maanantai 25. heinäkuuta 2011

Onni

Eilen raivasimme siskon kanssa isän sivuasuntoa; yksiötä, jonne hän on viime vuodet lukkiutunut juomaan, ja josta hänet on jo monta kertaa kiidätetty sairaalaan. Kun isä kotiutetaan sairaalasta ensi viikolla ja sama meno mitä todennäköisimmin jatkuu, ajattelimme vähän siivota. Asunnosta on kerätty pulloja jo säkkikaupalla, mutta vielä niitä löytyi yksi iso säkkikassillinen.

Päätin viedä säkin pulloineen Kalasataman romanileiriin. Ajoimme lasten kanssa leirin liepeille, läheiselle bensa-asemalle. Nolotti viedä kerjäläisille isän ällöttäviä viinapulloja. Nolotti jokin muukin. Ehkä hyväosaisena ”hyväntekijänä” esiintyminen? Mutta kassikin oli erityisen hyvä ja käytännöllinen, ajatellen Romaniasta saapuneiden romanien pääelinkeinoa, pullojen keräystä. Itse en halunnut sitä pitää, se muistuttaisi minua vain isän juomisesta.

Hipsin nopeasti autosta ja jätin säkin muina naisina leirin viereiselle nurmikolle. En katsonut taakseni, mutta lapset katselivat sitäkin tarkemmin.

– Ne meni heti katsomaan, mitä kassissa on!
– Ja nyt ne vilkuttaa meille!

Vasta auton ratissa, käynnistettyäni auton (hätävarjelua: kas kun ajattelin, että jospa ne vaikka ryöstävät meidät) katsoin leiriin päin. Kaunis, nuori romaninainen vilkutti meille silmät sädehtien, niin vilpittömän iloisena, että alkoi itkettää. Hänelle isäni pullot ja kassi olivat aarre. Samaan rintamaan liittyi kaksi vanhempaa naista vilkuttamaan ja hymyilemään.

Heitä ei yhtään hävettänyt. Eikä yhtäkkiä minuakaan. Tässähän me vaan oltiin, ihmisinä, yrittämässä selvitä jotenkuten tästä elämästä. Minä sain meistä sen suuremman lahjan; välähdyksen elämästä, jonka haasteet ovat aivan toista tasoa kuin omani.

– Kun auttaa oikein köyhiä tulee sydämeen semmoinen onni, pohdiskeli kotimatkalla vakavana kymmenvuotias.

Helsingin Kalasatamassa on romanileirin lisäksi hienoja graffiteja

14 kommenttia:

  1. Kiitos Marikka! Tämä postaus herätti minut jonkinlaisesta unesta. En pidä yhtään siitä tunteesta ja joistakin ajatuksista, joita lukemisen aikana minussa heräsi. Mietin, mikä ja missä kohtaa on muuttunut. Ja miksi.

    Tätä on hyvä pohtia tarkemmin, sillä sen taustalla on hyvin tärkeitä asioita. Kiitos, että palautit sen mieleeni.

    Olet hyvin rohkea ja erittäin hyväsydäminen ihminen! Juuri tänä päivänä tuntuu hyvältä nähdä hyviä ajatuksia ja välähdyksiä sydämellisyydestä.

    -junika-

    VastaaPoista
  2. Miten hieno kirjoitus! Tuo viimeinen virke tuolla lopussa, kymmenvuotiaan ajatus, nosti kyyneleet silmiin. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  3. Lasten suusta kuului taas totuus.

    VastaaPoista
  4. Kyyneliä räpyttelen nyt täällä silmälasieni takana. Kaunis, kaunis kirjoitus. Ja ihana teko. Miten sinulle tulikin mieleen jotain noin hienoa? Itse en olisi keksinyt, vaikka olisin halunnut.

    VastaaPoista
  5. Hyvin tehty. Ja sitten, pidä huolta itsestäsi!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kiitos teille! Pullot tuli mieleen viedä Kalasatamaan myös itsekkäistä syistä: en vaan _kehdannut_palauttaa Alkoon tuollaista määrää viinapulloja... ja leiri oli muutenkin siinä sopivasti lapsuudenkodin lähistöllä.

    VastaaPoista
  7. Tämä kolahti oikein tosissaan! Kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Marikka näistä isä-aiheisista postauksistasi. Tulevat tosi lähelle ja koskettavat niin ettet arvaakaan. Voimia ja jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ihan tuli vedet silmiin kun luin :-). Elämässäni tämä vaihe on kaukana menneisyydessä, mutta silti kolahti.

    VastaaPoista
  10. Hieno juttu, ja niin rehellisen koskettava. Se, että uskallat kirjoittaa läheisen juomisesta, sekä käyntisi romanien luona avaavat uusia, raikkaampia teitä.

    VastaaPoista
  11. Teitte kauniisti. Kiitos.

    VastaaPoista
  12. Hienoa tekstiä. Itselle pienet teot voivat merkitä jollekin toiselle suurta.

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen postaus. Ylipäänsä ihana blogi sinulla!

    Itselleni tuli eräs muisto mieleeni. Sukulainen tarjosi minulle tyhjiä pulloja täynnä olevaa muovikassia, koska tiesi, että olen köyhä. Kieltäydyin. Koin sen silloin alentavaksi. Jotenkin niin, että häntä ei huvita viedä pulloja kauppaan, mutta ajattelee, että minä kiitollisena otan vastaan, koska köyhän on oltava kiitollinen ja nöyrä pienestäkin murusesta. Varmaan olisin kokenut tilanteen toisin, jos pulloja tarjoava olisi ollut täysin vieras ihminen.

    Pullojen vieminen romaneille oli tietenkin hyvä idea. Heille siitä on hyötyä, varsinkin kun pullomäärä oli iso.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.