbyliike mastoa vastustamaan ja kerättiin iso addressi, johon nimensä laittoi joka ainoa asukas täältäpäin. Lopputulos? Saimme maston.
 Ihan näinä päivinä kaadetaan tuo viimeinenkin meidän ikkunasta näkyvä metsä.
Metsäsurujeni keskelle ilmestyi sopivasti Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon kirja Metsänhoidollisia toimenpiteitä, jota edelleen suosittelen yhtenä tärkeimmistä viime vuosien kirjoista. Kirja kertoo tuhotuista metsistä ja ihmisistä, jotka jäävät niitä suremaan. Kovalainen ja Seppo törmäsivät metsähakkuiden aiheuttamia tuntemuksia etsiessään tabuun, kiellettyyn puheenaiheeseen. Ihmisiin, jotka eivät uskaltaneet kertoa, miten pahasti heitä oli järkyttänyt se, että kokonainen maailma, metsä, oli tuhottu noin vain. Kuin sota olisi käynyt kodin vieressä, eikä mitään jää jäljelle:
Sureeko järkevä ihminen metsähakkuita? Onko se oikeutettua? Kuinka ainutlaatuista se on? Kuuluuko se vain höyrähtäneille, herkkähipiäisille? Pitäisikö tyynenä katsoa raiskioita? Tai olla huomaamatta?


Miten kaipaankaan tätä talomme takana sijainnutta metsää!
Tämä metsä lienee seuraavaksi kaatovuorossa.


16 kommenttia:

  1. Kyllä on surullista, noin kaunis metsä ja noin lähellä. Pidä puuystäviesi puolta, olethan sitten ainakin yrittänyt.

    Olen kuullut voimapuista. Itsekin aina metsässä katselen puita sillä silmällä, että mikähän niistä on minun kumppanini. Jotenkin minusta tuntuu, että se olisi ehkä joku pikkuinen lehtipuu.

    VastaaPoista
  2. Lukuja ihmeteltäväksi:

    Suomessa hakataan vuodessa 60 miljoonaa kuutiota puuta!

    Jokainen suomalainen kuluttaa paperia 200 kiloa vuodessa. Yhden paperikilon valmistamiseen kuluu 100 kiloa luonnonvaroja (vettä, ilmaa jne.) Kuinkahan paljon tuosta 200 kilosta on turhaa paperinkulutusta?

    Suomessa on niin paljon metsäautoteitä, että jos ne laittaisi jonoon, ne menisivät 2-3 kertaa maapallon ympäri! Et voi käytännössä päästä reilua kilometriä kauemmas metsäautotiestä.

    Suomen metsistä on suojeltu noin 5 %. Etelä-Suomessa alle 2%. Eri lajien säilymisen kannalta luvun tulisi olla 10-20%. Luontotyypeistämme 2/3 on uhanalaisia. Suojelu ei enää riitä vaan metsiä pitäisi palauttaa, ennallistaa. Kaatamalla puita, rikkomalla ojituksia jne.

    Suomella on muuten ojitusten epävirallinen maailmanennätys! 60-luvulla maailmanpankki tuki ojituksia niin, että ojitettiin jo ihan huvikseen. Meillä on kuntia, joissa ei ole yhtään ojittamatonta suota! Suokin on tärkeä ja luonnollemme tyypillinen luontotyyppi.

    Suomessa on tehty uhanalaisarvio noin 7000 lajista. Nistä noin 560 on uhanalaisia. Lisäksi yli 60 on jo kadonnut. Paras tapa suojella lajeja on suojella eri luontotyyppejä. Myös metsäpalot ja erityisesti lahopuu ovat tärkeitä monen lajin selviämisen kannalta.

    Miten yksityinen ihminen voi vaikuttaa?
    - vähentää puuperäisten tuotteiden kulutusta
    - valistaa ja vaikuttaa
    - jos sattuu omistamaan metsää, sen voi "testamentata" suojelumetsäksi. Nykyään siitä jopa maksetaan pientä rahallista korvausta.

    Täytyi kirjoittaa oikein ylös, sen verran olen omaa valistustyötäni hoitanut viime viikkoina, etten osaa lopettaa :). Ja sattui niin osuva aihe blogiisi :).

    Tosin väitän kyllä, että kyse ei ole tässä kohtaa kaupunkilaisuudesta metsiensuojelun tarpeen ymmärtämisessä, vaan siitä, että vallalla on ollut vuosikymmenet se "Suomi elää metsistään" malli, jossa unohdetaan kortin kääntöpuoli eli se toisenlainen rikkaus, jota metsissä on. Eli meidät on, niin maalaiset kuin kaupunkilaiset, kasvatettu siihen, että metsiä kuuluu hoitaa ja niistä kuuluu ottaa rahat pois säännöllisin väliajoin. Monelle metsänomistajalle metsä on omaisuutta ja hyvin hoidettu metsä on kunnia-asia. Itse asiassa uskon, että kun "tiedostava" kaupunkisukupolvi alkaa enemmän periä metsiä, niitä voidaan saada yksityisiltäkin suojeluun enemmän. Silti tärkein tietysti olisi, että suumetsänomistajat, Valtio, kunnat ja kirkko, suojelisivat yhteistä omaisuuttamme yhteisen hyvän ja luonnon hyvän nimissä. Metsäyhtiöistä puhumattakaan ;).

    Ugh, olen puhunut :).

    Tsemppejä loppujen metsiesi kanssa!

    VastaaPoista
  3. Molly: voimapuitakin täältä löytyy. Surullisen moni on tosin jo entinen puu. Tässä lähellä oli vielä vähän aikaa sitten aivan erityisen hieno metsä ja sen keskellä aivan poikkeuksellinen, valtava puu. Avohakkuun jälkeen enää se puu oli pystyssä, vaikka oli takuulla "yli-ikäinen". Tajusivatpas!:)
    Mari: Kiitos noista faktoista, ne selventävät omlta osaltaan tätä surullista tarinaa. Kaupungissa, missä puistoalueet ovat kai yleensä kaupungin omistuksessa on vallalla vielä jonkinlainen kokonaissuunnitelma-meininki. Yhtäkkiä ei voida esimerkiksi julistaa, että Helsingin Keskuspuisto avohakattaisiin, sillä siitähän syntyisi kauhistunut kansanliike. Maalla jokainen metsä on jonkun tietyn ihmisen omistuksessa (ja kaikki kyllä tietävät kenen), ja se pitää osaltaan ihmisten suita supussa. Avohakkuut tuntuvat olevan maalla jokaisen pelko, mutta niiden edessä ollaan aivan voimattomia.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka surullista kuulla päättäjien päätöntä toimintaa. Toivottavasti Vihdin päättäjät "eksyisivät" sydäntä riipaisevan tarinasi äärelle ! Tsemppiä ja suojelusta kaikille puille ja puiden ystäville.

    VastaaPoista
  5. Ei helvetti. Nämä ovat niitä surullisimpia juttuja, joita tiedän! Minuun ainakin koskee ihan konkreettisesti ja lujaa sydämeen tällaisissa tapauksissa. Kunpa enemmän tehtäisiin edes niitä harvennushakkuita. Ja siivottaisin metsä niin, että siellä voisi vielä kulkeakin sen jälkeen.

    Törkeätä touhua näiden juttujen kanssa kunnissa ja metsäfirmoissa. Meilläkin on hakattu kirkonkylällä vanhaa pappilan metsää suojelualueelta rannan vierestä. Mikäs siinä on kaadellessä, vaikea perua virheitä. Minusta tuollaisista "pikku virheistä" pitäisi saada tosi kovat sanktiot, pistäisi miettimään kaksi kertaa. PItäisi myös muuttaa ilmoitusvelvollisuutta niin, että kuntalaiset oikeasti saisivat sen tiedon ajoissa etukäteen ympäristössään tapahtuvista muutoksista.

    Voimapuita on tietysti, kuten muitakin voimapaikkoja ja voimakkaita luonnon asioita, kuten kivet ja kalliot. Nykyihmiset eivät vain enää tunnista ja koe niitä, koska kuljemme niin kiireessä, yhteys luontoon on katkennut.

    En tiedä miten sinua lohduttaisin. Voimia taisteluun niiden viimeisten metsien suojeluun, jos mahdollista. Ehkä istuttaisitte koko perhe yhdessä pihallenne jonkun oman "kotipuun" symbolisoimaan toivoa ja elämää, metsän henkeä?

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kurjaa:( Meidän Suomalaisten ylpeyttä eli puita ei kohdella nykyään hyvin ja kunnioittavasti... Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa... Nythän on nähtävissä miten luonto on reagoinut ....
    Voimia teille Vihtiin !

    VastaaPoista
  7. Miksi ihanuuksien uusiutuminen on niin hidasta ;(
    Jokaisen puun tulisi päästä edes kerran kunnolla halatuksi ennenkuin se kaadetaan.

    VastaaPoista
  8. Hairahduin kirjoittamaan hieman eri asiasta, kuin mistä sinun blogisi (minä puhun tiukasta suojelusta), mutta jatkan silti näitä metsäfaktojani, koska molemmilla on taustalla sama kaunis ajatus :): eli kirjoitin oikeastaan tarpeesta sellaisille suojelluille metsille, missä ei tehdä yhtään mitään. Ei kerätä kaatuneita puita, ei hakata, ei kosketa mitenkään mihinkään. Ja lisäksi pitäisi palauttaa tällaisia alueita lisää. Esim. Nuuksiossa on tehty traktorilla keinotekoisia myrskytuhoja ja purettu aikanaan tehtyjä ojituksia, jotta saataisiin metsää takaisin siihen kuntoon kuin se luonnostaan koskemattomana on. PK-seudulla ei kauhean paljoa ole suojelualueita: Nuuksio ja Sipoonkorpi esimerkkeinä. Ihan Helsingissä en tiedä muita täysin suojeltuja kuin Haltialan ja Pitkäkoskella jonkun alueen.

    Ylipäätään, kun metsänsuojelussa puhutaan Etelä-Suomesta (jossa siis on vain se n. 2% suojelualueita), niin tarkoitetaan käytännössä aluetta suurinpiirtein Rovaniemeltä alaspäin. Ajatelkaa, mitä kaikkea sieltä pääkaupunkiseudulle mahtuu ja kuinka monta erilaista luontotyyppiä ja mitä lajeja, jotka tarvitsevat ihan omanlaiseen elinympäristön!

    Vanha metsä voi olla kaunis ja täynnä vanhoja puita, mutta jos se ei ole suojeltu - joko tiukasti tai eräänlaisena luonnonarvometsänä, jonka käyttöä valvotaan - niin Marikkan kauhukuva tosiaan voi toteutua milloin vain kenelle vain: metsänomistajan ei hakkuuseensa tarvitse kysyä naapureiden lupaa. Kaupungeissa jne. kaavoitetaan tietysti myös puistoalueita, mutta se, mistä minä kirjoitin ei oikeastaan koske noita puistoja, vaan ihan oikeita metsiä. Mutta tärkeitä ovat myös virkistyskäyttöön tarkoitetut puistot, tietysti! Ja luovat pysyvyyttä naapurissa-asujille, kun he tietävät, missä käytössä lähiympäristö on. Ja näitä te Vihdissäkin varmasti haluatte lisää ja taistelette niiden puolesta, onnea siihenkin taisteluun. Mutta myös tiukasti suojeltu metsä lähellä on arvokas asia (josta aika harva saa nykyään nauttia) ja sitäkin asiaa kannattaa ajaa.

    Mutta jos haluatte lisää vielä ihan aitoa, käsittelemätöntä metsää, niin esim. juuri Vihdissä (ja muuallakin pk-seudulla) on sellainen tilanne, että täällä on paljon kartoittamattomia alueita. Siis alueita, joissa on arvokasta luontoa, mutta jotka eivät ole vielä suojeltu. Eikä osata, eikä voidakaan vaatia suojelua, kun eri ei tunneta niin tarkasti, että tiedetään mitä missäkin on. Tähän kartoitustyöhön tarvitaan vapaaehtoisia ja juuri vapaaehtoisvoimin sitä tehdäänkin. Ottakaa yhteyttä johonkin luonnonsujeluijärjestöön ja kysykää, mitä voitte tehdä. Se voi olla rahallista apua tai esim. tietoapua tai kartoitusapua. Jokainen pystyy jotenkin vaikuttamaan. Ja esim. täältä löytyviin linkkeihin voi myös jättää pyynnön olla hakkaamatta arvokkaita alueita:
    http://www.luontoliitto.fi/metsa/vanha/yleista/vetoa.html

    Jotain positiivista tähän loppuun, niin sentään on Metso-projekti http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=273033&lan=FI
    jossa jokainen voi lahjoittaa suojeluun arvokkaita metsäalueitaan!

    VastaaPoista
  9. Vielä, Pellon pientareella: et varmaan tarkoita oikeita harvennushakkuita, joiden tarkoitus on saada puille tilaa ja valoa ja metsä kasvamaan nopeammin ja sitä kautta siis parempi ja nopeampi tuotto metsästä (ja myös karsia pois ei-toivotut, vääränlajiset puut), vaan ekometsätaloutta. Eli hakata voi muutenkin kuin avohakkuulla: hakataan harkitusti ja suuunnitellen sieltä täältä ja annetaan metsässä samanikäisen ja -lajisen puupellon sijaan kasvaa eri-ikäisiä ja erilajisia puita. Luulen, että tarkoititkin tätä, mutta haluan korjata tämän pienen käsite-eron, joka itse asiassa on käytännössä valtava. Harvennushakkuu on metsän vihollinen, ekometsätalous sen ystävä :).

    Tärkeää myös olisi, että sitä metsää ei kauheasti "siivottaisi", vaan siellä saisi olla kaatuneita ja lahoavia puita, aluskasvillisuutta ja esimerkiksi myrskytuhoja ja metsäpalojen jälkiä.

    Tiedän, että tämä minun tiukka kantani on se vieläkin radikaalimpi ja epäsuotavampi kuin yksittäisten puiden puolesta puhuminen ;). Mutta pienestä elämästä kiinnostuneet ehkä sietävät tällaisenkin näkökulman ja haluavat nähdä sen mainoslauseen "Suomi elää metsistään" vähän eri suunnasta kuin oli tarkoitettu :).

    VastaaPoista
  10. Mari, kiitos kommentista kommenttiini. No, tässä yhteydessä ihan oikeasti tarkoitin niitä harvennushakkuita - siis ***jos pitää valita*** avohakkuun ja harvennushakkuun väliltä. Ja siivoamisessa tarkoitin, että vietäisiin pois ja hyötykäytettäisiin ne hakkuujätteet pois, niistä tuskin hyötyä metsälle (siis oksat kaadetuista puista)? Näin metsässä voisi vielä kulkea ja taivaltaa. Tietysti olen täysin rinnoin ekometsätalouden ja metsien suojelun puolesta, ja olen allekirjoittanut addresseja ja lahjoittanut vähän rahaakin metsien suojeluun. Eikä tietenkään luonnostaan kaatuneita, erilaisia, kitukasvuisia ja lahoavia puita yms. pidä siivota; ne muuten ovat monesti niitä kauneimpia kohtia metsässä. Mutta viittasin tosiaan kommentissani nyt siihen, että jos tonttini rajalta ja läheltä (ja tietysti mistä vain) kaadetaan puita, niin minun mielestäni kuitenkin ne harvennushakkuut ovat miellyttävämpi vaihtoehto ainakin visuaalisesti. Näin tapahtuu juuri nyt aika lähellä kotiani. Koska raaka tosiasia on, että metsätaloutta Suomessa on ja puita kaadetaan rahan vuoksi. Toivottavasti osasin vastata selkeästi :).

    VastaaPoista
  11. ps. tuleeko harvennushakkuun jälkeen sitten jossain vaiheessa (montako vuotta?) kuitenkin avohakkuu, ilmeisesti kyllä? Sittenhän harvennushakkuu tosiaan vain antaa vähän lisäaikaa ennen kuin kaikki puut on kaadettu ja maisema raiskattu lopullisesti :(.

    VastaaPoista
  12. Voi, tuli ihan kyynelet silmiin tätä lukiessa. Niin surulliseksi tulin keijumetsän (ja kaikkien muiden metsien ja puiden) kohtalosta :( Kiitos hyvin kirjoitetusta kirjoituksesta tärkeästä aiheesta!

    VastaaPoista
  13. Tämä suomalainen metsätalous on niin surullista. Itsekin sen tosiaan vasta konkreettisesti huomanneena maallemuuton yhteydessä. Viimeiset päivät on meidänkin perhe kuunnellut metsäkoneen jylinää naapurimetsässä...Puhuimme, miten metsänhakkuut ovat ihan sielullisesti liian nopeaa toimintaa, sitä ei jotenkin hahmota, pysy perässä, käsitä tai jotain kun yhtäkkiä tuttu lähimetsä onkin muuttunut avohakkuuksi. Elämälle sopisi paremmin sellainen hidas poiminta...huoh. Eikös joku Pohjois-Amerikan intiaaniheimo ole pystynyt kilpailemaan metsämarkkinoilla ihan näin ekometsätaloudellisin toimin...? Niin, ja mahdollisuus vaikuttaa asiaan on vielä luonnonperintösäätiö.

    VastaaPoista
  14. Ilmeisesti sinne tonttisi takaisiin metsiin rakennetaan jotain ? Vai mitäs ne siellä puuhaa ?

    Jos ihan oikeasti haluaa elää metsän keskellä, on omistettava se metsä. Muutenhan saattaa ympäristöön tulla muutoksia.

    Kaunista metsää mitä kuvasi kertovat. Itse olen hakenut omilleni suojelukohteita, jos edellytyksiä ... lähinnä sellaisiin jotka haluan pitää koskemattomana.

    VastaaPoista
  15. Tuo on niin totta, mutta sitä ei jokainen maallemuuttaja tajua. Moni ostaa tai rakentaa talon metsän vierestä ja luottaa naiivisti siihen, että puistoalueeksi kaavoitettu metsä säilyy ikuisesti samassa käytössä. Meidän entisen metsän paikalle rakennetaan omakotitaloja. Näyttää hölmöläisten touhulta katsoa, miten ensin joka ainoa tonttien vanha, hieno puu kaadetaan ja sitten haetaan puutarhaliikkeestä niitä tuijia.

    VastaaPoista
  16. Pellon pientareella, täältä saa osviittaa talousmetsän elinkaareen tuotannon näkökulmasta:
    http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/laatu/mhmpptermit.htm
    Jos lähimetsäsi on ihan reippaan kokoinen ja hyvin hoidettu, harvennuksissa jätetty pystyyn komeita, suoria puita jne. se valitettavasti kuulostaa "metsänhoidollisilta toimenpiteiltä", joiden huipennus on se uudistushakkuu aikanaan, kun kaikki kaadetaan ja uusi puusukupolvi istutetaan. Neuvoisin, että ota selvää, kuka metsän omistajaa ja kysy, mitä tulevaisuudensuunnitelmia sille on. Sittenhän tiedät. Samalla voit ystävällisesti jutustellessanne ehdottaa, että esim. tonttisi rajalle jätettäisiin suoja-alue. Toivotaan, että saat pitää lähimetsäsi!

    Marikka teillä on vaikea tilanne, kun Vihtikin voimaakkasti kasvava kunta ja varmaan hamuaa lisää verotuloja eli uusia asukkaita ja tonttimyyntiä. Ja sitten tarvitaan lisää palveluita ja niille paikkoja ja infrastruktuuria. Jatkakaa kyselyjänne jne., pakkohan kuntalaisetenkin aloitteiden ja kyselyjen on vaikuttaa. Onhan se väärin, että jo olemassaolevien asukkaiden viihtyvyys unohdetaan, eikä virkistysalueita suunnitella pitkäjänteisesti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.