tiistai 19. heinäkuuta 2011

Pieniä asioita

Kun omassa elämässäni tapahtuu liian suuria asioita, joille en mahda mitään, yritän tietoisesti keskittyä ihan pieniin asioihin.

Eilen löydettiin vuoden ensimmäiset kanttarellit.



Ostin vuohen. Toistaiseksi vasta tällaisen pienen muovisen. Mutta tiedättehän sen aarrekarttametodin...

Taannoisella kaupunkireissulla tyttö oli ihastuksissaan näistä julisteista. Minä myös.
Tämä seitsenvuotias ei vielä päässyt mukanani elokuvan pressiin, sinne otin seuraksi kymmenvuotiaan.
Vaikka aikuiset (yleensä kirjoja lukemattomat) tosikkokriitikot aina irvailevat Pottereiden filmatisoinneista, kyllä lapset tietävät (tämänkin asian) paremmin.

Täällä oma arvioni leffasta, täällä taas luokkakaverini ihana Potter-aiheinen postaus, jossa esitellään myös se joka fanin must-have kirja, joka on juuri tullut kauppoihin.
Minä pääsin muuten haastattelemaan Weasleyn veljeksiä!

Ostin tytölle ötököiden tutkimislaatikon. Siellä on lyhyitä aikoja majaillut hepokatteja, pieniä sisiliskoja ja sammakkoja sekä perhonen. Ihastelun jälkeen otukset päästetään aina takaisin vapauteen.


Valolla on hauskaa aina ja koko-ajan. Tämä kesä on hyvä. Elämä on hyvä.

5 kommenttia:

  1. Kolmiulotteinen aarrekartta, mainio pienoiskokoelma...onko sulla muitakin muovielukoita; kanoja, krokotiileja... ;)
    Suloiset kantarellit ja mansikat ja hieno ötökkäboxi ja Valon hymy. Pienet asiat ovat parhaita !

    VastaaPoista
  2. Minä olen yhden Potter -elokuvan katsonut enkä ole päässyt sisään moiseen ilmiöön. Yhtä kirjaakin aloitin, on lukematta vieläkin hyllyssä, mutta jos lapset tykkää, niin antaa mennä vaan :-)

    VastaaPoista
  3. Hauska juttu tuo ötökkälaatikko, täytyypä laittaa muistiin mielenpohjalle. Mistä noita mahtaa saada?

    En lukenut kuin yhden arvion Potterista ennen leffan katsomista, se arvio oli juuri sellainen kuin odottaa saattoi. Mutta ajattelin vain sanoa, että täällä yksi aikuinen fani, joka tiesi sitä kriitikkoa paremmin, ja kaiken lisäksi vielä sellainen, joka luki kirjat ensin! :)

    Nyt siis sinun arviosi pariin, ja asiaan kuulu myös ilmaista kateus tuosta haastattelusta, huikeaa!

    VastaaPoista
  4. Minuakin kiinnostaa mistä löysit noin hienon ötökkälaatikon..

    VastaaPoista
  5. Ötökkälaatikko on Helsingin Virike-Aitasta. Kauppa sijaitsee Havis Amandan patsaan lähettyvillä lähellä Kauppatoria. On muutenkin minusta lelukaupoista paras Porvoon Riimikon rinnalla. Siellä myytiin isompiakin laatikoita, tosin niissä ei ollut noita ihania kukkakoristeita.:)

    Suosittelen kaikille Potter-faneille tätä sivustoa:

    http://www.harrypotterforseekers.com/

    Viime aikoina on kovasti Potter-arvioissa hoettu sitä, että J.K. Rowling on vain "keksinyt pyörän uudestaan" vähän samaan tapaan kuin Lewis Narnia-sarjassaan. Mutta Lewis käytti Narnioiden pohjana vain kristillistä symboliikkaa, kun taas Rowling on fuusioinut kertomukseensa kaikkien maailmanuskontojen elementtejä. Joka hahmo ja pikku yksityiskohta kertomuksessa on merkityksellinen, mietitty ja symbolinen, ja on mielestäni tosi jännää, että maailman kaikki lapset ovat innostuneet näin henkisestä kertomuksesta. Kirjasarja ei suinkaan ole vain actionia ja räiskettä, vaikka nämä leffajulisteet ehkä siltä näyttävätkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.