torstai 3. marraskuuta 2011

Juha Tapio - pienen elämän laulaja

Tulen perheestä ja suvusta, jossa solvattiin suomalaista iskelmää. Lapsuudenkodissa kuunneltiin joko klassista tai etnoa, kaikkea muuta musiikkia pidettiin nolona junttien kamana. Iskelmä oli aivan liian yksinkertaista, ei-ollenkaan tarpeeksi taiteellista, ei tarpeeksi coolia. Isä oli taitava parodioimaan ilkeästi suomalaisten iskelmälaulajien pakahduttavaa tunnelaulantaa, missä sydän väräjää, itku tulee, pieni ihminen kärsii ja sateenkaaren päästä löytyy satumaa.

Syy pilkkaan oli ehkä tarve olla se vähän kulturellimpi perhe, tehdä hajurakoa kansaan. Mutta arvelen, että myös iskelmien tunnepuhe tuotti meillä melko suuria haasteita. Kun ei ollenkaan ymmärtänyt, oli helpompi pilkata.

Pysyinkin iskelmistä visusti erossa aina talveen 2007. Tällöin jouduin tekemään jutun Juha Tapiosta. Tunnollisena toimittajana kuuntelin ennen haastattelua artistin levyn Kaunis ihminen, vaikka suhtauduin iskelmään edelleen huvittuneesti.

Sinä vuonna elämässä oli kuitenkin suuri suru. Siihen toimi yllättävänä terapiana kyseisen levyn Kelpaat kelle vaan-kappale. Yhtäkkiä sitä ajeltiinkin työmatkoja, ja itkettiin - iskelmälle. Sitä ei kehdannut monellekaan kertoa.

Iskelmälyriikat alkoivat siis aueta, mutta itse musiikki tuotti ongelmia. Iskelmä nyt vaan on musiikillisesti tylsää, kun sitä vertaa vaikkapa paljon monivivahteisempaan balkan- tai afromusiikkiin. Mutta tarvitseeko kaikessa musiikissa olla kaikki ominaisuudet? Ehkä eri lajeja pitääkin kuunnella erilaisiin tarpeisiin. Pelkkien lyriikoiden takia olen pitänyt myös kovasti esim. Maija Vilkkumaasta. 

Juha Tapion lauluissa minua koskettaa hänen kykynsä nähdä pienessä suurta, arkisessa syvää ja ihmisessä kaunista. Kyse ei ole vain perinteisestä pienen ihmisen puolella olemisesta (vaikka Juha onkin laulanut huomattavan paljon sodan jalkoihin joutuneista, töistä pois potkituista, vakavasti sairastuneista ja muista suuremman kohtalon uhreista), vaan - mieli tekisi sanoa - kyvystä ymmärtää pientä elämää. Vaikka Juha jätti gospelin jo ajat sitten, myötäelävä, armollinen ja henkinen asenne elämään jäi.

Voiko onni olla tässä
Kun ollaan vaan
Eikä edes pyrkimässä
Sen suurempaan

Voiko onni olla tässä


(Ukkosta ja ullakolla)


Koska minulla on edelleen tiettyä sieto-ongelmaa suhteessa viihdeorkesterijousiin ja muihin iskelmäefekteihin, Juha Tapio on minusta parhaimmillaan pelkän akustisen kitaran kanssa. Kuten vaikka täällä.

Tänne taas on nostettu uusintakatseluun viisi vuotta sitten tekemäni ensimmäinen Juha Tapio-juttu, jossa yritin itse vielä ymmärtää mistä ilmiössä on kyse. Tämän syksyn haastattelua tehdessä (se puolestaan löytyy uusimmasta Meidän Perheestä) ei enää järkeilty. Me vaan avoimesti fanitettiin!

Ensitöikseen Juha sai keittiössään kirjoittaa ison nivaskan omistuskirjoituksia kaikkiin levyihini sekä nimmarit lapsilleni ja muille tutuille. Minusta selvittyäni Juhan signeerausurakka jatkui kollegani parissa, joka (tälläkin kertaa!) tunki oikeutetusti mukaan juttukeikalle, sillä on Juha Tapio-faneista ehkä se Suomen suurin. Juha itse muotoili diplomaattisesti, että on se jännä, kun toimittajat yleensä yrittää olla aika kriittisiä ja sillai kyynisiä...

Mikäs meitä olisi hävettänyt? Mehän olimme astuneet iskelmäkaapista jo ajat sitten. Minäkin olin ollut ties kuinka monella keikalla ja lopulta myös kehdannut klikata Facebookin Juha Tapio-faniryhmän tykkää-nappia.

Kun iskelmän tielle on kerran lähtenyt ja sydämensä suurille tunteille auennut, voi Juha Tapiosta luontevasti seuraavaksi jatkaa esimerkiksi tähän.


Seuraavaan kuvaan Juha Tapio ei liity mitenkään. Tai hetkinen, liittypäs! Tsemppibiisiksi loputtomalta jo tuntuvaan kasvihuonevaraston rakennusprojektiin miehelle ja esikoiselle sopisi Juha Tapion tämän syksyn hitti Sitkeä sydän.

Niin siis toi kattorakenne. Ja kasvihuoneen yläikkuna? Mitä näyttää vatupassi? Taasko vinoa, miksi? Sitkeyttä, sitkeyttä!

6 kommenttia:

  1. Olin vuosi sitten Juha Tapion mies ja kitara -konsertissa Valkeakoskella. Yksinkertaisen vaikuttavaa ja käsittämättömän kaunista. Lauantaina sitten Kipinöitä Mikkelissä.

    Taika lienee juuri siinä Juha Tapion tavassa katsoa maailmaa, nähdä pienisuuri oleellinen. Ei suuria satuja, taikamaita vaan se arjen kauneus ja suru, elämän maku ja sen pohdinnat. Kaunis elämä sellaisena kuin se on. Se koskettaa.

    Olen niin monet kerran ajellut itsekin milloin kyyneleet, milloin hymy silmissä näitä kuunnellen. Kuinka tuossa biisissä voikaan olla juuri se, mitä tunnen. Isoja suruja, niitä kirjassammekin olevia, olen itkenyt tämän äärellä - laulu on "Kuinka paljon" http://www.youtube.com/watch?v=FfoDyY25roM

    "Kaunis ihminen" http://www.youtube.com/watch?v=zsJv-OwAW8Q&feature=related taas kuvaa minulle sitä arvokkainta ihmisessä, ihmisenä olemista kaikissa eri elämänvaiheissa juuri oman itsenään, suorittamisen sijaan.

    Voi olisihan noista tarinoita ja ajatuksia. Marikka, kiitos tästä postauksestasi!

    VastaaPoista
  2. Voi Marikka :) Anna palaa vaan, mutta mielestäni olet nyt hieman hakoteillä näissä kategorioissa...tai ainakin minä luokittelen iskelmiksi tällaiset Yölinnut ja katrihelenatyyppiset ja arjakorisevat, vaan iki-ihana Juha Tapio on selkeästi mitä parhainta Suomipoppia. Ja siinä on vissi ero :)
    Mutta mitä väliiiii ;) ihana mikä ihana. Kiitos jutuista.

    VastaaPoista
  3. Minä ostin Elämäni Miehelle uusimman levyn syntymäpäivälahjaksi, kuin myös samaan pakettiin toinen ihanuus Samuli Edelman, kummallakin levyllä on juuri kuin hänelle tehdyt kappaleet. Mikäs siinä on takan edessä köllötellä ja kuunnella ihan rehtiä suomimusaa. :)

    VastaaPoista
  4. Miten niin Juha Tapio jätti gospelin? Minusta hänen musiikkinsa on edelleen mitä parhainta suomigospelia. En ole saanut sellaista kuvaa, että olisi mitenkään hylännyt kristillistä sanomaa musiikissaan, vaan se elää edelleen siellä.

    VastaaPoista
  5. Hassua että otit tämän aiheen esiin, minäkin olen nimittäin pyöritellyt Juha Tapio-postausta mielessäni! En tosin ole mikään pitkän linjan fani, mutta ihastuin niin täysillä siihen En mitään, en ketään-biisiin, että aloin ihan tosissani miettiä, onko tämä nyt sitä keski-ikäistymistä :) En nimittäin olisi voinut kuvitella tykästyväni ko. kappaleeseen niin täysin vielä joitain vuosia sitten.

    VastaaPoista
  6. Leena: En tiedä mihin iskelmä loppuu ja mistä alkaa, mutta Juha Tapio menee niillä rajoilla. Eikös hän viime vuonna valittu Iskelmä Finlandian yleisösuosikiksi?

    Mammukka: Kyllä se gospelin elämänkatsomus teksteissä vielä on, mutta ei hän gospelkeikkaa enää kuulemma tee.

    Lumikko: Keski-ikää, sitähän tämä juuri on.:) Vaikka Juhan konserteissa onkin ihmeellistä se, että siellä on yleisöä teineistä eläkeläisiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.