torstai 7. lokakuuta 2010

Kohtuus kaikessa

Simplicitas-blogin pitäjä Ritva arvioi taannoin oman kirjani ja ilolla arvioin nyt hänen tuoreen downshifting-kirjansa Kohtuus kaikessa - enemmän elämää vähemmällä (Minerva 2010).
Kohtuus kaikessa on hienosti tutkittu ja taustoitettu kirja downshiftingistä ilmiönä. Olemme kirjan kirjallisuusluettelosta päätellen käyneet läpi Ritva Rajander-Juustin kanssa paljon samaa ulkomaista taustakirjallisuutta, mutta Ritva ankkuroi monien kotimaisten tutkimusten kautta ilmiön hienosti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tässä mielessä voi varmasti hehkuttaa, että kyseessä on ensimmäinen laajempi kartoitus suomalaisesta downshiftingistä.
Erityisen kiinnostavia olivat oli Rajander-Juustin viiden eri kohtuullistajatyypin määrittelyt (nuoret kohtuullistajat, perheen hyvinvoinnin edistäjät, keventäjät, uranvaihtajat ja irtiottajat), sekä tavarapaljouteen ja kuluttamiseen liittyvät ajatukset.
Kirja tarjoaa hyviä, konkreettisia neuvoja downshifting-elämänratkaisuista haaveileville. Tällainen oli esimerkiksi kehoitus testata downshiftingiä etukäteen elämällä puolesta vuodesta vuoteen alentuneella (esim. osapäivätyöstä saatavalla) tulotasolla. Näin voi sekä säästää puskuria että saada realistista käsitystä siitä, onnistuisiko elämä vähemmällä tulotasolla.
Monipuolinen työ-elämäosuus oli mielestäni kirjan parasta antia. Rajander-Juusti pohtii laajalti ja ammattitaidolla nykyisen työ-elämän haasteita: työn ymmärrettävyyden, hallittavuuden ja mielekkyyden puuttumista, työ-uupumusta, työ-addiktiota. Näin se antaa keinoja lukijalle sanoittaa oman työn mahdollisia ongelmia.
Sen sijaan kirja ei käsittele suoritushulluuden problematiikkaa laajemmin eli ei selitä sitä outoa ilmiötä, miksi monen ihmisen slow-elämän projektit päätyvät entistä hirmuisempaan suorittamiseen. Esimerkkinä vaikka töistä irtisanoutunut maallemuuttaja, joka uupuu täydellisen talon rakennusprojektiinsa tuunatessaan talostaan jonkin tietyn epookin onnelaa. Tai johtajan pallilta kotiäidiksi siirtynyt nainen, joka palaa kotonakin loppuun perfektionistista äitiyttä suorittaessaan.
Downshifting tai hitaampi elämä ei mielestäni tuo automaattisesti mukanaan elämänlaatua tai onnea, ainakaan siinä perinteisimmässä mainosmielessä. Pienen elämän etsijä on pikemminkin sitä mieltä, että jokainen downshiftaaja tarvitsisi tielleen etukäteisvaroituksen: elämäntahdin hidastuessa omat käsittelemättömät möröt voivat hyvinkin hyökätä kimppuun. Toisaalta niiden kanssa kamppaillessaan voi hyvinkin päästä elämän ytimeen.
ps. Myös leppoistamisesta voi tehdä itselleen stressaavan Projektin. Aiheen tiimoilta käytiin hieno keskustelu taannoin täällä.

1 kommentti:

  1. Kiitos arviosta, tämäkin kirja menee lukulistalle. Ai että mä nautin lukea näitä sun juttuja! Tämä loppu (ja siitä eteenpäin) on varsinkin taas ihan mainiota: "Esimerkkinä vaikka töistä irtisanoutunut maallemuuttaja, joka uupuu täydellisen talon rakennusprojektiinsa tuunatessaan talostaan jonkin tietyn epookin onnelaa. Tai johtajan pallilta kotiäidiksi siirtynyt nainen, joka palaa kotonakin loppuun perfektionistista äitiyttä suorittaessaan." Heh, mulla on vieläkin tämän tönön remppa kesken, ei vaan ole jaksanut ja saanut aikaan. Enkä enää ota siitä paineita. Perfektionismi on ollut yksi suurimmista ongelmistani, mutta luulen, että sen kanssa ollaan jo aika hyvällä tolalla.

    Olen ihan samaa mieltä, että ulkoinen muutos ei tuo onnea. Itsekin yritän tuoda esiin tätä maallemuuttoa ja oravanpyörästä hyppäämistä monella tavalla. En usko, että pelkästään talo maalla pelastaa ketään. Se isoin ja perustavin muutos tapahtuu pään sisällä, eikä se vaadi edes mitään suuria muutoksia välttämättä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.