perjantai 1. lokakuuta 2010

Kiitos Richard Scarry!

Koko kesä meni arvaillessa mihin vartensa kohtaan ihka ensimmäistä kertaa viljelemäni maissi tekee tähkän. Omistan peräti viisi eri palstaviljelyn opasta, mutta maissinviljelyä oli kuvitettu kaikissa vain lähiksellä, joka oli otettu valmiista tähkästä. Näin alkeellisia juttuja kuin minne se tähkä sitten tulee ei kehtaa kysyä edes netin puutarhapalstoilla salanimellä. Siispä ei auttanut kuin odotella.
Eräässä vaiheessa kesää näin jotain tähkän tapaista, mutta seuraavana aamuna ”tähkä” oli hajonnut joka puolelle harottavaksi oudoksi töyhdöksi. Päättelin lintujen syöneen tähkäni ja pistin maissit mielessäni kasvimaani (muiden) menetettyjen tapausten joukkoon.
Eräänä päivänä luin kuopukselle Richard Scarryn Iloista autokirjaa ja törmäsin tähän kuvaan:


Heureka! Tumpeloviljelijän päässä alkoi raksuttaa. Possulan mummon maatilan maissit olivat samalla lailla ”linnunsyömiä”, mutta satoa korjattiinkin yllättävästi paljon alempaa. Outoa, etten ollut koskaan rekisteröinyt tätä kuvaa, vaikka luin tätä (tosi puuduttavaa) kirjaa jo neljännelle lapselle. Ryntäsin heti pihalle katsomaan.
Minunkin maisseissanikin oli tähkät! Tosin liian pienet, sillä taimikasvatus tuli tottakai tehtyä liian myöhään. Myönteisesti ajateltuna tässä kuitenkin ikään kuin edistytään, sillä nyt sentään tunnen kyseisen kasvin rakenteen.
Parsakaali oli toinen mysteeri. Se teki valtavat, lehtevät puskat, mutta kaivattua kaalia ei näkynyt missään, kunnes se yhtäkkiä tällä viikolla vain putkahti jostain. Eikä hetkeäkään liian myöhään, sillä yöpakkaset jo alkoivat.

Tässä vaiheessa syksyä pitää todeta Inge Löökin viisaita mummoja myötäillen, että tuotto ei koskaan ollutkaan pääasia. Pääasia oli elää täysillä jokainen ihmettelyn hetki:
”Mummojen mielestä elämästä tulee sitä vaikeampaa, mitä kovemmin vääntää rautakankea. He kyllä kunnioittavat toisten ruusutarhoja, mutta hyväksyvät oman rajallisuutensa. Onni löytyy minän sisältä eikä mistään ulkopuolelta, ei mainosten tai katalogien mallipihoilta.”
Rentoa viikonloppua kaikille ja lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Hurjan näköinen tuo maissisadon korjaajakita ;) löytyykö teiltäkin sellainen ?

    VastaaPoista
  2. Ei löydy. Ei ole kissaakaan, joka kyseistä laitetta ajaisi.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.